Juhannus

Juhannukseni oli varsin koirientäyteinen. Pohdin tuossa sellaistakin vaihtoehtoa, että olisin hilpaissut festareille ja jättänyt koirat äidille. Koirat ovat kuitenkin aina hyvää seuraa, hoidossa pennut ovat tosi rankkoja ja hirveän kalliitakin tuommoiset festarit ovat. Siispä jäin suosiolla poikien kanssa juhannustelemaan.

Lähdin ystävieni kanssa isäni luo grillailemaan, kun isä lähti mökille. Isäni asuu rivitalossa, mutta hänellä on oma piha. Pojat viettivät Juhannusta auringonpaisteessa makoillen. Tein pennuille liekat jäljestysliinoista, koska vapaana ja uteliaina kakaroina ne tykkäävät välillä luikkia tutkimusmatkoille. Nemo tietysti pysyy vapaana. Seurana pojilla oli ystäväni 4kk vanha lapinkoiranpentu Malla.

Malla tulee oikein hyvin toimeen kaikkien koirieni kanssa. Aina, kun viettelemme tyttöjen iltaa, hommaan kuuluu myös minun koirani ja tämä Mallatyttö. Aluksi käytäntö lähti siitä, että omat poikani olivat niin nuoria, ettei niitä viitsinyt jättää illaksi yksin kotiin. Pian jengiin tuli myös Maltsi, joka myös kulki mukana. Nyt on jotenkin oletus, että koirat ovat aina siellä, missä tapahtuu. Se on minusta aika ihanaa.

Aikaa on tullut vietettyä myös koirapuistossa, kun juhannus on ollut niin ihanan lämminkin. Koirapuiston vakiporukka on aika mukavaa väkeä. Pojat tulevat pääsääntöisesti muitta mutkitta toimeen kaikkien kanssa. Koda välillä saa toiset urokset hermostumaan pullistelullaan. Olen koko ajan odotellut, koska Koda alkaa valloittamaan maapalloa, ja nythän se on alkanut. Koda on siitä näppärä, että jättää tilanteen kyllä, jos käsken sen pois. Koda toimii aika hyvin kauko-ohjattuna.

Juhannuksen kunniaksi syötiin possunkorvia, rapsuteltiin ja oltiin paljon ulkona. Pojat käyttäytyivät niin älyttömän hyvin, että tässä nyt myrskyä tyynen jälkeen odotellessa! Olen henkisesti valmistautunut...

Lumihulluus

Nyt on lunta vaikka kuinka! Olen odottanut, että pyryttäminen lakkaisi, jotta ehtisin valokuvaamaan pihalle. Pojat reagoivat lumen tuloon aika vähäeleisesti. Naga hiukan tutkiskeli maata, kun meinasi liukastua ensi töikseen. Koda käveli muina miehinä pissalle ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nemo lenkillä hiukan nosteli varpaita, kylmänarka kun on, mutta ilmekään sillä ei värähtänyt, vaikka koko maisema oli muuttunut yön aikana.

Ilahtuneita ne kuitenkin ovat. Pennut jaksaisivat peuhata ja painia lumen seassa tuntitolkulla niinkuin pienten rekikoiran alkujen kuuluukin. Siksipä lähdimme Kinatytön kanssa leikkitreffeille talvisen tunnelman kunniaksi.

Kyllä olivat uneliasta sakkia, kun parin painitunnin jälkeen päästiin sisälle rauhoittumaan! Minä istahdin rauhassa ja lämmitin kaakaota. :) On se lumi vaan ihanaa.

Vieraita kylässä

Kotiluolaan tupsahti muutama päivä sitten kyläilemään tällainen näädänpoikanen! Kyseessä on ystäväni 4kk vanha penneli Kina. Kina on Norjasta tullut tulinen ja suhteellisen itsetietoinen typsykkä.

On se hyvä, että ystäväpiirissä on näitä haskiaisen alkuja joita voi raaputella silloin, kun pää meinaa räjähtää omien odottamisesta! Selviän ehkä taas hiukan paremmin.

Tänään sain huikaisevia uutisia pikkuveljestä. Pikkuveljen henkilöllisyys on nyt selvillä! Kuvia luvassa ensikerralla.

New Friend !

Saimme jälleen kaveripiiriimme uutta verta! Hyvä ystäväni sai vihdoinkin hakea kotiin Shih Tzun pentunsa viikkojen odottelun jälkeen. Pikku Mauno syntyi juhannuksena, kun olimme yhdessä mökkeilemässä. Tämän uutisen jälkeen olen odotellut kotiinhakemispäivää lähes yhtä kärsimättömänäkuin omistajansa.

Mauno on epätyypillinen kaveri siksi, että se on pikkukoira. Usein pikkukoirien omistajat eivät tykkää päästää pieniään leikkimään isojen koirien kanssa, joten siksi meillä ei koirilla ole hirveästi kokemusta ollut noista pienemmistä. Siispä tämä kaveri tutkittiin oikein olan takaa ja havaittiin jopa vähän pelottavaksi. :)

Vapaapäivä

Myrsky on ollut paljon meillä hoidossa tällä viikolla, sillä isäpuoleni arkirytmi muuttui työasioiden vuoksi. Nemo ei oikein ole tilanteeseen tyytyväinen, se ei uskalla rentoutua Myrskyn ollessa meillä. Nemo on oikea  maalitaulu: se yrittää epätoivosesti hiippailla kuin hidastetussa elokuvassa, jotta Myrsky ei heräisi tai kiinnittäisi huomiota siihen. Tietenkin tällainen toiminta juuri nimenomaan huutaa hyökkäämään kimppuun.

Ja kun Myrsky hyökkää kimppuun, se ei hetkessä luovuta. Sitä hulabaloota ei voi ymmärtää ennen kuin sen näkee. Nemo väistelee ja pakenee pää kolmantena jalkana riehunnasta ilahtunut Myrsky perässään. Nemo ei kertakaikkiaan osaa sanoa kunnioitettavasti, että hampailun on loputtava. Myrsky roikkuu naskaleillaan Nemon korvassa ja Nemo kiljuu apua. Tilanne ei yleensä raukea ellen mene väliin ja laita pentua jäähylle. Huonolla itsetunnolla varustettu aikuinen ja maailmanomistajapentu eivät kyllä sovi yhteen.

Tänään meillä on siis vapaapäivä poikkeuksellisen periksi antamattomasta pikkuhirviöstä. :) Nemo on nukkunut koko päivän...

Mysky ja suuri siankorvakateus

 

Myrsky on varsin ihastunut siankorviin. Äitini on sen verran hemmottelevaa sorttia, että niitä siankorvia sitten saakin kyllä aina tämän tästä. Aina Myrskyn ollessa meillä tai meidän ollessa äidin luona myös Nemo saa oman korvan järsittäväksi. Tähän mennessä kaikki on mennyt aina ihan mukavasti, koirat rauhoittuvat mussuttelemaan herkkujaan ja pentukin keskittyy johonkin sallittuun.

Tänään rauha kuitenkin järkkyi. Tänään Myrsky tajusi, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Tänään Myrsky huomasi, että Nemon korva on paaaljon hienompi, kuin sen oma.

Nemo on äärimmäisen kiltti pennuille, eikä komenna melkein ikinä (edes silloin kun oikeasti jo sattuu, kun toinen roikkuu korvassa). Nemo siis antoi Myrskyn pariin otteeseen pölliä herkun sen suupielestä, ja tyytyi hakemaan lattialla lojuvan toisen, vapaana olevan siankorvan. Myrsky oli tyytyväinen niin kauan, kun Nemo oli ilman korvaa, eli noin 4 sekuntia, kunnes Nemolla oli taas paljon hienompi korva.

Parin ryöstön jälkeen Nemo kyllästyi, murahti pennulle, otti korvansa ja vaihtoi paikkaa. Myrskyn elämä meni pilalle ja se itki koko sen ajan, kun Nemolla oli maailman täydellisin siankorva ja sillä oli vain ihan typerä ja pahanmakuinen. Se istui Nemon vieressä, lätki Nemoa tassullaan ja itki surkeasti, kun herkku katosi parempiin suihin.

Kun Nemo sai syötyä omansa, Mysky yllättäen löysi lattialta ihan hyvän siankorvan ja kävi sen kimppuun hyvällä halulla. Kateellisuuden peikko on kuitenkin nostanut päätään. Uskon vakavasti, että tästä ei enää ole paluuta. Hyvästi pennun söpö sinisilmäisyys.

Myrsky ja hiekkalaatikko

Sain Myrskyn hoitoon, koska isäpuoleni sanoi tarvitsevansa oikuttelevasta pennusta lomaa. Pakkasimme siis piskit isännän autoon ja suuntasimme touhuamaan isäni avovaimon mökille.

Meidän huviksemme Myrsky oivalsi hiekkalaatikon ja tutki sen saloja niin että hiekka pöllysi.

Myrskyllä meni hyvät tovit tuijottaessa kaivamaansa kuoppaa pää pentumaisesti puolelta toiselle keikahdellen ja korvat hörölle kalibroituna, aivan kuin hiekasta olisi kuulut jotain kertakaikkisen omituista.

Pentuperjantai

Lähialueeni Musti ja Mirri -myymälässä on perjantaisin ns. pentuperjantai, jolloin klo 16-18 liikkeessä on alueen pennuille treffit. Pentuperjantaita vietetään useammissa Musti ja Mirri -myymälöissä, mutta vaihtelevalla osanottajien aktiivisuudella. Oman alueeni pentuperjantait ovat hirveän suosittuja ja mukavan rentoja: myyjät antavat päästää pennut vapaaksi kauppaan riehumaan. Lähdimme Myrskyn kanssa kurkkaamaan, millaista menoa saadaan aikaiseksi.

Myrsky löysi itselleen kaksi sopivaa leikkikaveria, jonka kanssa sitten painiskeli. Ne olivat suunnilleen samanmielisiä ja -kokoisia kuin Myrsky itse. Toinen kaveri oli herkkä ja hiukan ujo valkoisen paimenkoiran pörrrrheä pennelöinen...

... ja toinen jo nelikuinen reipas ja raisu alaskanmalamuutin ja newfoundlandinkoiran mix.

Pennut saivat hyvät touhut aikaiseksi. En laskenut tarkkaa osanottajien lukumäärää, mutta edellisellä kerralla pentuja oli ollut 17 ja veikkaisin, että tällä kerralla määrä oli suunnilleen samaa luokkaa. Olin myös yllättynyt siitä, että yksikään hauvavauva mennyt repimään hyllyistä leluja eikä edes nameja, vaikka hyllyissä on kaiken maailman ihania possunkorvia ja muita herkkuja irtotavarana ihan saatavilla.

Pentuperjantai oli siis aivan ihastuttava kokemus. Kysyin myyjiltä heti, että kuinka pitkään pentutreffejä aiotaan järjestää, eli ehdinkö minä sitten rekikoiran alkujeni kanssa myös riehuttelemaan. Myyjä kertoi, että niin suuren suosion saaneena päiviä aiotaan kyllä pitää. Mikäli osanottajia on joskus vähemmän, voidaan keksiä yhdessä ohjelmaa, esimerkiksi tutustua aktivointileluihin. Olin todella ilahtunut. Upeaa, että tällaisia tilaisuuksia järjestetään siitä huolimatta, että se tuottaa ylimääräistä työsarkaa.

Tällaista tänään, Kettu kuittaa!

Myrsky

Noin viikko sitten juttelin äitini kanssa siitä, kuinka paljon hän ja isäpuoleni kaipaavat koiraa elämäänsä. Mörkön kuoleman jälkeen äiti oli pitkään sitä mieltä, että toista koiraa ei tule. Mörkö oli äidin lellikki ja äidin sydän särkyi, kun Mörkö kuoli. Kun muutin pois kotoa, otin tietenkin Nemon mukaani, ja äidin talo jäi ilman tassunääniä. Puheista päätellen äitikin oli kyllästynyt koirattomuuteensa.

Ja eihän sellaista kaipuuta kukaan viitti kattella. Yksi asia tässä maailmassa, mitä äitini ei voi vastustaa (voiko kukaan?), on koiranpennun tuoksu. Etsin siis netin kautta äidille ja isäpuolelleni sopivan pennun. Pari päivää äiti mietiskeli, jonka jälkeen pyysi kasvattajan puhelinnumeroa.

Kaveripiiriimme on nyt liittynyt kaukkarimix Myrsky:

Myrskyn isä on kaukaasianpaimenkoira ja emä belgianpaimenkoira/sakemanni. Äidin soitellessa kasvattajalle kasvattaja sanoi, että viimeistä urospentua tultaisiin hakemaan samana päivänä. Olimme hirveän pettyneitä. Parin päivän päästä kasvattajat soittelivat perään, että pentua ei kuitenkaan tultu hakemaan, eikä peruuntumisesta oltu edes ilmoitettu mitään. Menettivät elämänsä tilaisuuden, sanon minä. Siispä lähdimme samana päivänä hakemaan Myrskyn kotiin. Isäpuoleni pitää vahvaluonteisista, suurista ja vartioivista koirista. Myrsky on hänen syntymäpäivälahjansa.

Kaukaasianpaimenkoira on haasteellinen koirarotu. Se on laumanvartijarotu. Myrskystä tulee isona melkoinen vahtikoira, joka varmasti suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen vieraaseen. Nyt siis alkaa julmettu sosialistaminen ja tutustuttaminen muihin koiriin, ihmisiin ja tilanteisiin.

Kaverista tulee kyllä aika järkäle! Nemon säkäkorkeus on 62cm. Jos pentu on luovutusikäisenä jo tuon kokoinen jässikkä, se menee varmaan ihan muutamassa kuukaudessa Nemon ohi.

Kisu !

Nemo tykkää kissoista. Teinivuosinani asustin Nemon kanssa vähän aikaa tätini luona neljän kissan kanssa samassa taloudessa. Kissat olivat perinteisiä maatiaiskissoja. Ne eivät pitäneet koirasta hirveästi, mutta eivät ihmeemmin hyökkäilleet sen kimppuunkaan.

Kävimme pari päivää sitten kissallisen ystäväni luona kylässä. Hänen kispensä on koko elämänsä aikana nähnyt koiran vain pari kertaa. Nemo on tottunut kissoihin ja on aika hyvä tulkitsemaan kissojen mielialoja ja elekieltä, eikä yleensä mene lähelle pelokasta tai ärsyyntynyttä kissaa, joten päätimme kokeilla esitellä elukoita toisilleen.

Kissa seuraili tilannetta pääasiassa valtaistuimeltaan mielestään riittävän matkan päästä koirasta.

Kisu uskaltautui yllättävän nopeasti seurailemaan Nemoa lähempääkin. Lähikontaktitilanteet olivat kyllä puoliksi lavastettuja. Kissa ei tullut itse alas kissapuusta, vaan se nostettiin. Se ei kuitenkaan lähtenyt juoksemaan pakoon vaan jäi kyttäilemään koiraa pienen matkan päähän.

Tässä todistusaineistoa kehityksestä:

Metsäilyä

Tänä kesänä on ollut ihan hirveän huonoja ilmoja. Siispä heti, kun sade ei uhkaile ja aurinko hiukankin pilkahtaa pilvien rakosista, lähdemme ulkoilemaan. Tietenkin sateellakin ulkoilemme, mutta silloin ei tule lähteneeksi mihinkään pitkäksi aikaa. Otamme siis kaiken irti paremmista keleistä ja käymme erilaisissa mahdollisimman paljon sekä mieltä että kroppaa väsyttävissä paikoissa.

Viimeksi teimme parin tunnin retken isoon metsään. Koira oli silminnähden tyytyväinen reissuun. Piilottelin koiralle nameja metsään ja huomasin siinä samalla, että metsässä oli jo kypsiä mustikoitakin. Tulis jo syksy ja pennut!

Tarkoitus oli myös samalla reissulla käydä tervehtimässä ystäväni kaukasianpaimenkoiramixiä Tyyneä, mutta tämä Tyyne olikin lähtenyt ystäväni vanhempien kanssa mökkeilemään. Harmi! Kävimme siis vain pikaisesti tervehtimässä ystävääni. Nemo oli kaikesta huolimatta hyvin tyytyväinen siihenkin, että sai nuuskia talon läpikotaisin.

Ps. Blogger tuhoaa kuvien laadun. :( Kuvat menevät ihan rakeisiksi. Koittakaa kestää!

Mummelit

Tänään kirjoitan ihmisryhmästä, jonka edustajat aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. He voivat pelastaa päiväsi, tai saada sinut kihisemään kiukusta. Kyse on siis koiraasi kommentoivista mummeleista. Kommentoivat mummelit voi jakaa kahteen ryhmään: hyväntahtoiset mummelit ovat tyytyväisiä, he ihastelevat ja kehuvat maasta taivaaseen. Katkerat mummelit taas ovat tyytymättömiä kaikkeen. Kuulet jupinan ja paheksunnan jo korttelin päästä.

Tänään aamulenkillä ollessani minut pysäytti iloinen ja hyväntahtoinen mummeli. Hän pysäytti minut kysymällä, onko Nemo jonkin sortin valio, kun on niin kaunis ja sopusuhtainen rakenne. Olin tietenkin hirveän ilahtunut. Tämä suloinen kommentti johtikin lyhyeen keskusteluun koiranäyttelyiden luonteesta ja siitä, kuinka äärimmäisyyksiin jalostamisen voi viedä. Toivotettuani mummelille hyvää päivänjatkoa, lähdin rekisteröimättömän ja paperittoman valioni kanssa paikalta hymyillen kuin hangon keksi. No, onhan Neppari kyllä nätti piski.

Useammin olen kyllä törmännyt näihin elämäänsä kyllästyneisiin ja katkeroituneisiin mummeleihin, jotka löytävät varmasti kaikesta jotain huonoa. Nämä ovat niitä mummeleita, jotka jäävät seisomaan viereen, kun koira on asioillaan, ja alkavat naputtaa, että kaikki on sitten kerättävä, vaikka koira ei ole edes valmis ja odottelet itsekin kakkapussi kädessä.

Kaikkein pahinta on kuitenkin koiran irti pitäminen. Auta armias, jos lasket sen hirveän räkyttäjämoppisi tai valtavan verikoirasi auki edes niille varatuilla paikoilla. Kerran törmäsin sellaiseenkin tapaukseen, joka alkoi huutelemaan koirapuistoon aidan toiselta puolelta omistajille, kun koirat menivät aidan luo tervetimään. Kyllä siellä pari koiraa tietysti ilmoitteli omistajille havainneensa jonkun ihmisen, eli siis haukkuivat, ja tämä varmaan sitten otti mummelia päähän.

Suhtaudun katkeriin mummeleihin yleensä huumorilla ja ehkä hiukan säälilläkin. Kyllähän kommentit aluksi voivat vähän nostaa verenpainetta, mutta loppujen lopuksi nämä mummut ovat yleensä vain äärimmäisen tylsistyneitä ja yksinäisiä.

Hyväntahtoisia mummeleita saisi kyllä olla ehdottomasti enemmänkin. He osaavat yleensä valita sanansa juuri oikein, ja koko loppupäivä meneekin sitten hymystä puutuneita poskia hieroskellessa. Kuten nyt tänään. Vai että oikein valio, heh.

Kuulumisia

Kävimme tässä muutama päivä sitten isännän sukulaisilla kylässä. Heillä on suloinen yli-innokas kultainen noutaja, joka rakastaa koko maapalloa. Minulla sattui olemaan kamera mukana, joten nappasin pari kuvaa. Isäntä tykkää tästä kultsista hirveästi, se on ihanan massiivinen ja tykkää painia ja riehua. Lisäksi sillä on mahtavan suuri nenuli. Rakastan koirien neniä !!

Ikävä kyllä tämä kaveri ei oikein tule Nemon kanssa toimeen. Molemmat ovat leikkaamattomia uroksia, ja luonteet eivät oikein sovi yhteen. Leikki meinaa heti mennä liian todeksi ja yltyy helposti rähjäämiseksi. Siispä Neppari oli tämän vierailun ajan kotosalla, vaikka yleensä kulkeekin aina mukanani.

Kirjoittelin pari päivää sitten metsälenkeistä. Tykkään hirveästi käydä koiran kanssa metsäilemässä, se on niin leppoisaa ja tuntuu niin oikealta. Kuitenkin tässä on tullut vastaan pikkuinen ongelma, nimittäin hyttyset ja mäkärät.

Olen juuri sitä tyyppiä, joka houkuttelee hirveästi kaikkia verta imeviä itikoita. Tänä kesänä hyttysiä tuntuu olevan ihan älyttömästi! Tunnun vieläpä olevan pistoille hiukan allerginen. Pistoskohdat turpoavat aivan valtaviksi, eivät meinaa laskea millään ja kutiavat ihan mielettömästi. Kävin siis aseistautumassa apteekissa, ja ostin hajutonta hyttyskarkotetta ja etonogeeliä, jonka pitäisi rauhoittaa pistosten turvotusta ja kutinaa. Näillä mennään ! Toivottavasti toimivat.