Moi! En oikein tiedä, mitä tässä tapahtui. Juuri nuo syntyi. Olin intoa täynnä, että pääsen bloggaamaan ensimmäisen pentueeni ensiaskelista ja niin edespäin pois. No, nyt on kyllä kädetkin olleet niin täynnä - töitä nimittäin - että sinne humpsahti seitsemän viikkoa kirjoittamatta. Noh, kaikkea on tapahtunut! Tässä jäätävä määrä kuvasaastetta ja hömpötyksiä aiheesta!
Pennut asuivat ensimmäiset elinviikkonsa makuuhuoneessani. Kuten huomaatte kuvien ottoajan välillä, niin siinä joskus pentujen ollessa 5-viikkoisia, Shanti lopetteli niiden jälkien siivoamisen. Asuintalossani sattuu olemaan puiset lankkulattiat, jotka eivät määräänsä enempää pentuelämää kestä, joten siirsin pennelit sitten ensin navettaan asustelemaan pahnoihin ja lopulta tarhaan, kun ne kaikkein kamalimmat pakkaset rauhoittuivat.
Navetassa pennut eivät kerenneet ihan kauhean pitkään aikaa vietellä, mutta sisälle kun olivat tottuneet, niin ottivat kyllä hiukan nokkiinsa tarhaan siirtämisestä, vaikka tarhasta on käynti aivan samanlaiseen navettahuoneeseen. Nyt ne ovat jo aivan ulos tottuneita ja reippaasti painelevat menemään ulkona märällä ja lumellakin, vaikka se aluksi oli vähän nahkeaa ja tylsää.
Penskat ovat kolmeviikkoisesta asti saaneet maisteltavaksi kiinteää ruokaa, aluksi toki vähemmän säännöllisesti, kuin myöhemmin. Aloittelimme ruokailut pentujauhelihalla, jauhetulla lohella ja kananmunalla. Siitä lähdimme laajentamaan repertuaaria muihin lihajuttuihin, maitotuotteisiin ja nappuloihin.
Pennut saivat madotukset kolme-, viisi. ja kahdeksanviikkoisina. Viimeisimmässä madotuksessa lapsosista tuli kuolleita matosia ulos, niinkuin toki on ihan odotettavissakin. Ajattelin tässä kuitenkin vielä yhden loishäädön tehdä ennen uusiin koteihin luovuttamista.
Kuusi viikkoa vanhoina kävimme eläinlääkärissä. Eläinlääkäri laittoi pennuille sirut, teki perinteisen pentututkimuksen (Molemmilta pojilta löytyi jo pallitkin ja kaik!), ja otti verikokeet DNA-testiä varten. Pennut olivat jälleen enempivähempi loukkaantuneita varsinkin sirujen laitosta, ja ilmaisivat sen hajullisesti. Se krääsä siinä pikkuisessa vastaanottohuoneessa oli siis aivan uskomaton. Sheesh.
DNA-testissä tosiaan paljastui, että Rudolf on pentueen isä. Naga ja Rudi olivat vaihtoehtoni, mutta oikeasti odotin kyllä Nagaa. Yllätys vaan! Pieniä Rudolfinpoikasia ne olivatkin!
Penskoja on sosialistettu aivan urakalla. Autossa ollaan oltu ja jos jonkinlaista ja ikäistä ihmistä ja koiraa nähty. Imurini sattui vetäisemään viimeisen henkäyksen juuri siinä, kun nämä täyttivät 5vkoa, ja uusi imuri pitää hyvin epätyypillistä ääntä, joten se nyt jäi vähän vaiheeseen, mutta tuskimpa siitä sen suurempaa ongelmaa muodostuu, kun kaikki muut surinat ja murinat on kuitenkin kuultu. Kiitos sosialistamiseen osallistuneille!
Nyt penskat ovatkin sitten jo 9-viikkoisia. Humps, sano aika. Ne alkavat jo näyttääkin ihan koirilta, ja käyvät ahkeraa taistelua korviensa kanssa pystyasennon lunastamisesta.
Tulevaisuuden kodit ovat etsinnässä ja punnitsen nyt vaihtoehtoja pentujen tulevaisuuksista. Tuntuu kovin vastuulliselta tehtävältä. Toivottavasti osaan valita oikein. Parhaat kuitenkin ansaitsevat parasta.
