Keväilyä, kuvia ja kuulumisia.

Kevät on saapunut koiruleiden rintoihin, jalkoihin, kaulalle, pyllyn päälle ja niin edelleen. Meillä on siis karvanajo käynnissä! Koda ja Naga ovat kummatkin aivan läiskikkäitä. Shanti ja Rudolf eivät vielä ole ehtineet aivan samaan vaiheeseen, mutta lujaa tulevat perässä. 

Tarhassa näkyy myös toinen kevään merkki, eli KEVÄTRIEHUNTA:

Tytöt riehuvat keskenään joka tapauksessa, mutta nyt kaikki tuntuvat riehuvan ja painivan koko ajan kaikkien kanssa aivan reikä päässä. Jopa Koda intoutuu välillä painimaan. Suurimman osan aikaa Koda tyytyy kuitenkin patsastelemaan ja kommentoimaan liian rajuja leikkejä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Woul. 

Johtajuus on alkanut sopia Kodalle. Iän tuoma varmuus ja rauhallisuus on tuonut toimintaan järkevyyttä. Kodalta on tosi paljon jäänyt pois sellaista nuoruudenintoista kohnottamista, joten ylimääräiset muilutukset ovat aika harvinaisia. Lauma tuntuu kunnioittavan sitä. 

Polar ei asu vielä isojen kanssa samassa tarhassa, mutta vien sen isojen luo lähes päivittäin touhottamaan. Se on ottanut muun porukan ihan omakseen. Shanti pöllyttää Polaria välillä minun mielestäni liikaakin, mutta Polaria ei tunnu liikuttavan Saanan riepotukset. Shanti uskoo kyllä poikkeuksellisen hyvin ja nopeasti, kun sitä komentaa lopettamaan leikin, mutta kun käsken Shantin pois, Polar juoksee itse Shantin perään kaivamaan lisää verta nenästään.

Joten mikäpä sitä sitten liiemmin estelemään. Riehumisen lisäksi meillä on siis riehuttu ja ai niin, tietenkin riehuttu.

Kevään kunniaksi otin laumasta oikein sievän istumiskuvan. Neiti ADHD puuttui lähes joka kuvasta, tai sitten siitä näkyi pelkkä pylly tai korva. Tämä kuva oli ainoa, missä kaikki koirat näyttävät edes jotenkuten järkeviltä. Rudi jäi kyllä kyttäämään ohi kulkevaa kissaa. Tämä kuva oli kuitenkin kivempi kuin se toinen, jossa oli kyllä kaikki koirat, mutta Shantin loukkaantumisen rajattomuus komentamisen johdosta oli aivan käsittämättömän käsinkosketeltavaa. Siispä tämän vähemmän nirppanokkaisen kuvan myötä toivottelemme hyvää alkavaa kesää.

Kisakausi ohi - tervetuloa kevät.

Kotiluolan koirien ensimmäinen kisakausi on virallisesti vihelletty päättyneeksi. Kisakausi oli kovin lyhyt ylipäätään: ensimmäiseen kauteemme mahtui tasan tarkkaan ne yhdet kisat, koska koimme pientä epäonnisuutta koirien sairastelun muodossa. No, sairastelut olivat ja menivät. Tuntui kyllä vähän tyhmältä, että oltiin kisalisenssi maksettu tasan yksiä kisoja varten, mutta joskus asiat vain menevät niinkuin menevät.

Kisakauden ainoat kisat olivat siis Suomen siperianhuskyseuran järjestämät SM-kisat Rautavaaralla, joissa J siis oli reen puikoissa ja minä sitten vain handlaamassa. Sijoituimme kuudenneksi siperianhuskyjen kuuden koiran luokassa. Kisat olivat kaksipäiväiset ja molempinä päivinä koirat liikahtivat sen 12km. Pikkuisen parannettavaa jäi kyllä ensikaudelle: ohitusten takia tuli koomailtua. Vaihdoimme toiselle päivälle yhden koiran johdosta, ja se sujuikin jo paljon paremmin.

Sijoituksena kuudes ei ollut yhtään huono, meitä edellä menneet valjakot olivat nopeudeltaan jo sellaisia, että tämän kauden treenimäärällä olisi ollut vaikeaa pärjätä heidän ajoilleen. Kuitenkin se pieni ohittelukoomailu aiheutti sen, että putosimme REK1 tuloksen sijasta juuri ja juuri REK2:n alueelle. Ensikaudella siis haemme sen REK1:n, se kun olisi jo tällä kaudella ollut ihan saavutettavissa. Minun koiristani valjakossamme juoksi Naga ja Rudi, J:n koirista mukana oli Meirami, Cayenne, Salvia ja Boss.

Naga teki töitä täysillä - ei yhtään vähempää kuin odotinkaan. Naga panostaa aina sata lasissa, eivätkä ensimmäistä kertaa kisoissa juoksemisen paineet tuoneet minkään näköistä muutosta. Itse luotan Nagaan kuin peruskallioon. Se vaan kertakaikkiaan toimii valjaissa.

Erityisen ylpeä olin Rudista, joka on kuitenkin on vasta puolitoistavuotias. Rudi on iso poika ja niin isoa ruhoa tuntuu olevan vaikea liikuttaa kauhean nopeaa tahtia kovin montaa kilometriä. Rakenteensa puolesta Roopelainen on selvästi parhaimmillaan pidemmällä matkalla kuin sprintillä, vaikka se sielläkin on ihan hyvä. Rudin raja oli kisoja ennen treeneissä ollut siinä kymmenen kilometrin pintaan, jonka jälkeen se alkoi selvästi hidastaa. Kisoissa Rudi kuitenkin veti loppuun asti hidastelematta ja hoiti homman kotiin.

Nyt sitten sopii kevään uida liiveihin. Kesäkaudella tiedossa erikoisnäyttelyt ja muuta kivaa harrastamista.

Talveton talvi

Hei vaan taas pienen tauon jäljiltä. Kiirettä on pitänyt elämässä niin minun, kuin koirienkin kohdalla. Treenikausi on alkanut, vaikka lunta tai edes pakkasta ei juurikaan ole näkynyt tänäkään talvena. Viimevuonna sitä toivoin, että lumi löytäisi luokseni sitten seuraavana talvena. No kissanviikset siitä. Ei ole kyllä tarvinnut edes haaveilla. 

Räntää ja vettä ollaan kyllä saatu niskaan sitten senkin edestä. "Talvisateiden ilmasto" alkaa kuulostaa jo ihan liian realistiselta. Poikien tarhan pohjan kanssa on tullut taisteltua tovi jos toinenkin sen muuttuessa upottavaksi kurasuoksi. Onneksi puuhakkeella pohja on pysynyt edes jonkinnäköisessä kuosissa. Dogit ovat myös kiitettävästi oppineet käyttämään koppejaan, joten eteenpäin vaan sano mummo lumessa. Tai sateessa. Öh.

Vetolenkkiä ollaan menty säännöllisen epäsäännöllisesti. Tai siis koirat ovat kyllä liikkuneet, välillä jopa ilman minua. Tähänastinen epätalveni on ollut aivan suunnattoman hektinen koulun ja kaiken muun sählingin vuoksi, joten koirien hoitovastaavana toimiva J on ollut myös treenivastaavana silloin, kun oma aikani on kulunut huidellessa ympäri maakuntaa. (On muuten aika hieno juttu sekin, että on joku, joka auttaa koirien treenaamisessa silloin, kun itsellä on ongelmia aikataulutuksessa!) Kausi on siis lähtenyt liikkeelle yhteistyössä J:n ja hänen koiriensa kanssa ja kivaa on ollut. Kuvassa pyöräparina rakkaat jättiläiseni, Koda ja Rudi. Naga juoksee edempänä tiimissä.

Jännittävyyksiä tässä kaudessa on ollut Kodan epämääräinen selkäkipu, joka on jälleen hiukan varjostanut Koon työskentelyä. Selkä on ollut oikein huomattavasti parempi, kuin viimekaudella, mutta olen kuitenkin vähän käärmeissäni. Kuvissa ei tosiaan mitään löytynyt ja hierojakin sanoi viimekerralla, ettei mitään valtavia jumeja tunnu. Katsellaan ja opetellaan, siis.

Tuon näköisten tyyppien takia olen joutunut lintsailemaan treeneistä tällä kaudella. :) Kuvassa yksi kouluni vasikoista. Koulussa puuhaaminen on saanut minut haaveilemaan siitä, että joskus Kotiluolan tiluksilla pyörisi jotain muitakin eläimiä, kuin vain koiria, vaikka ne ykkösjuttuni kyllä ovatkin.

Kuulumisia

Olemme kotiutuneet uuteen kotiluolaan hirveän hyvin. Pihan aidat ja koirien tarha on suunniteltu, materiaalit pääpiirteittäin hankittu muutamia pieniä juttuja lukuun ottamatta ja työ jo aloitettu. Pojat saavat tarhan lisäksi pienen metsäisen juoksutarhan, jossa sopii temmeltää vaikka koirakaverien kanssa.

Kuvassa ylivalottuneet valkonaamat Rudi ja Naga uudessa kotiluolassa olevassa superihanassa säkkituolissa. Huomatkaa edelleen vähenevä kokoero! Rudolf kasvaa reippaasti.

Meistä todella lyhyen matkan päässä asuu myös toinen huskyharrastaja. On tosi mukavaa törmätä samanhenkisiin ihmisiin. On myös mukava tietää, että lähistöllä asuu väkeä, joilta voi saada ehkä seuraa vetolenkeille.

Olemmekin ahkerasti nyt kartoittaneet ympäristöä ja ihmetelleet teitä ja polkuja. Olen löytänyt muutaman ihan mukavan pikkureitin ja isäntä juoksulenkillään keksi myös yhden hiukan pidemmänkin lenkin. En vielä tiedä, kuinka paljon sillä reitillä olisi esim. liikennettä. Täytyy tutkia asiaa.

Uuden luolan lähellä käy myös Kennel-Rehun rahti. Ostin juuri pikkuisen pakkaseni piukkaan lihoja. Olen syöttänyt koirilleni suunnilleen 50/50 suhteessa lihaa ja Taste of the Wildin nappulaa, mutta pikkuhiljaa (suuremman pakastimen ostaessani?) pyrin vähentämään nappulan määrää. Liha paitsi maistuu koirille, pitää vatsan myös hyvässä kunnossa. Taste of the Wild on paras nappula, mitä olen löytänyt ja mikä pojille oikeasti sopii, ja vatsa on hyvä senkin kanssa. Olen kuitenkin sen verran luomuilijasortin ihminen, että lihan syöttäminen koirille tuntuu ajatuksena paremmalta.

Uusi kotiluola

Yleensä, kun joku koirista pääsee ihan yksin mukaan autoon, on tapahtumassa jotain erikoista. Koda on päässyt jokusen viikon ajan yksin autoon, sillä olemme alkaneet harrastaa Doboa, jotta Kodan takapään lihaksistoa saisi vahvistettua. Koda ei siis aluksi aavistanutkaan, että olimme menossa jonnekin aivan muualle.

Kun käännyimme metsän ympäröimille pikkuteille, Koda heräsi ja innostui. Ei doboon mennessä ole metsää? Pääsenkö lenkille? Mikä on tämä ihana tuoksujentäyteinen paikka?

Tässä paikassa Koda ei tosiaan ollut koskaan aiemmin vieraillut. Koda oli selvästi kovin levoton. Ehkä se aisti minusta, että kyseinen paikka on jotenkin erikoinen. 

Kävelimme sammalilla ja varvuilla peitetyssä metsikössä ja mukavilla pehmeillä teillä, jossa kynnet ja anturat eivät kulu huonoksi. Koda ulvotteli ja pomppi. Paikka oli aivan kertakaikkiaan sen mieleen. Se halusi juosta vapaana ja valitti kohtalostaan olla hihnassa, vaikka käytössä oli fleksi ja 5m liikkumavara. Ihan superkiva paikka.

Sinnepä siis kelpasi uusi kotiluola perustaa.

Kuulumisia

Olen tässä koittanut hiukan ottaa itseäni taas niskasta kiinni joulun herkuttelun jälkeen. Tänään kuitenkin ajattelin juhlia. Juhliminen tapahtui aamutakki päällä ja juhlan eväänä oli pakastekorvapuustit ja vaahtokarkkikaakao.

Lumi on nimittäin tullut taas piipahtamaan. En usko sen pysyvän ihan hirveän kauaa, mutta sentään sitä on! Kaikki täällä Kotiluolassa ovat aivan fiiliksissä, paitsi tietenkin Kotiluolan pikkukosla Ka. Kylki edellä tiiviisti turvavaljaissa ja -vöissä ollaan menty harrastamaan ja touhuamaan.

Lisäksi juhlan aiheena on yhä varmistuva tilanne paremman luolan löytymisestä. Tänään menemme katsomaan luolaehdokasta. Luulen, että otan laumani vaativimman, eli pennun ja laumani johtajan eli Kodan mukaan arvioimaan tiluksia. Tästä lisää myöhemmin, kun olemme asian suhteen taas viisaampia.

Penteleestä puheen ollen, Rudi kasvaa ja kehittyy hienosti. Nokka ja jalat venyvät hyvää vauhtia. Olemme harjoitelleet laumana oloa paljon sellaisissa paikoissa, joissa koirat voivat olla irti, ja nyt Rudi on alkanut ottamaan minuun etäisyyttä ja riehumaan poikien kanssa. Jos pojat lähtevät hirveän rajuun juoksuleikkiin, Rudi jää odottamaan vuoroaan, mutta sitten taas poikien ollessa kohdalla se liittyy riehuntaan. Hyvin ovat siis ottaneet toisensa, isot ja pieni.

Tervetuloa Rudi !

Rudi on ollut meillä nyt viikon verran. Täytyy sanoa, että en oikeasti suunnitellut ottavani koiraa tähän rakoon. En ollut ihan hirveän valmistautunut tähän. Alunperin lähestyin kasvattajaa, sillä kiinnitin huomioni Rudin pentueessa olevaan nättiin punaiseen tyttöön. Tytön he olivat päättäneet pitää itse. Punainen poika oli kuitenkin vapaana ja kohta löysinkin itseni järjestelemästä asuntoa pennun tuloa varten.

Sortumiseeni vaikutti aika paljon menestyneet vanhemmat. Rudin molemmat vanhemmat ovat juosseet kilpailuissa aktiivisesti ja hyvin tuloksin. Lisäksi olemme tässä tehneet paljon alustustyötä kotiluolan vaihtoa varten. Tämä luola alkaa käydä ahtaaksi laumalle. Tarkoitukseni oli miettiä lisäkoiria vasta, kun luola on jo vaihtunut. Tällaisia tilaisuuksia vain kun ei ihan alvariinsa tule, siispä päätin tarttua siihen ja mennä niillä mitä on. Rudi joutuu siis kokemaan vielä muutonkin, mutta eiköhän sekin järjesty. Poika tuntuu olevan ihan ok muutosten kanssa. Naakkaparvet ja ohi kulkevat rekka-autot sen sijaan ovat jo vähän vakavampi juttu..

Täältä pääset katsomaan Rudin pentueen sivuja Hellerkantrin kennelin sivuilta. Rudin virallinen nimi on siis Hellerkantri Eltron ja kennel on virolainen.

Meillä tuoksuu joululta

Ja kuvan mukaan vähän karvaiseltakin. Sniff sniff.

Meillä on joulutohinat jo täysillä päällä. Eilen oltiin Isännän äidin ja tänään minun isäni luona jouluttelemassa. Pipareita on leivottu jo kuukausi takaisin ensimmäisen kerran. Ostin ihan kuorrutteet ja kaikki. Tämä toki oli hyvä idea. Oli aika hyvä määrä koirankarvoja kerennyt laskeutua siihen kuorrutteen pintaan ennen sen kuivumista.

Pennulaiset saivat vuotikasrokotteet marras-joulukuun vaihteessa. Tämä oli ihan helppo homma, eikä hidastanut tolloja yhtään. Sen sijaan itsenäisyyspäiväviikon lapinmatkamme sai yllättävän käänteen, kun pennusilta löytyi täitä ensimmäisenä iltana poissa kotoa. Täilääke sai molemmat toipilaat aivan veteliksi.

Olivat kyllä inhottavia öttiäisiä. Yäk.

Kaikkea on siis sattunut. Ehkä nyt kuitenkin voin päivitellä hiukan tasaisemminkin, kun kamera on jälleen iskussa. Tai oikeammin sen laturi. 

Juhannus

Juhannukseni oli varsin koirientäyteinen. Pohdin tuossa sellaistakin vaihtoehtoa, että olisin hilpaissut festareille ja jättänyt koirat äidille. Koirat ovat kuitenkin aina hyvää seuraa, hoidossa pennut ovat tosi rankkoja ja hirveän kalliitakin tuommoiset festarit ovat. Siispä jäin suosiolla poikien kanssa juhannustelemaan.

Lähdin ystävieni kanssa isäni luo grillailemaan, kun isä lähti mökille. Isäni asuu rivitalossa, mutta hänellä on oma piha. Pojat viettivät Juhannusta auringonpaisteessa makoillen. Tein pennuille liekat jäljestysliinoista, koska vapaana ja uteliaina kakaroina ne tykkäävät välillä luikkia tutkimusmatkoille. Nemo tietysti pysyy vapaana. Seurana pojilla oli ystäväni 4kk vanha lapinkoiranpentu Malla.

Malla tulee oikein hyvin toimeen kaikkien koirieni kanssa. Aina, kun viettelemme tyttöjen iltaa, hommaan kuuluu myös minun koirani ja tämä Mallatyttö. Aluksi käytäntö lähti siitä, että omat poikani olivat niin nuoria, ettei niitä viitsinyt jättää illaksi yksin kotiin. Pian jengiin tuli myös Maltsi, joka myös kulki mukana. Nyt on jotenkin oletus, että koirat ovat aina siellä, missä tapahtuu. Se on minusta aika ihanaa.

Aikaa on tullut vietettyä myös koirapuistossa, kun juhannus on ollut niin ihanan lämminkin. Koirapuiston vakiporukka on aika mukavaa väkeä. Pojat tulevat pääsääntöisesti muitta mutkitta toimeen kaikkien kanssa. Koda välillä saa toiset urokset hermostumaan pullistelullaan. Olen koko ajan odotellut, koska Koda alkaa valloittamaan maapalloa, ja nythän se on alkanut. Koda on siitä näppärä, että jättää tilanteen kyllä, jos käsken sen pois. Koda toimii aika hyvin kauko-ohjattuna.

Juhannuksen kunniaksi syötiin possunkorvia, rapsuteltiin ja oltiin paljon ulkona. Pojat käyttäytyivät niin älyttömän hyvin, että tässä nyt myrskyä tyynen jälkeen odotellessa! Olen henkisesti valmistautunut...

Elämäni tärkeimmät

Lähiaikoina olen ollut valtavan kiireinen ja väsynyt. Olen vienyt koiria sen verran, että ne pysyvät järjissään, mutta en kyllä juurikaan sen enempää. Tänään minulla on vapaapäivä, jonka päätin pyhittää kokonaan koirille, sillä ne ovat ansainneet jakamattoman huomioni koko viikon työssä juoksemisen jälkeen. Uskomattoman upea ilma sai meidät liikkeelle heti auringon ilmestyttyä taivaalle aamusella.

Nämä on niitä päiviä, kun muistan, miksi rakastan niitä asioita, joita rakastan. Koirani ja kaunis puuterinen hanki. Ne vaan repii mun suupielet ylös vaikka olis kuinka hankalaa.

Uusi kotiluola

Olemme nyt olleet pari viikkoa uudessa kotiluolassa ja voisin sanoa, että pojat ovat asettumassa aloilleen. Muuton myötä pennut keksivät alkaa viihdyttämään itseään vetämällä pöydiltä tavaroita alas ja silppuamalla kaiken, minkä alas saavat. Teen nyt kovasti töitä tämän tavan lopettamiseksi.

Pojat ovat joutuneet olemaan paljon yksin, sillä minulla on koulussa rankka rupeama. Pääsääntöisesti se on kuitenkin sujunut oikein hyvin. Kun muutto oli ihan tuore juttu, pennut tuhosivat kirjoja ja joitain muita esineitä stressipäissään, mutta suurin osa tällaisesta toiminnasta on rauhoittunut. Nenäliinapaketteja ne eivät voi vastustaa ja jos olen johonkin nenäliinapaketin jättänyt, niin se kyllä löytyy lattialta hienonnettuna. Sängyn kulmaa on joku hiukan maistanut ja sen sellaista. Pääsääntöisesti tuhoilut ovat kyllä pysyneet aika pienissä sopivalla aktivoinnilla. Myös sisäsiisteys on ottanut valtavat harppaukset eteenpäin ja paikat pysyy siistinä, kun vain käyn ruokatauolla pissattamassa.

Lauman muutoksia

Nyt on ollut pidempi tauko, kun en ole kirjoitellut. Olen ollut tosi kiireinen, sillä isäntä on pentujen myötä päättänyt, että karvojentäytteinen elämämme ei ole sitä, mitä hän haluaa. Nyt olemme aktiivisesti etsineet uutta kotiluolaa ja luulen, että toivon pilkahdus olisi nyt näkyvissä. Siitä myöhemmin lisää. Olen harvinaisen ok kaiken tämän keskellä, mutta ystävien luona bunkkaaminen on kyllä aiheuttanut sen, etten ole pystynyt keskittymään blogiin. Kamerakin huitelee toisella puolella kaupunkia. Toivottavasti hektisyys helpottaa nyt ja suunnitelmamme onnistuvat mutkitta. Pitäkää sormia ristissä puolestamme! :)

Koimme tuossa joulun alla kivan yllätyksen, kun keksin Kodalta suolinkaisia. Ripeän pidennetyn matokuurin ansiosta olemme taas ihan okei. Voin silti sanoa, että mamin sulosoinnut oli melkoiset, kun tällaisen kiemurtelevan kaverin löysin. Kodalla kyllä on tapana syödä lunta ja pentukavereitakin treffaillaan sen verran hätäseen, että ovat voineet melkein mistä vain tulla. En ole muilla pojista mitään löytänyt, vaikka kuuritin tietysti saman tien kaikki. Muistakaa madotella parhaat ystävänne talven jälkeen!

Pojat kasvavat kasvamistaan. Meillä lähennellään viittä kuukautta. Koda hipoo kahtakymmentä kiloa ja Nagakin pyörii jo siinä seitsemäntoista paikkeilla. Koda alkaa jo näyttää ihan isolta koiralta. Nagan häntä ei ole vielä auennut ja sen takia näyttää vielä pentumaisemmalta. Virtaa on kuin pienessä kylässä ja elämämme maistuu upealta. Olen valtavan ylpeä.

Postauksen piristykseksi vielä yksi jo hiukan vanhentunut kuva. Yritän saada pojista päivitettyä kuvaa oikein pian.

Mökkeily

Halloweenin vietto on kuulunut tyttöporukkani perinteisiin jo useamman vuoden. Tänä vuonna lähdimme viettelemään tyttöilyaikaa ystäväni mökille. Illan kulku oli rauhallinen ja rento; saunoimme, herkuttelimme, hilluimme pyjamissa ja höpöttelimme niitä näitä. Karvaista seuraa reissulla edusti oma laumani ja ystäväni kissaneiti, josta unohdin ottaa kuvan.

Pennet siis näkivät kissan ekaa kertaa! Tapaaminen meni ihan hyvin. Kissa oli suhteellisen ok pentujen kanssa, ei yrittänyt läimiä. Hiukan sähisi, jos tulivat liian liki. Naga alkoi ärsyttävästi haukkua tutkiskellessaan kisua ja äänenkäyttöön täytyi kyllä välillä puuttua, mutta muuten meni aika moitteettomasti.

Pennelit törmäsi mökillä myös paljon muihinkin uusiin juttuihin. Tutustuttiin uusiin ihmisiin, käytiin katsomassa saunaa, nähtiin lampaita, nukuttiin mamin kainalossa patjalla lattialla, maistettiin hiilihapollista juotavaa..

Koda ja omituinen sihisevä Fanta.

Myös se oli uutta, että oltiin ekaa kertaa yötä pois kotoa. Ja siitähän se vasta rumba syntyikin. Pentusille oli ihan hirveän vaikeaa rauhoittua illalla ja asettua aloilleen nukkumaan. Yöllä vaihdettiin asentoa, herättiin piippaamaan, ravattiin pitkin mökkiä ja heräteltiin yöpissalle. Nemolle poissa kotoa yöpyminen ei onneksi aiheuttanut koti-ikäviä, kun on jo kokenut kyläilijä.

 Olivathan ne suloisia sen hetken, kun saivat rauhoituttua.

Neppari ja taustalla tottumattomat retkeilijät.

Kotiinpaluu oli kyllä mannaa niin itselleni kuin laumallekin, olimme kaikki niin värsyneitä. Nukahdin itse seuraavana iltana seitsemältä sohvalle ja siirryin kymmeneltä sänkyyn, kun olin niin uupunut huonosti nukutun yön jäljiltä. Pennut nukkuivat ensin päivällä isäni syntymäpäiväkahvituksilla isän sängyn alla ja jatkoivat unimaratoonia vielä kotona kanssani.

Rankka reissu, mut tulipahan tehtyä! Ja mukavaahan se oli, vaikkakin väsyttävää.

Epic fail

Olen tässä muutaman päivän ajan yrittänyt saada koirista kuvaa, jossa olisi kaikki söpösti rivissä istumassa. Koska Nemo ei tykkää itsenäisesti mennä hirveän lähelle pentuja, niin kuvan täytyy olla lavastettu. Lavastusyrityksistä huolimatta paras kuva, mihin olen yltänyt, näyttää tältä:

Olen tehnyt kaikkeni ja yrittänyt ihan tosissani! Koirat taitavat saada luovutusvoiton. No, onhan tuossa sentään vähän enemmän kuin pelkät vauhtiviivat.

Tasoittuva arki

Naga on nyt viikon verran ollut kotona ja lauma on alkanut taas tasoittua. Koda on ainakin toistaiseksi ottanut paikkansa isoveljenä Nagan yläpuolella. Siitä olen varma, että pennut kyllä menevät hierarkiassa Nemon ohi, sillä Nemo on niin alistuva. Asia saattaa tulla vielä myöhemmin ajankohtaiseksi, kun pennut kasvavat ja ikäero tasottuu, sillä Nagalla on kyllä tuota tahdonvoimaa. Minulla on sellainen tunne, että se voisi isompana yrittää haastaa Kodan uudelleen. Katsellaan ja seuraillaan tilannetta!

Juuri nyt kuitenkin talossa on jo jonkinmoinen harmonia! Kodaa joutuu aina välillä komentamaan, kun se ei leikkihaluiltaan haluaisi antaa Nagan nukkua tai muuten olla rauhassa. Pojat ovat kuitenkin ystävystyneet jo sen verran hyvin, että päikkärihetkiä vietetään kylki kyljessä yhteisessä kiepussa nukkuen.

Katastrofikävely

Koda on kävellyt hihnassa älyttömän hyvin siitä asti kun on tullut. Se kulkee kauniisti sivulla varmaankin Nemosta mallia ottaneena. Tästä innostuneena ja reippaan optimistisena ajattelin, että voisin kokeilla kävellä pikkuisen kaikkien kolmen kanssa nähdäkseni miten se sujuu.

Noh. Toivottavasti kukaan koirista ei saanut mitään taumoja.. Jouduin ihan taukoamatta kieltämään, torumaan, pysähtelemään, selvittämään hihnoja jne. jonka lisäksi koko ajan oli joku jalan alla, kuristumassa hihnaan tai jotenkin muuten satuttamassa itseään.

Ainakin jonkun aikaa nyt otan lenkille vain kaksi tai yhden koiran kerrallaan, jos olen liikuttamassa piskejä yksin. Ei kaikkia kolmea mukaan, kun on vain kaksi kättä. Siitä ei seuraa kuin valtava määrä häslinkiä. Täytyy katsoa asiaa sitten uudestaan, kun nuo trombit ovat hiukan kasvaneet.

Täysin asiaan liittymättömänä yksi jumiin jäänyt Kodapoika:

Paikka laumassa

Naga ja Koda ovat kuin kuu ja aurinko. Siinä missä Koda on raamikas, pörröinen, vankka ja vahva, Naga on sulavalinjainen, sileä, ketterä ja nopea. Molemmat pennut ovat kyllä korkeita, jos jotain yhteistä noista kahdesta pitäisi löytää.

Täällä on nyt hirmuinen vääntö meneillään pentujen kesken. Pojat hakevat omia paikkojaan laumassa ja selvittelevät lauman hierarkiaa. Naga on kovin päättäväinen, mutta Koda jyrää koollaan ja on ikänsäkin puolesta etulyöntiasemassa. Odottelen mielenkiinnolla minkä sorttista nokkimisjärjestystä tänne muodostuu.

To die for

Lähdin pe 28.9 aikaisin aamulla junamatkalle. Juna lähti asemalta klo. 06.05, joten uni jäi vähän vähemmälle. En ole pitkään aikaan matkustanut junalla mihinkään, joten jännitti kauheasti kaikenlaiset käytännön asiat: saanko junan ovea auki, ovatko matkaliput oikeanlaiset, löydänkö vaihdossa oikean laiturin ja junan ja niin pois päin. Ja kun minua jännittää, se on ihan hirveää touhua se. Vatsa sattuu hirvittävästi enkä pysty nukkumaan. Kädet tärisee ja huimaa. Aika moni asia jää minulta tekemättä siksi, että jännittää. Tällä kertaa matka oli kuitenkin niin upea, että se ylitti jännityksen mennen tullen.

Koda on nyt kotona! Junamatka Kodan luo kesti yhdeksän tuntia ja matka Kodan kanssa kotia vielä kymmenen tuntia lisää. Voin sanoa, ettei ole hetkeen ollut selkä niin kipeä ja kankut yhtä puutuneet. Olin tosiaan yön yli junassa Kodan kanssa tullessani Rovaniemeltä ja olimme lopulta lauantaina aamulla kymmenen maissa kotosalla. Junamatka kotiin meni oikein hyvin. Hiukan Koda piippasi aluksi, mutta rauhoittui heti, kun otin syliin. Aika pian se nukahti. Laitoin sen kevythäkkiin ja se nukkui siellä todella hyvin. Yhden leikkitauon pidimme yöllä, kun Koda heräsi. Siistinä poikana Koda ei myöskään suostunut käymään häkissä pissalla, vaan pihtasi pissaa kahdeksan tuntia junan vaihtoon saakka. Luulen, että sisäsiisteyskasvatuksesta tulee helppo nakki.

Nemo suhtautuu Kodaan yllättävän hyvin. Se ei tapansa mukaan juokse pentua karkuun. Ei Nemo varsinaisesti Kodasta vielä pidä, mutta yöllä se kuitenkin kävi minut herättämässä, kun Koda oli levoton mahakipuilun vuoksi, enkä herännyt siihen itse. Näistä tulee vielä hyvä tiimi.

Nyt siis totuttelen täällä pentuarkeen ja näen maailman vaaleanpunaisena. Unelmani on toteutunut!