Hyvää kotiutumista Magga!

Magga tirriäinen lähti uuteen kotiin eilen. Kävimme Glowing Moon kennelissä vierailulla Jurvassa, ja samalla Magga pääsi GM:n kasvattajan Sofian kasvatin omistajan kyytiin ja suuntasi kohti Tankavaaraa.

Otin reissuun mukaan kaikki kakarat, sillä ajeluun ja toisiin koiriin tottuminen tekee ihan hyvää. Kovin olivat väsynyttä kakaraa. Matkaeväinä oli D&C Barfista shoppailtuja kanatikkuja, (Tää ei oo mikään mainos, mut tälleen kuluttajan kokemuksesta; diggaan kyllä palvelusta siellä!) ja niistä oli sitten matkalla mukava kinata, että mikä nyt oli kenenkin tikku sitten, ja lopun aikaa loikoa milloin minkäkin muotoisessa kuviokellunta-asennossa.

Glowing Moon kennelissä pennelit pääsivät tarhaan leikkimään ja pissatauolle, ja Sofia auttoi minua sopimusten täyttelyssä teen, keksinmussutuksen sekä pystiffipentujen pallottelun lomassa. (Oli muuten aika hienoja. Ehkä joskus mullakin on taas a) paimen ja b) vahti.)

Lopulta, kun olimme saaneet kaikki hommat hoidettua, Magga pääsi etenemään Gold rush runiin, eli Kodan kasvattajan järjestelemään koiravaljakkokisaan uuden omistajansa luo.

Matka oli pitkä, mutta Magga sai kehuja reippaudesta, sekä apua antaneelta kuskaajaltaan, että uudelta omistajalta. Ei kuulemma kisahulina järkyttänyt tyttöä. Empä minä yhtään vähempää siitä uskokaan. Magga on pennuista aina ollut ensimmäisenä kokeilemassa, ja on kovin utelias. Lisäksi tässä taloudessa on kyllä totuttava ääniin, hulinaan ja huiskeeseen, jos meinaa vauhdissa pysyä, joten en ollut kyllä yllättynyt. 

Uuden omistajan luona Magga pääsi heti saamaan häivähdyksiä tulevaisuudestansa. Sain kuvan, notta sinne se kipusi tutustumaan ld-rekeen. Kevyitä askelia, tasaista vauhtia ja hyvää terveyttä rakkaalle ipanalleni elämän tielle.

Pennut 9vko ja susiäiti uupunut, mutta onnellinen.

Moi! En oikein tiedä, mitä tässä tapahtui. Juuri nuo syntyi. Olin intoa täynnä, että pääsen bloggaamaan ensimmäisen pentueeni ensiaskelista ja niin edespäin pois. No, nyt on kyllä kädetkin olleet niin täynnä - töitä nimittäin - että sinne humpsahti seitsemän viikkoa kirjoittamatta. Noh, kaikkea on tapahtunut! Tässä jäätävä määrä kuvasaastetta ja hömpötyksiä aiheesta!

Pennut asuivat ensimmäiset elinviikkonsa makuuhuoneessani. Kuten huomaatte kuvien ottoajan välillä, niin siinä joskus pentujen ollessa 5-viikkoisia, Shanti lopetteli niiden jälkien siivoamisen. Asuintalossani sattuu olemaan puiset lankkulattiat, jotka eivät määräänsä enempää pentuelämää kestä, joten siirsin pennelit sitten ensin navettaan asustelemaan pahnoihin ja lopulta tarhaan, kun ne kaikkein kamalimmat pakkaset rauhoittuivat. 

Navetassa pennut eivät kerenneet ihan kauhean pitkään aikaa vietellä, mutta sisälle kun olivat tottuneet, niin ottivat kyllä hiukan nokkiinsa tarhaan siirtämisestä, vaikka tarhasta on käynti aivan samanlaiseen navettahuoneeseen. Nyt ne ovat jo aivan ulos tottuneita ja reippaasti painelevat menemään ulkona märällä ja lumellakin, vaikka se aluksi oli vähän nahkeaa ja tylsää.

Penskat ovat kolmeviikkoisesta asti saaneet maisteltavaksi kiinteää ruokaa, aluksi toki vähemmän säännöllisesti, kuin myöhemmin. Aloittelimme ruokailut pentujauhelihalla, jauhetulla lohella ja kananmunalla. Siitä lähdimme laajentamaan repertuaaria muihin lihajuttuihin, maitotuotteisiin ja nappuloihin.

Pennut saivat madotukset kolme-, viisi. ja kahdeksanviikkoisina. Viimeisimmässä madotuksessa lapsosista tuli kuolleita matosia ulos, niinkuin toki on ihan odotettavissakin. Ajattelin tässä kuitenkin vielä yhden loishäädön tehdä ennen uusiin koteihin luovuttamista.

Kuusi viikkoa vanhoina kävimme eläinlääkärissä. Eläinlääkäri laittoi pennuille sirut, teki perinteisen pentututkimuksen (Molemmilta pojilta löytyi jo pallitkin ja kaik!), ja otti verikokeet DNA-testiä varten. Pennut olivat jälleen enempivähempi loukkaantuneita varsinkin sirujen laitosta, ja ilmaisivat sen hajullisesti. Se krääsä siinä pikkuisessa vastaanottohuoneessa oli siis aivan uskomaton. Sheesh.

DNA-testissä tosiaan paljastui, että Rudolf on pentueen isä. Naga ja Rudi olivat vaihtoehtoni, mutta oikeasti odotin kyllä Nagaa. Yllätys vaan! Pieniä Rudolfinpoikasia ne olivatkin!

Penskoja on sosialistettu aivan urakalla. Autossa ollaan oltu ja jos jonkinlaista ja ikäistä ihmistä ja koiraa nähty. Imurini sattui vetäisemään viimeisen henkäyksen juuri siinä, kun nämä täyttivät 5vkoa, ja uusi imuri pitää hyvin epätyypillistä ääntä, joten se nyt jäi vähän vaiheeseen, mutta tuskimpa siitä sen suurempaa ongelmaa muodostuu, kun kaikki muut surinat ja murinat on kuitenkin kuultu. Kiitos sosialistamiseen osallistuneille! 

Nyt penskat ovatkin sitten jo 9-viikkoisia. Humps, sano aika. Ne alkavat jo näyttääkin ihan koirilta, ja käyvät ahkeraa taistelua korviensa kanssa pystyasennon lunastamisesta. 

Tulevaisuuden kodit ovat etsinnässä ja punnitsen nyt vaihtoehtoja pentujen tulevaisuuksista. Tuntuu kovin vastuulliselta tehtävältä. Toivottavasti osaan valita oikein. Parhaat kuitenkin ansaitsevat parasta.

Pennelit 2vkoa

Dukkha:

Magga:

Nirodha:

Samudaya:

Täällä ollaan nyt kaksviikkoisia! Silmät ovat kaikilla auenneet ja maailmaa maistellaan ahkerasti. Lattialla käveleminen on vielä vähän vaikeaa, kun jalat lupsahtelevat minne sattuu, mutta matolla kävellään kovasti, vaikka joskus siinäkin tulee mentyä kyljelleen. Eli siis pentulaatikon ulkopuolinen maailma on alkanut ensimmäisiä kertoja kiinnostamaan ja elämän perustaitoja harjoitellaan.

Shanti syö hurjia määriä ja laihtuu silti. Maidon tuottaminen tuntuu olevan enegiaa vievää puuhaa.

Kauheasti kaikki ovat olleet isätutkimuksista uteliaita. Voin tässä nyt selittää saman tien, että pennuista otetaan verinäytteet 5vko vanhoina samalla, kun käydään laittamassa sirut ja eläinlääkärin tarkastuksessa. Aikaisemmin ei siruja voi laittaa, sillä ihan minipennulla ne saattavat vaeltaa aivan minne sattuu. Tietysti asiat voisi hoitaa kahdella eri reissulla, mutta en viitsi näitä pariviikkoisia kauheastii riiailla ympäri maailmaa.

Joten viisiviikkoisena näytteet. Eläinlääkäri lähettää näytteet labralle, ja labra ottaa sitten vielä oman aikansa näytteiden tutkimiseen. Sitten ollaan jännän äärellä ja katsellaan, mitä tuleman pitää.

Pailailen taas kuvin ja hölötyksin! :)

Four noble truths

Kiinnitin huomiota pari päivää sitten siihen, että Shantin vatsa alkoi "tippumaan", mikä kielii synnytyksen lähenemisestä. Eilen illalla Shanti alkoi kovasti kävelemään ja sen takajalat tärisivät. Ajattelin, että synnytys on lähellä, mutta epäilin ajankohdaksi huomisyötä. Tyttö hakeutui häkkyräänsä lepäilemään ja varmuuden vuoksi siirsin kaikki muut pois huoneesta. Värinä jatkui, mutta ravaaminen loppui, ja menimme nukkumaan. Yöllä heräsin siihen, että Shanti alkoi taas teppaamaan, mutta entistä enemmän, ja piippaili kovasti. Poltot olivat siis alkaneet. Koitin rauhoitella tyttöä ja silittelin ja hyssyttelin kaikessa rauhassa. Shanti vetäytyi takaisin häkkiin.

Yhtäkkiä Shanti pomppasi ylös häkistä ja alkoi huutaa. Huomasin sikiökalvon pilkistävän hännän alta. Nousin ylös kurkatakseni hännän alle, ja kas vain, sieltä pamahti käteeni ensimmäinen pentu kalvossaan epämääräisen veri-limalammikon saattelemana. Shanti veti uukkarin ja paineli takaisin häkkiin makaamaan. Laskin pennun sen eteen, mutta se vain piippasi ja värisi. Rikoin sitten itse pennun kalvon, nappasin pyyhkeen ja hieroin pentua sen verran, että se alkoi hiukan kiemurtelemaan ja höpöttämään. Koska Shanti ei osoittanut mitään mielenkiintoa pennun hoitamista kohtaan, lähdin keittiöön hakemaan lankaa napanuoraa varten.

Takaisin tullessani tunsin itseni hiukan ääliöksi, sillä Saana oli jo hoitanut ensimmäisen pennun ja availi toisen kalvoja. Shantin mielenkiinnottomuus pentua kohtaan johtui siis siitä, että seuraava tuli samaan hyömyyn ja se täytyi lykätä ulos. Kun tämä homma oli tehty, tyttö alkoi pesemään ja hoivaamaan jälkikasvua. Minä vein välineet takasisin ja totesin, että antaa sen tehdä hommat, joka hommat osaa. Siispä jäin istumaan häkin viereen ja annoin Shantin jatkaa touhujaan.

Melkein puolitoista tuntia kului niin, ettei tapahtunut mitään. Aloin jo pelätä, että jossain on jotain vikaa. Kolmas pentu tuli kuitenkin pienen lepotauon jälkeen ja neljäs seurasi jonkun ajan kuluttua.

Tässä sitä nyt ollaan, ja haskeilta nuo muuten näyttää. Neljä kakaraa Saana puski maailmaan ja ne ovat kaikki tosi suuria, reippaita ja elinvoimaisia. Ruoka maistuu ja kovasti muhmuttavat menemään tuolla makkarissa. Shanti on tosi esimerkillinen toiminnassaan. Hoitaa hellästi ja määrätietoisesti. Olen tosi iloinen.

Tässä minihunnit saapumisjärjestyksessä:

1. Piebald uros klo. 4.46

2. Tumma riista narttu valkoisella kranssilla klo. 5.06

3. Tumma riista narttu niskatäplillä klo. 6.39

4. Tumma riista uros klo. 7.23

Komia katras, vaikka näin ihte sanonkin. Yö meni sekä minulta, että Saanalta aika paljolti ilman unta. Nukahdin itse uudelleen joskus kahdeksan jälkeen pariksi tunniksi, ja Shanti nukkui hiukan pentujen 2. ja 3. välissä ja enempi vähempi lepäilee, minkä hoitamiselta kerkeää.

Muut koirat heitin aamulla tarhoihin. Nuuskuttelu oli kohtalaisen intensiivistä. Polar myös yöllä piippaili, kun vauvojen ääni alkoi kuulua. Kyllä meillä kaikki tiesi, että jotain outoa täällä tapahtuu. Kaikki muut olivatkin levottomia, paitsi Koda, joka kävi makkarin ovella nuuskaisemassa pyyhettä, ja poistui ottamaan lukua keittiöön.

Keväilyä, kuvia ja kuulumisia.

Kevät on saapunut koiruleiden rintoihin, jalkoihin, kaulalle, pyllyn päälle ja niin edelleen. Meillä on siis karvanajo käynnissä! Koda ja Naga ovat kummatkin aivan läiskikkäitä. Shanti ja Rudolf eivät vielä ole ehtineet aivan samaan vaiheeseen, mutta lujaa tulevat perässä. 

Tarhassa näkyy myös toinen kevään merkki, eli KEVÄTRIEHUNTA:

Tytöt riehuvat keskenään joka tapauksessa, mutta nyt kaikki tuntuvat riehuvan ja painivan koko ajan kaikkien kanssa aivan reikä päässä. Jopa Koda intoutuu välillä painimaan. Suurimman osan aikaa Koda tyytyy kuitenkin patsastelemaan ja kommentoimaan liian rajuja leikkejä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Woul. 

Johtajuus on alkanut sopia Kodalle. Iän tuoma varmuus ja rauhallisuus on tuonut toimintaan järkevyyttä. Kodalta on tosi paljon jäänyt pois sellaista nuoruudenintoista kohnottamista, joten ylimääräiset muilutukset ovat aika harvinaisia. Lauma tuntuu kunnioittavan sitä. 

Polar ei asu vielä isojen kanssa samassa tarhassa, mutta vien sen isojen luo lähes päivittäin touhottamaan. Se on ottanut muun porukan ihan omakseen. Shanti pöllyttää Polaria välillä minun mielestäni liikaakin, mutta Polaria ei tunnu liikuttavan Saanan riepotukset. Shanti uskoo kyllä poikkeuksellisen hyvin ja nopeasti, kun sitä komentaa lopettamaan leikin, mutta kun käsken Shantin pois, Polar juoksee itse Shantin perään kaivamaan lisää verta nenästään.

Joten mikäpä sitä sitten liiemmin estelemään. Riehumisen lisäksi meillä on siis riehuttu ja ai niin, tietenkin riehuttu.

Kevään kunniaksi otin laumasta oikein sievän istumiskuvan. Neiti ADHD puuttui lähes joka kuvasta, tai sitten siitä näkyi pelkkä pylly tai korva. Tämä kuva oli ainoa, missä kaikki koirat näyttävät edes jotenkuten järkeviltä. Rudi jäi kyllä kyttäämään ohi kulkevaa kissaa. Tämä kuva oli kuitenkin kivempi kuin se toinen, jossa oli kyllä kaikki koirat, mutta Shantin loukkaantumisen rajattomuus komentamisen johdosta oli aivan käsittämättömän käsinkosketeltavaa. Siispä tämän vähemmän nirppanokkaisen kuvan myötä toivottelemme hyvää alkavaa kesää.