Hyvää kotiutumista Magga!

Magga tirriäinen lähti uuteen kotiin eilen. Kävimme Glowing Moon kennelissä vierailulla Jurvassa, ja samalla Magga pääsi GM:n kasvattajan Sofian kasvatin omistajan kyytiin ja suuntasi kohti Tankavaaraa.

Otin reissuun mukaan kaikki kakarat, sillä ajeluun ja toisiin koiriin tottuminen tekee ihan hyvää. Kovin olivat väsynyttä kakaraa. Matkaeväinä oli D&C Barfista shoppailtuja kanatikkuja, (Tää ei oo mikään mainos, mut tälleen kuluttajan kokemuksesta; diggaan kyllä palvelusta siellä!) ja niistä oli sitten matkalla mukava kinata, että mikä nyt oli kenenkin tikku sitten, ja lopun aikaa loikoa milloin minkäkin muotoisessa kuviokellunta-asennossa.

Glowing Moon kennelissä pennelit pääsivät tarhaan leikkimään ja pissatauolle, ja Sofia auttoi minua sopimusten täyttelyssä teen, keksinmussutuksen sekä pystiffipentujen pallottelun lomassa. (Oli muuten aika hienoja. Ehkä joskus mullakin on taas a) paimen ja b) vahti.)

Lopulta, kun olimme saaneet kaikki hommat hoidettua, Magga pääsi etenemään Gold rush runiin, eli Kodan kasvattajan järjestelemään koiravaljakkokisaan uuden omistajansa luo.

Matka oli pitkä, mutta Magga sai kehuja reippaudesta, sekä apua antaneelta kuskaajaltaan, että uudelta omistajalta. Ei kuulemma kisahulina järkyttänyt tyttöä. Empä minä yhtään vähempää siitä uskokaan. Magga on pennuista aina ollut ensimmäisenä kokeilemassa, ja on kovin utelias. Lisäksi tässä taloudessa on kyllä totuttava ääniin, hulinaan ja huiskeeseen, jos meinaa vauhdissa pysyä, joten en ollut kyllä yllättynyt. 

Uuden omistajan luona Magga pääsi heti saamaan häivähdyksiä tulevaisuudestansa. Sain kuvan, notta sinne se kipusi tutustumaan ld-rekeen. Kevyitä askelia, tasaista vauhtia ja hyvää terveyttä rakkaalle ipanalleni elämän tielle.

Pennut 9vko ja susiäiti uupunut, mutta onnellinen.

Moi! En oikein tiedä, mitä tässä tapahtui. Juuri nuo syntyi. Olin intoa täynnä, että pääsen bloggaamaan ensimmäisen pentueeni ensiaskelista ja niin edespäin pois. No, nyt on kyllä kädetkin olleet niin täynnä - töitä nimittäin - että sinne humpsahti seitsemän viikkoa kirjoittamatta. Noh, kaikkea on tapahtunut! Tässä jäätävä määrä kuvasaastetta ja hömpötyksiä aiheesta!

Pennut asuivat ensimmäiset elinviikkonsa makuuhuoneessani. Kuten huomaatte kuvien ottoajan välillä, niin siinä joskus pentujen ollessa 5-viikkoisia, Shanti lopetteli niiden jälkien siivoamisen. Asuintalossani sattuu olemaan puiset lankkulattiat, jotka eivät määräänsä enempää pentuelämää kestä, joten siirsin pennelit sitten ensin navettaan asustelemaan pahnoihin ja lopulta tarhaan, kun ne kaikkein kamalimmat pakkaset rauhoittuivat. 

Navetassa pennut eivät kerenneet ihan kauhean pitkään aikaa vietellä, mutta sisälle kun olivat tottuneet, niin ottivat kyllä hiukan nokkiinsa tarhaan siirtämisestä, vaikka tarhasta on käynti aivan samanlaiseen navettahuoneeseen. Nyt ne ovat jo aivan ulos tottuneita ja reippaasti painelevat menemään ulkona märällä ja lumellakin, vaikka se aluksi oli vähän nahkeaa ja tylsää.

Penskat ovat kolmeviikkoisesta asti saaneet maisteltavaksi kiinteää ruokaa, aluksi toki vähemmän säännöllisesti, kuin myöhemmin. Aloittelimme ruokailut pentujauhelihalla, jauhetulla lohella ja kananmunalla. Siitä lähdimme laajentamaan repertuaaria muihin lihajuttuihin, maitotuotteisiin ja nappuloihin.

Pennut saivat madotukset kolme-, viisi. ja kahdeksanviikkoisina. Viimeisimmässä madotuksessa lapsosista tuli kuolleita matosia ulos, niinkuin toki on ihan odotettavissakin. Ajattelin tässä kuitenkin vielä yhden loishäädön tehdä ennen uusiin koteihin luovuttamista.

Kuusi viikkoa vanhoina kävimme eläinlääkärissä. Eläinlääkäri laittoi pennuille sirut, teki perinteisen pentututkimuksen (Molemmilta pojilta löytyi jo pallitkin ja kaik!), ja otti verikokeet DNA-testiä varten. Pennut olivat jälleen enempivähempi loukkaantuneita varsinkin sirujen laitosta, ja ilmaisivat sen hajullisesti. Se krääsä siinä pikkuisessa vastaanottohuoneessa oli siis aivan uskomaton. Sheesh.

DNA-testissä tosiaan paljastui, että Rudolf on pentueen isä. Naga ja Rudi olivat vaihtoehtoni, mutta oikeasti odotin kyllä Nagaa. Yllätys vaan! Pieniä Rudolfinpoikasia ne olivatkin!

Penskoja on sosialistettu aivan urakalla. Autossa ollaan oltu ja jos jonkinlaista ja ikäistä ihmistä ja koiraa nähty. Imurini sattui vetäisemään viimeisen henkäyksen juuri siinä, kun nämä täyttivät 5vkoa, ja uusi imuri pitää hyvin epätyypillistä ääntä, joten se nyt jäi vähän vaiheeseen, mutta tuskimpa siitä sen suurempaa ongelmaa muodostuu, kun kaikki muut surinat ja murinat on kuitenkin kuultu. Kiitos sosialistamiseen osallistuneille! 

Nyt penskat ovatkin sitten jo 9-viikkoisia. Humps, sano aika. Ne alkavat jo näyttääkin ihan koirilta, ja käyvät ahkeraa taistelua korviensa kanssa pystyasennon lunastamisesta. 

Tulevaisuuden kodit ovat etsinnässä ja punnitsen nyt vaihtoehtoja pentujen tulevaisuuksista. Tuntuu kovin vastuulliselta tehtävältä. Toivottavasti osaan valita oikein. Parhaat kuitenkin ansaitsevat parasta.

Pennelit 2vkoa

Dukkha:

Magga:

Nirodha:

Samudaya:

Täällä ollaan nyt kaksviikkoisia! Silmät ovat kaikilla auenneet ja maailmaa maistellaan ahkerasti. Lattialla käveleminen on vielä vähän vaikeaa, kun jalat lupsahtelevat minne sattuu, mutta matolla kävellään kovasti, vaikka joskus siinäkin tulee mentyä kyljelleen. Eli siis pentulaatikon ulkopuolinen maailma on alkanut ensimmäisiä kertoja kiinnostamaan ja elämän perustaitoja harjoitellaan.

Shanti syö hurjia määriä ja laihtuu silti. Maidon tuottaminen tuntuu olevan enegiaa vievää puuhaa.

Kauheasti kaikki ovat olleet isätutkimuksista uteliaita. Voin tässä nyt selittää saman tien, että pennuista otetaan verinäytteet 5vko vanhoina samalla, kun käydään laittamassa sirut ja eläinlääkärin tarkastuksessa. Aikaisemmin ei siruja voi laittaa, sillä ihan minipennulla ne saattavat vaeltaa aivan minne sattuu. Tietysti asiat voisi hoitaa kahdella eri reissulla, mutta en viitsi näitä pariviikkoisia kauheastii riiailla ympäri maailmaa.

Joten viisiviikkoisena näytteet. Eläinlääkäri lähettää näytteet labralle, ja labra ottaa sitten vielä oman aikansa näytteiden tutkimiseen. Sitten ollaan jännän äärellä ja katsellaan, mitä tuleman pitää.

Pailailen taas kuvin ja hölötyksin! :)

Four noble truths

Kiinnitin huomiota pari päivää sitten siihen, että Shantin vatsa alkoi "tippumaan", mikä kielii synnytyksen lähenemisestä. Eilen illalla Shanti alkoi kovasti kävelemään ja sen takajalat tärisivät. Ajattelin, että synnytys on lähellä, mutta epäilin ajankohdaksi huomisyötä. Tyttö hakeutui häkkyräänsä lepäilemään ja varmuuden vuoksi siirsin kaikki muut pois huoneesta. Värinä jatkui, mutta ravaaminen loppui, ja menimme nukkumaan. Yöllä heräsin siihen, että Shanti alkoi taas teppaamaan, mutta entistä enemmän, ja piippaili kovasti. Poltot olivat siis alkaneet. Koitin rauhoitella tyttöä ja silittelin ja hyssyttelin kaikessa rauhassa. Shanti vetäytyi takaisin häkkiin.

Yhtäkkiä Shanti pomppasi ylös häkistä ja alkoi huutaa. Huomasin sikiökalvon pilkistävän hännän alta. Nousin ylös kurkatakseni hännän alle, ja kas vain, sieltä pamahti käteeni ensimmäinen pentu kalvossaan epämääräisen veri-limalammikon saattelemana. Shanti veti uukkarin ja paineli takaisin häkkiin makaamaan. Laskin pennun sen eteen, mutta se vain piippasi ja värisi. Rikoin sitten itse pennun kalvon, nappasin pyyhkeen ja hieroin pentua sen verran, että se alkoi hiukan kiemurtelemaan ja höpöttämään. Koska Shanti ei osoittanut mitään mielenkiintoa pennun hoitamista kohtaan, lähdin keittiöön hakemaan lankaa napanuoraa varten.

Takaisin tullessani tunsin itseni hiukan ääliöksi, sillä Saana oli jo hoitanut ensimmäisen pennun ja availi toisen kalvoja. Shantin mielenkiinnottomuus pentua kohtaan johtui siis siitä, että seuraava tuli samaan hyömyyn ja se täytyi lykätä ulos. Kun tämä homma oli tehty, tyttö alkoi pesemään ja hoivaamaan jälkikasvua. Minä vein välineet takasisin ja totesin, että antaa sen tehdä hommat, joka hommat osaa. Siispä jäin istumaan häkin viereen ja annoin Shantin jatkaa touhujaan.

Melkein puolitoista tuntia kului niin, ettei tapahtunut mitään. Aloin jo pelätä, että jossain on jotain vikaa. Kolmas pentu tuli kuitenkin pienen lepotauon jälkeen ja neljäs seurasi jonkun ajan kuluttua.

Tässä sitä nyt ollaan, ja haskeilta nuo muuten näyttää. Neljä kakaraa Saana puski maailmaan ja ne ovat kaikki tosi suuria, reippaita ja elinvoimaisia. Ruoka maistuu ja kovasti muhmuttavat menemään tuolla makkarissa. Shanti on tosi esimerkillinen toiminnassaan. Hoitaa hellästi ja määrätietoisesti. Olen tosi iloinen.

Tässä minihunnit saapumisjärjestyksessä:

1. Piebald uros klo. 4.46

2. Tumma riista narttu valkoisella kranssilla klo. 5.06

3. Tumma riista narttu niskatäplillä klo. 6.39

4. Tumma riista uros klo. 7.23

Komia katras, vaikka näin ihte sanonkin. Yö meni sekä minulta, että Saanalta aika paljolti ilman unta. Nukahdin itse uudelleen joskus kahdeksan jälkeen pariksi tunniksi, ja Shanti nukkui hiukan pentujen 2. ja 3. välissä ja enempi vähempi lepäilee, minkä hoitamiselta kerkeää.

Muut koirat heitin aamulla tarhoihin. Nuuskuttelu oli kohtalaisen intensiivistä. Polar myös yöllä piippaili, kun vauvojen ääni alkoi kuulua. Kyllä meillä kaikki tiesi, että jotain outoa täällä tapahtuu. Kaikki muut olivatkin levottomia, paitsi Koda, joka kävi makkarin ovella nuuskaisemassa pyyhettä, ja poistui ottamaan lukua keittiöön.

Odottavan aika on pitkä

Kai tämä nyt on jo pakko "julkistaa" tämä asia. Nyt kun alan itse sisäistää sen todeksi.

Shanti on tiine.

Sen jälkeen, kun itse sain kuulla tämän uutisen, vältin kotimatkalla juuri ja juuri kaksi kolaria ja jäin seisomaan punaisiin valoihin täysin koomassa. Kotona hyvin mekaanisesti ja ajatukset nollassa tyhjensin pupulan ja aloin valmistella navettaa tulevaa minihunnilaumaa varten. Nyt alan olemaan siinä pisteessä, että saan taas happea.

Kuka on isä? No en kuulkaas tiedä! Muuton jälkeen Shanti yllättäen puski juoksun siten, että edellisen juoksun lopusta oli vain kaksi kuukautta. Itseasiassa ensin luulin, että sillä on kohtutulehdus, kun se sopi ajallisesti kuvaan niin hyvin, ja ajoin renkaat ulvoen 50km lähimmälle päivystävälle lääkärille, jotta hän sai sitten todeta sen olevan normaalia juoksuvuotoa. Tämän hännän alle kurkkaamisen hintakin oli sitten 140€. Noh, sainpa nukkua yöni rauhassa. Shantin erotin muista ja kotiluolan kolinat jatkuivat. Juoksut olivat ja menivät.

Sitten sain joulun alla viestin Alkuvoiman kennelistä ystävältäni, että olisi syytä tarkistaa omat koirani, koska heillä oli täitä, ja olimme treenailleet yhdessä. Omistani en mitään löytänyt, mutta Shantin nivusia ja vatsaa penkoessani jäin ihmettelemään, että onko sillä nisät hieman turvoksissa. Parin-kolmen päivän päästä ei tarvinnut enää ihmetellä, olivatko ne turvoksissa vai ei, kun turvotus vaan nousi. Soitin paniikkipuhelun Millalle Alkuvoiman kenneliin, Milla kun on Shantin kasvattajakin. Kun olin pitänyt epämääräistä kirkunaa puhelimeen tunnin verran (Puhelu kulki suurin piirtein sitä rataa, että Milla sanoi Saanan olevan tiine, ja sitten minä aloin kirkumaan. Sama toistui uudelleen ja uudelleen tunnin ajan.), varasin Sampalle ajan lääkärille. Luonnollisesti silloin oli joulupyhät ja jouduin odottelemaan niiden yli. Että se niistä yöunista.

Lääkäri arvioi, että Shantille olisi tulossa kaksi pentua, mutta kuitenkin röntgenkuva jäi vaivaamaan häntä ja hän soitti perääni ja sanoi, että on niitä siellä enemmänkin. Neljä hän sanoi löytävänsä kuvasta. Sain kuvan sänköpostiini. Ystäväni Aino kyllä väitti ja väittää löytävänsä kuvasta viisi selkärankaa ja piirsikin ne minulle röntgenkuvaan. Joka tapauksessa pelkoni varmistui: kyllä niitä sieltä tulossa on.

Röntgen oli tietenkin kaiken lisäksi mahdollisimman epäselvä, sillä Shanti aisti aamusta asti jotain hassua tapahtuvaksi, eikä sitten millään suostunut tekemään tarpeitaan. Kuvassa näkyy pelkkiä kikkareita.. No, siitä kuitenkin vaan arpomaan, kuinka monta tyyppiä löytyy. Kuulemma koosta päätellen parin viikon sisään ne saapuvat maailmaan.

Tässä kohtaa minulla ei ole hajuakaan, kuka on isä. Minulla ei ole myöskään hajuakaan, kuinka tämä on mahdollista, koska kaikki koirat ovat aina olleet visusti paikoillaan, kun olen ollut kotona, ja töistä tullessani myöskin aina löytyneet sieltä, minne olen ne jättänyt. Nyt sitten mielenkiinnolla odottelen, että minkä laisia Pyhän hengen töitä sieltä oikein putkahtelee, jotta päästään tekemään polveutumistutkimuksia. 

Toivoisin Nagaa. Naga on luottojohtajani ja sen luonne on niin nöyrä ja upea. Heti kakkosena toiveissa on Rudolf, joka häviää Nagalle lähinnä vain liian suurella koollaan. Kodan en kokonsa ja rakenteensa puolesta toivo, mutta myöskään usko olevan astujana tässä keississä, sillä tilanteen olisi pitänyt vaatia melkoisia akrobaatintaitoja ja Kodalla ei sellaisia ole. Kas kun Shantin juoksuilutila ja Poikien tarhat eivät ole sillä lailla kosketuksissa, että edes verkon läpi olisi pystynyt pökkäämään. Tietysti vaihtoehtona on myös, että Saana on antanut astua aivan liian aikaisin, eli ennen kuin olen ehtinyt erottaa sen. Juoksu kuitenkin tuli pikkuisena yllärinä, kun edellinen roundi oli vasta ehtinyt loppua.

No, tässä sitä kuitenkin ollaan kovinkin siunatussa tilassa. Kahtellaan, kahtellaan. Sormet ja varpaat pystyyn, että akrobatiaa ovat suorittaneet omat jätkät, eikä mikään naapurin piski. Luotto omieni luovuuteen ja ongelmaratkaisukykyyn on tässä kohtaa kuitenkin kohtuu kova..

Shanti on kyllä aivan ehdottoman hieno koira ja olisin sitä käyttänyt joka tapauksessa. Shantilla on huskyksi hienoja piirteitä, jollaisia ei löydy ihan kaikilta. Saana kykenee toimimaan kissojen ja jopa pupujen kanssa ja tätä riistavietittömyyttä itse arvostan jumalattoman paljon. Shanti on hyvän kokoinen, sopusuhtainen ja kropaltaan kaunis ja toimiva. Olen aiemminkin todennut, että Saana on ehdottomasti koiristani se, joka uskoo, kun jotain karjaisen. Sillä on niin sanotusti pääkoppa kunnossa.

Kinan eli Shantin emän emo-ominaisuuksia seurattuani en ole ihan hirveän huolissani, kun on tuon sortin äitigeenit tukena. Kina oli nimittäin aivan todella hyvä emä, ja ne taidot tuppaavat olemaan periytyvää sorttia. Olisin tietenkin mielelläni itse valinnut sulhon ja hetken, mutta kun olimme jo auttamattoman myöhässä purkupiikistäkin, niin ei tässä nyt kitinät auta. Hihat ylös ja hommiin.

Meillä valmistaudutaan vauvahuuruihin.

Hiiritelkkari

Kotiluolan hiirulaiset saivat uuden terraarion. Aikaisempi terra oli sellainen muovinen tylsimys. Uusi terra on lasinen ja jättimäinen - siis hyvinkin läpinäkyvä ja viihdyttävä seurata.

Koirien näkökulmasta olen raahannut niille laajakuvatelkkarin. Sameampaan muoviseen terraan ne eivät kiinnittäneet mitään huomiota, mutta nyt ne istuvat illat pitkät kukin vuorollaan seuraamassa hiiritelkkaria ja säpsähtelevät innokkaasti aina, kun tulee jännä kohta ja hiiriä vilahtelee ruudussa. Käsiteltyäni hiirulaisia tänään kävin keittiössä, ja takaisin tullessani jopa minun paikkani oli varattu.

Nyt, kun koirat viettelevät taas silloin tällöin aikaansa sisällä, olemme koittaneet totutella hiirulaisten olemassaoloon muutenkin. Yllättävää on, että kädessä olevaan hiirulaiseen koirat eivät reagoi ollenkaan sellaisella mielenkiinnolla, kuin terraariossa juoksentelevaan. Kädessä olevat on jopa melkein vähän tylsiä, mutta hiiritelkkaria katsellessa voi suorastaan vähän piipata innosta. Olin vähän yllättynyt, sillä oletin niiden aiheuttavan samanlaista viettisyyttä, kuin pupujen. Ehkä ne sitten ovat niin pieniä, etteivät herätä kauheasti tunteita.

Synttärikausi ja lauman tämänhetkiset haasteet

Kaikki koirani ovat syntyneet syksy-alkutalvi -akselilla, paitsi Shanti, joka rikkoo rutiinin viettämällä synttäreitään jo heinäkuussa. Nyt loppurypäs on avannut kauden. Koda ja Naga täyttivät 3.v 3.8. ja 15.8. eli aikuisia miähiä ollaan. Seuraavana eli 18.10. on vuorossa on Rudolf, joka täyttää 2.v. Polar viettää siitä kuukauden päästä 13.11. vuoden.

Lähiaikoina laumassani on ollut kuohuntaa. Tämän vuoden juoksut ovat alkaneet. Shanti juoksi ensimmäiset juoksunsa kuun vaihteessa ja tätä seurasivat J:n Fiina, Riesling ja Cayenne. Nyt Polar puskee ensimmäisiä juoksujaan. Koirat ovat siis kuukauden putkeen olleet nartun hajussa ja pojilla alkoi mennä hiukan turhan lujaa. Koda ja Rudolf ottivat aika ärhäkän painimatsin, jonka seurauksena oikeastaan vähän ajattelin, että kun rahatilanne ja hetki ovat sopivia, Koda voisi vaikka päästä kulkusistaan. Tuntuu vähän siltä, että kaikki laumani kaikki dynaamiset ongelmat johtuvat siitä, että Koda kyykyttää Rudia. Kodalla en kuitenkaan kai aio ikinä pentuja teettää, kun se on niin jäätävän iso ja vetokoiranakin sellainen laiskemman puoleinen. Ihan yhtä lailla se voisi olla leikattu, jos lauma sitten pelaisi paremmin.

Toinen minua lähiaikoina mietityttänyt aihe on Polar. Polarissa on nimittäin pikkuinen ongelma. Polarin emä on loistava karkaamaan tarhoista, ja se on opettanut tämän ihanan taidon Polarille pienestä pitäen. Koko elämänsä aikana Polar on pysynyt täsmälleen kahdessa tarhassa, ja niissäkin epämääräisen epäsäännöllisesti. Kaikista muista se tulee ulos HETI. Niistä kahdesta sitten sitä mukaa, kun on hetken pyöritellyt rubiikinkuutiota. Se tursuu ihan käsittämättömistä neulanrei'istä ulos tarhasta. Se on paitsi aiheuttanut minulle jäätävän määrän harmaita hiuksia, nyt tänään tämä houdinikaksikko on myös maksanut minulle lemmikkijänekseni ja rottieni hengen. Alan olemaan hiukan kiukkuisen puolella tässä. Ei se tietenkään ole mitään muuta kuin luonnollista siltä koiralta, että se listii sen pupun, kun kerran riistaviettiä on. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tuli tippa linssiin ja ....tuskäyrä on kooltaan aika kohtuullinen jo.

Kun asuu vuokra-asunnossa, sellainen kunnon kaikenkestävän tarhan tekeminen on aina vähän kiikunkaakun asia. Totta kai tarhoissani on helmat ja kaivuunestot ja tästä tilanteesta johtuen säädän ja parantelen niitä säännöllisesti. Ongelma vaan on, että niin kauan, kun siinä ei ole betonipohjaa, niin se pirulainen vaan tuntuu tulevan ulos niistä rakennelmista enemmän ja vähemmän tasaiseen tahtiin. Ja vuokra-asuntoihin ei oikein tuosta vaan laiteta betonivaluja. Tämä hiivatin kilpajuoksu alkaa vakavasti ottaa pannuun.