Koiraranta

Mikään ei piristä kuin onnellinen piski. Jokainen, jolla on ollut hyvä suhde koiran kanssa, tietää sen. Koiran elämänilo ja vilpittömyys tuhoaa kaikki kiukutteluyritykset.

Pettymyksien pettymys

Eilen äitikoira ultrattiin. Massu oli tyhjä. Siis ei pentuja. En voi sanoin kuvailla tätä pettymystä. Odotin pentuja juuri tästä yhdistelmästä niin kovasti, että nyt kun pentuja ei tulekaan, olo on kuin olisi menettänyt koirani. Olen haaveillut niistä niin kauan..

Samalta kasvattajalta pitäisi kuitenkin lähiaikoina tulla toinen pentue, jonka pennut kuulostavat lupaavilta. En ole vielä ihan täysin varma siitä, mitä aion asian kanssa tehdä, mutta luulen, että jään odottamaan tätä seuraavaa pentuetta. Sitten vielä pitäisi tulla niitä uroksia.

Hemmetti, olisin kyllä suonut niiden tulevan aiemminkin. Noh, turha kai maahan kaatunutta maitoa on itkeskellä.

Nemo ja koirahylly

Meillä on keittiössä koirahylly. Se on pitkässä kaapissa keittiön nurkassa, ja koira kuulee oven avauksen uskomattomalla tarkkuudella. Hyllyllä on koiran tavaroita, kuten kynsisakset, hampaidenharjausvälineet, furminator -harja, nameja, pari lelua ym. tarpeellista roipetta. Oven availusta siis seuraa yleensä jotain hirvittävän hienoa tai herkullista. (Mainittakoon, että Nemo rakastaa kysienleikkuuta, koska kaikki huomioni on silloin vain siinä).

Tänään hyllyltä putkahti seuraavia kiinnostavia asioita:

Tämä aarre on naudan henkitorvi. Se yksi vakio-ostoksistani, kun käyn mustissa ja mirrissä. Ostan sieltä usein myös kuivattua naudankeuhkoa. Annan Nemolle säännöllisesti kaikenlaisia pureskeltavia juttuja, erityisherkuista ihan perus naudannahkapuruluihin. Nemo on pennusta asti ollut vähän huono pureksimaan luita, joten ne täytyy aina tarjoilla innosta soikeana ja kehua ne maasta taivaaseen, jotta ne kelpaavat syötäväksi. Muuten nirsoilijakoira vain kanniskelee niitä ympäriinsä.

Tänään kaapista kuitenkin löytyi jotain, joka oli aivan yllätyskiinnostavaa. Ostin joku aika sitten mustia koirankakkapusseja, koska en pidä läpinäkyvistä. Olen kuitenkin käytellyt vanhoja alta pois, joten tämä uusi paketti on hetken lojunut koirahyllyllä. Koimme molemmat -sekä minä, että piski- hämmentävän ja huvittavan yllätyksen, kun pussia avatessani ilmaan pelmahti kukkasten tuoksu. Paketissa ei missään sanottu, että pussit olisivat hajustettuja. Jopa koira piti hajustettuja pusseja ihmeellisinä ja kävikin sitten nuuskimassa ne erityisellä tarkkuudella.

Pentujen kehitys

VKO 7-8: Pentujen kuonot ovat jo muodostuneet. Karvaa alkaa kasvaa ihon pintaan. Emälle voi jo laittaa pentulaatikon valmiiksi, jotta siihen ehtii hiukan totutella.

Ei enää kauaa odotettavaa! Pennut syntyvät yleensä tiineysviikolla 9-10. Tiineys kestää 9 viikkoa (63 vrk) +/- 5 vrk. Toivon kovasti, että pentuja tulee runsaasti, ja että kaikki pennut ovat terveitä ja aktiivisia pieniä rekikoiran alkuja.

Niin, totta tosiaan, huomasinkin unohtaneeni kertoa blogissa tämän asian. Olen monta vuotta ihaillut arktisia ja alkukantaisia, suhteellisen vähän jalostettuja rotuja. Pidän siitä, että koirasta näkyy sen alkuperä ja se, mitä varten se on tehty. Olen lisäksi ollut pitkään kiinnostunut valjakkourheilusta. Meille tulee siis siperialaisia. Siperianhuskyista lisää tietoa blogin oikealla olevan palkin linkeistä!

Mummelit

Tänään kirjoitan ihmisryhmästä, jonka edustajat aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. He voivat pelastaa päiväsi, tai saada sinut kihisemään kiukusta. Kyse on siis koiraasi kommentoivista mummeleista. Kommentoivat mummelit voi jakaa kahteen ryhmään: hyväntahtoiset mummelit ovat tyytyväisiä, he ihastelevat ja kehuvat maasta taivaaseen. Katkerat mummelit taas ovat tyytymättömiä kaikkeen. Kuulet jupinan ja paheksunnan jo korttelin päästä.

Tänään aamulenkillä ollessani minut pysäytti iloinen ja hyväntahtoinen mummeli. Hän pysäytti minut kysymällä, onko Nemo jonkin sortin valio, kun on niin kaunis ja sopusuhtainen rakenne. Olin tietenkin hirveän ilahtunut. Tämä suloinen kommentti johtikin lyhyeen keskusteluun koiranäyttelyiden luonteesta ja siitä, kuinka äärimmäisyyksiin jalostamisen voi viedä. Toivotettuani mummelille hyvää päivänjatkoa, lähdin rekisteröimättömän ja paperittoman valioni kanssa paikalta hymyillen kuin hangon keksi. No, onhan Neppari kyllä nätti piski.

Useammin olen kyllä törmännyt näihin elämäänsä kyllästyneisiin ja katkeroituneisiin mummeleihin, jotka löytävät varmasti kaikesta jotain huonoa. Nämä ovat niitä mummeleita, jotka jäävät seisomaan viereen, kun koira on asioillaan, ja alkavat naputtaa, että kaikki on sitten kerättävä, vaikka koira ei ole edes valmis ja odottelet itsekin kakkapussi kädessä.

Kaikkein pahinta on kuitenkin koiran irti pitäminen. Auta armias, jos lasket sen hirveän räkyttäjämoppisi tai valtavan verikoirasi auki edes niille varatuilla paikoilla. Kerran törmäsin sellaiseenkin tapaukseen, joka alkoi huutelemaan koirapuistoon aidan toiselta puolelta omistajille, kun koirat menivät aidan luo tervetimään. Kyllä siellä pari koiraa tietysti ilmoitteli omistajille havainneensa jonkun ihmisen, eli siis haukkuivat, ja tämä varmaan sitten otti mummelia päähän.

Suhtaudun katkeriin mummeleihin yleensä huumorilla ja ehkä hiukan säälilläkin. Kyllähän kommentit aluksi voivat vähän nostaa verenpainetta, mutta loppujen lopuksi nämä mummut ovat yleensä vain äärimmäisen tylsistyneitä ja yksinäisiä.

Hyväntahtoisia mummeleita saisi kyllä olla ehdottomasti enemmänkin. He osaavat yleensä valita sanansa juuri oikein, ja koko loppupäivä meneekin sitten hymystä puutuneita poskia hieroskellessa. Kuten nyt tänään. Vai että oikein valio, heh.

Eläinlääkärissä

Kerroin aiemmin blogissa siitä, että Nemo joutui pienelle mahalääkekuurille. Attapectin ei auttanut. Kaikki vatsaoireet palasivat heti, kun lopetin lääkkeen antamisen. Pari päivää sitten meillä oli siis lääkäriaika. Paino oli vähän pudonnut, mikä ei kyllä yllättänyt yhtään. Isäntä nimittäin huomauttikin tässä muutama aamu sitten, että koiran panta tuntuu löysältä, joten ounastelinkin pojan hiukan kaventuneen. Luut eivät kuitekaan erotu, joten en ole ollut erityisen huolissani laihtumisesta. Lämpö oli ihan normaali ja lääkärikin totesi, että Nemo on kuitenkin ihan reippaan ja energisen oloinen.

Lääkäri määräsi Nemolle Tylosinia, joka on siis antibiootti. Kuulostaa ehkä vähän oudolta antaa antibioottia vatsaongelmiin, mutta kuulemma tämä kyseinen on äärimmäisen tehokas juuri vatsavaivoihin, sillä se pitää suoliston bakteerian hyvässä tasapainossa ja näin edesauttaa parantumista. Nemo sai viikon kuurin, mutta jouduin kuitenkin ostamaan 50 tabletin purkin, koska pienempiä ei ole olemassa. 50tabl. purkki maksoi silti vain hiukan yli 20e, joten eipä tuo nyt maailmaa kaada.

Toivottavasti lääke nyt sitten on tehokas ja hoitaa hommansa. Nyt kaikille vain sormet ja varpaat ristiin!

Koiranroinashoppailua !

Olen tässä kesän edetessä huomannut erään pienen vikatilan arkielämässäni. Kesäisin tapaan pitää paljon caprilegginssejä, joissa ei ole taskuja. Kun lähden koiran kanssa ulos, minulla ei ole yhtään taskua, minne laittaa avaimet ja koiran kamat, eli koirapillin, nameja, tennispallon, tai muuta tarpeellista rojua. Lenkillä en myöskään voi raahata laukkua mukanani, kun se on kyllä tiellä koko ajan.

Ratkaisu ongelmaan on ollut mielessäni jo itseasiassa yli vuoden. En vain ole aiemmin saanut aikaiseksi tehdä mitään. Nyt tässä joku aika takaisin marssein siis mustiin ja mirriin etsimään koiralle satulalaukkua. Kävin kaikki kaupungin mustit ja mirrit läpi, mutta niissä ei yhdessäkään ollut mitään.

Jouduin siis aloittamaan kuumeisen internetin koluamisen. Kävin aika monta lemmikkitarvikekauppaa läpi löytämättä mitään. Kuitenkin zooplussalta löysin viimeinkin tällaisen koiranrepun. Hintaa repulla oli normaalisti 24,90 €, mutta onnekseni se oli vielä alennuksessan 16,90 €. Siispä tilasin mokoman.

Tältä se nyt sitten käytössä näyttää..

Tiesin, että reppu on todennäköisesti Nipsulle vähän iso, koska oli L-kokoa. Hinta oli kuitenkin niin pieni ja olen itse sen verran ompelutaitoinen, että ajattelin sitten pienetää sitä tarpeen mukaan. Kyllähän se tosiaan oli hiukan suuri. Mahan alta ja rinnan edestä tulevat remmit olivat onneksi säädettäviä, joten jouduin pienentämään vain selän päältä kulkevaa kangasta. Nuo kuvassa roikkuvat remmit täytyy vielä katkoa, mutta muuten reppu on jo ihan käyttövalmis.

Edit:// Näin jälkiviisaana voin kertoa, että repusta lähti parin kokeilun jälkeen yksi remmi irti. Nemon on myöskin ilmeisesti aika vaikeaa kävellä se päällään, ei se sitten kuitenkaan oikein istu. Ensikerralla taidan sitten vain satsata johonkin miljoonan maksavaan reppuun, jos sellaisen kerran tahdon. Olen kuullut ainakin mittatilaustyönä sellaisia tehtävän, mutta hinta on tietysti hiukan eri, kuin tälläisen version. Harmi! Taidamme siis jatkaa repusta haaveilua.