Shanti 6 kk

Shantimanti Saana Sanelma täyttää tänään 6 kk. 

Olen ollut Shantiin kyllä hyvin ihastunut. Shanti on äärimmäisen ihmisrakas ikään katsomatta. Se pusuttelee läpi kaikki vauvasta vaariin, kun on saanut hiukan tutustua.

Shanti on äitinsä tapaan hyvin itsenäinen ja omanarvontunteva. Luoksetulot ovat vähän sitä ja tätä, kun muutakin tekemistä yleensä löytyisi, mutta ainakin vielä pysyy vapaana. Katsotaan mihin tämäkin tästä kehittyy ajan kuluessa.

Olen loppupentueesta tavannut kasvattajalle jääneitä kahta pentua. Nekin vaikuttavat oikein hauskoilta ja lupaavilta tyypeiltä. Kaikenkaikkiaan oikein rotutyypillinen haiskiassetti. Juuri sitä, mitä toivoinkin pennun ottaessani.

Yllä kasvattajalle jääneet pennut ja Saana keskellä yötä koirapuistotreffeillä.

Talveton talvi

Hei vaan taas pienen tauon jäljiltä. Kiirettä on pitänyt elämässä niin minun, kuin koirienkin kohdalla. Treenikausi on alkanut, vaikka lunta tai edes pakkasta ei juurikaan ole näkynyt tänäkään talvena. Viimevuonna sitä toivoin, että lumi löytäisi luokseni sitten seuraavana talvena. No kissanviikset siitä. Ei ole kyllä tarvinnut edes haaveilla. 

Räntää ja vettä ollaan kyllä saatu niskaan sitten senkin edestä. "Talvisateiden ilmasto" alkaa kuulostaa jo ihan liian realistiselta. Poikien tarhan pohjan kanssa on tullut taisteltua tovi jos toinenkin sen muuttuessa upottavaksi kurasuoksi. Onneksi puuhakkeella pohja on pysynyt edes jonkinnäköisessä kuosissa. Dogit ovat myös kiitettävästi oppineet käyttämään koppejaan, joten eteenpäin vaan sano mummo lumessa. Tai sateessa. Öh.

Vetolenkkiä ollaan menty säännöllisen epäsäännöllisesti. Tai siis koirat ovat kyllä liikkuneet, välillä jopa ilman minua. Tähänastinen epätalveni on ollut aivan suunnattoman hektinen koulun ja kaiken muun sählingin vuoksi, joten koirien hoitovastaavana toimiva J on ollut myös treenivastaavana silloin, kun oma aikani on kulunut huidellessa ympäri maakuntaa. (On muuten aika hieno juttu sekin, että on joku, joka auttaa koirien treenaamisessa silloin, kun itsellä on ongelmia aikataulutuksessa!) Kausi on siis lähtenyt liikkeelle yhteistyössä J:n ja hänen koiriensa kanssa ja kivaa on ollut. Kuvassa pyöräparina rakkaat jättiläiseni, Koda ja Rudi. Naga juoksee edempänä tiimissä.

Jännittävyyksiä tässä kaudessa on ollut Kodan epämääräinen selkäkipu, joka on jälleen hiukan varjostanut Koon työskentelyä. Selkä on ollut oikein huomattavasti parempi, kuin viimekaudella, mutta olen kuitenkin vähän käärmeissäni. Kuvissa ei tosiaan mitään löytynyt ja hierojakin sanoi viimekerralla, ettei mitään valtavia jumeja tunnu. Katsellaan ja opetellaan, siis.

Tuon näköisten tyyppien takia olen joutunut lintsailemaan treeneistä tällä kaudella. :) Kuvassa yksi kouluni vasikoista. Koulussa puuhaaminen on saanut minut haaveilemaan siitä, että joskus Kotiluolan tiluksilla pyörisi jotain muitakin eläimiä, kuin vain koiria, vaikka ne ykkösjuttuni kyllä ovatkin.

Häilyvää elämää

Nemon poismenon jälkeen kaikki on ollut minulle vaikeaa. Arki tuntuu luonnottomalta. Jotenkin aina odotan arkirutiineissa Nemon vuoroa. Nemon vuoroa saada ruoka, Nemon vuoroa tulla kiinnitetyksi hihnaan, Nemon vuoroa hypätä autoon ja niin edespäin. Koko ajan tulen huomanneeksi puutostilan arkeni ympyröissä.

Olen muutenkin kokenut muutoksia. Kotiluolan blogin aikana parisuhdetilanteeni on heittänyt häränpyllyä jo toisen kerran.

Koirat ovat silti kaikin puolin iloisia. Ne ovat koiramaiseen tapaansa tottuneet nopeasti siihen, että laumasta puuttuu jotain. Onneksi meitä on paljon. Kerta toisensa jälkeen mietin, kuinka hukassa olisin, jos minulla olisi vain yksi koira, jonka joutuisin lopettamaan. Helpompaahan se näin on, kun on vielä suurin osa laumaa jäljellä. Arkirutiinit säilyvät kuitenkin olemassaolevina, vaikka muuttuvatkin vähän rakenteeltaan.

Tällaisina aikoina laumani tuki on minulle ensiarvoisen tärkeää. En varmasti jaksaisi ilman sitä. Illalla kääriydymme kaikki lattialle patjoista levitettyyn siskonpetiin ja muodostamme ihanan voimauttavan vuoren, jota mikään ei kaada. Se tuntuu hyvältä.

Shanti kasvaa hienosti ja on jo laumaantunut poikien kanssa. Naga tuntuu olevan Shantin lempiseuraa. Niillä on selvästi joku riistanväristen jengi. Shanti nukkuu Nagan kyljessä kiinni tämän tästä ja seurailee sitä juoksutarhassa.

Kuvassa taka-alalla on Shantin pentubestis, Pähkinä. Pähkinä on Shantia vähän vanhempi poikapentu, jonka kanssa Saana tykkää pemuttaa menemään.

Hyvää yötä Nirppu.

Kotiluolan paimenpoika Nemo

14.4.2005 - 10.9.2014

Nemo pääsi sateenkaarisillalle 10.9.2014 keskiviikkona. Spondyloosi aiheutti Nemon hermostossa yhä pahenevan rappeuman. Halvausoireiden kanssa eläminen alkoi olla vaikeaa. Vaikka poika pysyi vielä pystyssä, päivittäiset toiminnot alkoivat olla vaikeita. Seisoessa asento valui pikkuhiljaa viistämään maata. Jalkaa ei voinut nostaa, vaikka mieli teki. Autoon nouseminen oli hankalaa. Syömisasento oli vaikean näköinen. Ennen kaikkea sydämeeni sattui se, ettei Nemo pystynyt enää juoksemaan ja hyppimään kuin ennen. Tahdoin suoda pojalle suorat ja kevyet askeleet jälleen.

Automatkalla takapenkillä istuskellessamme Nirppu kiipesi syliini, niinkuin aina. Tulin ajatelleeksi, kuinka pieni se oli, kun hain sen. Silloin automatkalla se oli aluksi hermostunut, mutta rauhoittui, kun otin sen jalkojeni päälle makaamaan. Se teki niin joka kerta siitä asti.

Nemo kulki kanssani koko sen ajan, kun kasvoin itse.  Tunnustelin haparoiden maailmaa, etsin itseäni. Tapasin ihmisiä, opin tuntemaan omatuntoni, löysin kutsumukseni, rakastuin, särjin sydämiä; omani ja muidenkin. Minun oli turvallista tassutella heikoilla jäillä, kun hihnan päässä joku oli aina vetämässä minut ylös, vaikka jää murtuisi. Olen niin monet kasvukivut itkenyt tuohon turkkiin, että juuri nyt tuntuu auttamattoman turvattomalta ja liian aikuiselta.

Muistan kun muutimme äidin hoivista omillemme. Se ensimmäinen yö oli yksi niistä muutamista harvoista öistä, kun Nemo suostui nukkumaan yön vieressäni sängyssä. Olimme molemmat ihan hajalla. Minä pelkäsin uutta omituista maailmaa ja Nemo pakastinta, joka hurisi typerästi. Siellä kyseisessä asunnossa sain kerran toistekin Nemon kaveriksi kainaloon. Niin kamalaa ukkosta ei ole olemassakaan, kuin silloin oli. Yhdessä kuitenkin selvisimme aamuun, niinkuin aina.

Nemo oli peruskallioni ja laumassani se, johon voi poikkeuksetta luottaa. Ikävän tunne on käsittämätön. Miten voin ottaa yhtäkään askelta ilman sinua rinnallani?

Nemon lähtö oli rauhallinen ja meidän yhteinen matkamme loppui siten kuin alkoikin - sylikkäin. 

Hyvää yötä ja varmoja askelia Rakkaani. Olen aina sinun.

Shanti laumaan

Shanti liittyi laumaamme viikko sitten. Shanti on nyt yhdeksän viikkoa vanha oikein reipas pikkulikka. Kyllä - siis ensimmäinen narttukoirani! Minulla ei olekaan aiemmin ollut koskaan narttua ja hirveästi odotan sitä, että pääsen näkemään ja kokemaan elämää näinkin. 

Shanti on luonteeltaan aivan loistava. Shanti rakastaa ihmisiä ja on hirveä pusumonsteri. Alku meillä oli pikkuisen vaikeampi, kuin muiden koirien kohdalla on ollut. Shanti itki pari päivää suoraa huutoa kaiken ajan, kun oli sisällä. Tämä johtunee siitä, että pentujen äiti oli aivan loistava hoivaaja ja ikävä oli kova. Kävin ostamassa Adaptil -haihduttimen elikä DAPin olkkariin rauhoittamaan. Ensimmäiset päivät juoksutarhassa pidin Shantia hihnassa, koska isommat pojat pelottivat vielä kovasti. Tänään kuitekin jo naureskelin sitä, miten Shanti meni komentamaan ja rähisemään Kodan ja Nagan vähän turhan rajun painileikin sekaan. Kotiuduttu siis on.

Olen kovin tyytyväinen tyttöön.

Koo & Naa 2.v

Koda 3.8.2014 2.v

Naga 15.8.2014 2.v

Kinan pennut 2vko vanhoina

Tässä muutama kuva Kinkun lapsukaisista pariviikkoisina. Nyt pennelit ovat jo nelisen viikkoa vanhoja. En vain ehtinyt laittaa näitä kuvia ennen Turkin reissuani, niin saatte nämä nähtäväksi vähän tällä lailla myöhässä. Onneksi ne ovat yhä yhtä sööttejä. :)

Pojat ovat mielissään, kun pääsevät muiden ystäväni lauman tyttöjen kanssa leikkimään, kun minä menen kyseiseen paikkaan nuuskimaan ihmis- ja koiravauvoja. Kaikilla on kivaa siis. Tänään jälleen luvassa visiitti ja kameran akku on ollut jo aamusta asti lataamassa. Tiedossa siis kuvia taas, kun jaksan ne käsitellä.