Odottavan aika on pitkä

Kai tämä nyt on jo pakko "julkistaa" tämä asia. Nyt kun alan itse sisäistää sen todeksi.

Shanti on tiine.

Sen jälkeen, kun itse sain kuulla tämän uutisen, vältin kotimatkalla juuri ja juuri kaksi kolaria ja jäin seisomaan punaisiin valoihin täysin koomassa. Kotona hyvin mekaanisesti ja ajatukset nollassa tyhjensin pupulan ja aloin valmistella navettaa tulevaa minihunnilaumaa varten. Nyt alan olemaan siinä pisteessä, että saan taas happea.

Kuka on isä? No en kuulkaas tiedä! Muuton jälkeen Shanti yllättäen puski juoksun siten, että edellisen juoksun lopusta oli vain kaksi kuukautta. Itseasiassa ensin luulin, että sillä on kohtutulehdus, kun se sopi ajallisesti kuvaan niin hyvin, ja ajoin renkaat ulvoen 50km lähimmälle päivystävälle lääkärille, jotta hän sai sitten todeta sen olevan normaalia juoksuvuotoa. Tämän hännän alle kurkkaamisen hintakin oli sitten 140€. Noh, sainpa nukkua yöni rauhassa. Shantin erotin muista ja kotiluolan kolinat jatkuivat. Juoksut olivat ja menivät.

Sitten sain joulun alla viestin Alkuvoiman kennelistä ystävältäni, että olisi syytä tarkistaa omat koirani, koska heillä oli täitä, ja olimme treenailleet yhdessä. Omistani en mitään löytänyt, mutta Shantin nivusia ja vatsaa penkoessani jäin ihmettelemään, että onko sillä nisät hieman turvoksissa. Parin-kolmen päivän päästä ei tarvinnut enää ihmetellä, olivatko ne turvoksissa vai ei, kun turvotus vaan nousi. Soitin paniikkipuhelun Millalle Alkuvoiman kenneliin, Milla kun on Shantin kasvattajakin. Kun olin pitänyt epämääräistä kirkunaa puhelimeen tunnin verran (Puhelu kulki suurin piirtein sitä rataa, että Milla sanoi Saanan olevan tiine, ja sitten minä aloin kirkumaan. Sama toistui uudelleen ja uudelleen tunnin ajan.), varasin Sampalle ajan lääkärille. Luonnollisesti silloin oli joulupyhät ja jouduin odottelemaan niiden yli. Että se niistä yöunista.

Lääkäri arvioi, että Shantille olisi tulossa kaksi pentua, mutta kuitenkin röntgenkuva jäi vaivaamaan häntä ja hän soitti perääni ja sanoi, että on niitä siellä enemmänkin. Neljä hän sanoi löytävänsä kuvasta. Sain kuvan sänköpostiini. Ystäväni Aino kyllä väitti ja väittää löytävänsä kuvasta viisi selkärankaa ja piirsikin ne minulle röntgenkuvaan. Joka tapauksessa pelkoni varmistui: kyllä niitä sieltä tulossa on.

Röntgen oli tietenkin kaiken lisäksi mahdollisimman epäselvä, sillä Shanti aisti aamusta asti jotain hassua tapahtuvaksi, eikä sitten millään suostunut tekemään tarpeitaan. Kuvassa näkyy pelkkiä kikkareita.. No, siitä kuitenkin vaan arpomaan, kuinka monta tyyppiä löytyy. Kuulemma koosta päätellen parin viikon sisään ne saapuvat maailmaan.

Tässä kohtaa minulla ei ole hajuakaan, kuka on isä. Minulla ei ole myöskään hajuakaan, kuinka tämä on mahdollista, koska kaikki koirat ovat aina olleet visusti paikoillaan, kun olen ollut kotona, ja töistä tullessani myöskin aina löytyneet sieltä, minne olen ne jättänyt. Nyt sitten mielenkiinnolla odottelen, että minkä laisia Pyhän hengen töitä sieltä oikein putkahtelee, jotta päästään tekemään polveutumistutkimuksia. 

Toivoisin Nagaa. Naga on luottojohtajani ja sen luonne on niin nöyrä ja upea. Heti kakkosena toiveissa on Rudolf, joka häviää Nagalle lähinnä vain liian suurella koollaan. Kodan en kokonsa ja rakenteensa puolesta toivo, mutta myöskään usko olevan astujana tässä keississä, sillä tilanteen olisi pitänyt vaatia melkoisia akrobaatintaitoja ja Kodalla ei sellaisia ole. Kas kun Shantin juoksuilutila ja Poikien tarhat eivät ole sillä lailla kosketuksissa, että edes verkon läpi olisi pystynyt pökkäämään. Tietysti vaihtoehtona on myös, että Saana on antanut astua aivan liian aikaisin, eli ennen kuin olen ehtinyt erottaa sen. Juoksu kuitenkin tuli pikkuisena yllärinä, kun edellinen roundi oli vasta ehtinyt loppua.

No, tässä sitä kuitenkin ollaan kovinkin siunatussa tilassa. Kahtellaan, kahtellaan. Sormet ja varpaat pystyyn, että akrobatiaa ovat suorittaneet omat jätkät, eikä mikään naapurin piski. Luotto omieni luovuuteen ja ongelmaratkaisukykyyn on tässä kohtaa kuitenkin kohtuu kova..

Shanti on kyllä aivan ehdottoman hieno koira ja olisin sitä käyttänyt joka tapauksessa. Shantilla on huskyksi hienoja piirteitä, jollaisia ei löydy ihan kaikilta. Saana kykenee toimimaan kissojen ja jopa pupujen kanssa ja tätä riistavietittömyyttä itse arvostan jumalattoman paljon. Shanti on hyvän kokoinen, sopusuhtainen ja kropaltaan kaunis ja toimiva. Olen aiemminkin todennut, että Saana on ehdottomasti koiristani se, joka uskoo, kun jotain karjaisen. Sillä on niin sanotusti pääkoppa kunnossa.

Kinan eli Shantin emän emo-ominaisuuksia seurattuani en ole ihan hirveän huolissani, kun on tuon sortin äitigeenit tukena. Kina oli nimittäin aivan todella hyvä emä, ja ne taidot tuppaavat olemaan periytyvää sorttia. Olisin tietenkin mielelläni itse valinnut sulhon ja hetken, mutta kun olimme jo auttamattoman myöhässä purkupiikistäkin, niin ei tässä nyt kitinät auta. Hihat ylös ja hommiin.

Meillä valmistaudutaan vauvahuuruihin.

Hiiritelkkari

Kotiluolan hiirulaiset saivat uuden terraarion. Aikaisempi terra oli sellainen muovinen tylsimys. Uusi terra on lasinen ja jättimäinen - siis hyvinkin läpinäkyvä ja viihdyttävä seurata.

Koirien näkökulmasta olen raahannut niille laajakuvatelkkarin. Sameampaan muoviseen terraan ne eivät kiinnittäneet mitään huomiota, mutta nyt ne istuvat illat pitkät kukin vuorollaan seuraamassa hiiritelkkaria ja säpsähtelevät innokkaasti aina, kun tulee jännä kohta ja hiiriä vilahtelee ruudussa. Käsiteltyäni hiirulaisia tänään kävin keittiössä, ja takaisin tullessani jopa minun paikkani oli varattu.

Nyt, kun koirat viettelevät taas silloin tällöin aikaansa sisällä, olemme koittaneet totutella hiirulaisten olemassaoloon muutenkin. Yllättävää on, että kädessä olevaan hiirulaiseen koirat eivät reagoi ollenkaan sellaisella mielenkiinnolla, kuin terraariossa juoksentelevaan. Kädessä olevat on jopa melkein vähän tylsiä, mutta hiiritelkkaria katsellessa voi suorastaan vähän piipata innosta. Olin vähän yllättynyt, sillä oletin niiden aiheuttavan samanlaista viettisyyttä, kuin pupujen. Ehkä ne sitten ovat niin pieniä, etteivät herätä kauheasti tunteita.

Synttärikausi ja lauman tämänhetkiset haasteet

Kaikki koirani ovat syntyneet syksy-alkutalvi -akselilla, paitsi Shanti, joka rikkoo rutiinin viettämällä synttäreitään jo heinäkuussa. Nyt loppurypäs on avannut kauden. Koda ja Naga täyttivät 3.v 3.8. ja 15.8. eli aikuisia miähiä ollaan. Seuraavana eli 18.10. on vuorossa on Rudolf, joka täyttää 2.v. Polar viettää siitä kuukauden päästä 13.11. vuoden.

Lähiaikoina laumassani on ollut kuohuntaa. Tämän vuoden juoksut ovat alkaneet. Shanti juoksi ensimmäiset juoksunsa kuun vaihteessa ja tätä seurasivat J:n Fiina, Riesling ja Cayenne. Nyt Polar puskee ensimmäisiä juoksujaan. Koirat ovat siis kuukauden putkeen olleet nartun hajussa ja pojilla alkoi mennä hiukan turhan lujaa. Koda ja Rudolf ottivat aika ärhäkän painimatsin, jonka seurauksena oikeastaan vähän ajattelin, että kun rahatilanne ja hetki ovat sopivia, Koda voisi vaikka päästä kulkusistaan. Tuntuu vähän siltä, että kaikki laumani kaikki dynaamiset ongelmat johtuvat siitä, että Koda kyykyttää Rudia. Kodalla en kuitenkaan kai aio ikinä pentuja teettää, kun se on niin jäätävän iso ja vetokoiranakin sellainen laiskemman puoleinen. Ihan yhtä lailla se voisi olla leikattu, jos lauma sitten pelaisi paremmin.

Toinen minua lähiaikoina mietityttänyt aihe on Polar. Polarissa on nimittäin pikkuinen ongelma. Polarin emä on loistava karkaamaan tarhoista, ja se on opettanut tämän ihanan taidon Polarille pienestä pitäen. Koko elämänsä aikana Polar on pysynyt täsmälleen kahdessa tarhassa, ja niissäkin epämääräisen epäsäännöllisesti. Kaikista muista se tulee ulos HETI. Niistä kahdesta sitten sitä mukaa, kun on hetken pyöritellyt rubiikinkuutiota. Se tursuu ihan käsittämättömistä neulanrei'istä ulos tarhasta. Se on paitsi aiheuttanut minulle jäätävän määrän harmaita hiuksia, nyt tänään tämä houdinikaksikko on myös maksanut minulle lemmikkijänekseni ja rottieni hengen. Alan olemaan hiukan kiukkuisen puolella tässä. Ei se tietenkään ole mitään muuta kuin luonnollista siltä koiralta, että se listii sen pupun, kun kerran riistaviettiä on. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tuli tippa linssiin ja ....tuskäyrä on kooltaan aika kohtuullinen jo.

Kun asuu vuokra-asunnossa, sellainen kunnon kaikenkestävän tarhan tekeminen on aina vähän kiikunkaakun asia. Totta kai tarhoissani on helmat ja kaivuunestot ja tästä tilanteesta johtuen säädän ja parantelen niitä säännöllisesti. Ongelma vaan on, että niin kauan, kun siinä ei ole betonipohjaa, niin se pirulainen vaan tuntuu tulevan ulos niistä rakennelmista enemmän ja vähemmän tasaiseen tahtiin. Ja vuokra-asuntoihin ei oikein tuosta vaan laiteta betonivaluja. Tämä hiivatin kilpajuoksu alkaa vakavasti ottaa pannuun.





Shanti 1v !

Saanamaanan pentue täyttää tänään vuoden! Syntymäpäivää juhlittiin lellintätuokion merkeissä. Saana sai kokovartalohieronnan ja talvivillojen harjaussession. Ja paljon pusuja. Maaniainen elää pusuilla. 

Alemmassa kuvassa Shanti on auttelemassa hoitamaan kotiluolan jäneseläimiä. Ihana pikkuinen prinsessa Maana on sen verran tottelevainen ja suhteellisen riistavietitön, että sitä uskaltaa pupuhommissa pitää mukana. Tämä ei ollenkaan kaikilta haskiaisilta luonaa. Shanti kuuluu vähemmistöön, mutta pidän tätä piirrettä oikein positiivisena.

Paljon onnea mamin ihana pieni esikoistytär. (Ja sisarukset!)

Keväilyä, kuvia ja kuulumisia.

Kevät on saapunut koiruleiden rintoihin, jalkoihin, kaulalle, pyllyn päälle ja niin edelleen. Meillä on siis karvanajo käynnissä! Koda ja Naga ovat kummatkin aivan läiskikkäitä. Shanti ja Rudolf eivät vielä ole ehtineet aivan samaan vaiheeseen, mutta lujaa tulevat perässä. 

Tarhassa näkyy myös toinen kevään merkki, eli KEVÄTRIEHUNTA:

Tytöt riehuvat keskenään joka tapauksessa, mutta nyt kaikki tuntuvat riehuvan ja painivan koko ajan kaikkien kanssa aivan reikä päässä. Jopa Koda intoutuu välillä painimaan. Suurimman osan aikaa Koda tyytyy kuitenkin patsastelemaan ja kommentoimaan liian rajuja leikkejä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Woul. 

Johtajuus on alkanut sopia Kodalle. Iän tuoma varmuus ja rauhallisuus on tuonut toimintaan järkevyyttä. Kodalta on tosi paljon jäänyt pois sellaista nuoruudenintoista kohnottamista, joten ylimääräiset muilutukset ovat aika harvinaisia. Lauma tuntuu kunnioittavan sitä. 

Polar ei asu vielä isojen kanssa samassa tarhassa, mutta vien sen isojen luo lähes päivittäin touhottamaan. Se on ottanut muun porukan ihan omakseen. Shanti pöllyttää Polaria välillä minun mielestäni liikaakin, mutta Polaria ei tunnu liikuttavan Saanan riepotukset. Shanti uskoo kyllä poikkeuksellisen hyvin ja nopeasti, kun sitä komentaa lopettamaan leikin, mutta kun käsken Shantin pois, Polar juoksee itse Shantin perään kaivamaan lisää verta nenästään.

Joten mikäpä sitä sitten liiemmin estelemään. Riehumisen lisäksi meillä on siis riehuttu ja ai niin, tietenkin riehuttu.

Kevään kunniaksi otin laumasta oikein sievän istumiskuvan. Neiti ADHD puuttui lähes joka kuvasta, tai sitten siitä näkyi pelkkä pylly tai korva. Tämä kuva oli ainoa, missä kaikki koirat näyttävät edes jotenkuten järkeviltä. Rudi jäi kyllä kyttäämään ohi kulkevaa kissaa. Tämä kuva oli kuitenkin kivempi kuin se toinen, jossa oli kyllä kaikki koirat, mutta Shantin loukkaantumisen rajattomuus komentamisen johdosta oli aivan käsittämättömän käsinkosketeltavaa. Siispä tämän vähemmän nirppanokkaisen kuvan myötä toivottelemme hyvää alkavaa kesää.

Pikku Maana Manti.

Saanaa on nyt kolmisen kertaa kokeiltu valjaisiin, ja ihan hienosti näyttää menevän. Ensikaudella Saana pääsee siis jo treeniin. Olen ylpeä näkemästäni! Ensimmäisiä juoksuja odotellaan vielä, siskon ekat juoksut oli kuukauden-pari sitten. Vuoden ikä alkaa pikkuhiljaa hiipiä lähemmäs. Pari kuukautta vielä.

Kisakausi ohi - tervetuloa kevät.

Kotiluolan koirien ensimmäinen kisakausi on virallisesti vihelletty päättyneeksi. Kisakausi oli kovin lyhyt ylipäätään: ensimmäiseen kauteemme mahtui tasan tarkkaan ne yhdet kisat, koska koimme pientä epäonnisuutta koirien sairastelun muodossa. No, sairastelut olivat ja menivät. Tuntui kyllä vähän tyhmältä, että oltiin kisalisenssi maksettu tasan yksiä kisoja varten, mutta joskus asiat vain menevät niinkuin menevät.

Kisakauden ainoat kisat olivat siis Suomen siperianhuskyseuran järjestämät SM-kisat Rautavaaralla, joissa J siis oli reen puikoissa ja minä sitten vain handlaamassa. Sijoituimme kuudenneksi siperianhuskyjen kuuden koiran luokassa. Kisat olivat kaksipäiväiset ja molempinä päivinä koirat liikahtivat sen 12km. Pikkuisen parannettavaa jäi kyllä ensikaudelle: ohitusten takia tuli koomailtua. Vaihdoimme toiselle päivälle yhden koiran johdosta, ja se sujuikin jo paljon paremmin.

Sijoituksena kuudes ei ollut yhtään huono, meitä edellä menneet valjakot olivat nopeudeltaan jo sellaisia, että tämän kauden treenimäärällä olisi ollut vaikeaa pärjätä heidän ajoilleen. Kuitenkin se pieni ohittelukoomailu aiheutti sen, että putosimme REK1 tuloksen sijasta juuri ja juuri REK2:n alueelle. Ensikaudella siis haemme sen REK1:n, se kun olisi jo tällä kaudella ollut ihan saavutettavissa. Minun koiristani valjakossamme juoksi Naga ja Rudi, J:n koirista mukana oli Meirami, Cayenne, Salvia ja Boss.

Naga teki töitä täysillä - ei yhtään vähempää kuin odotinkaan. Naga panostaa aina sata lasissa, eivätkä ensimmäistä kertaa kisoissa juoksemisen paineet tuoneet minkään näköistä muutosta. Itse luotan Nagaan kuin peruskallioon. Se vaan kertakaikkiaan toimii valjaissa.

Erityisen ylpeä olin Rudista, joka on kuitenkin on vasta puolitoistavuotias. Rudi on iso poika ja niin isoa ruhoa tuntuu olevan vaikea liikuttaa kauhean nopeaa tahtia kovin montaa kilometriä. Rakenteensa puolesta Roopelainen on selvästi parhaimmillaan pidemmällä matkalla kuin sprintillä, vaikka se sielläkin on ihan hyvä. Rudin raja oli kisoja ennen treeneissä ollut siinä kymmenen kilometrin pintaan, jonka jälkeen se alkoi selvästi hidastaa. Kisoissa Rudi kuitenkin veti loppuun asti hidastelematta ja hoiti homman kotiin.

Nyt sitten sopii kevään uida liiveihin. Kesäkaudella tiedossa erikoisnäyttelyt ja muuta kivaa harrastamista.