Myrskykaveri 1.v !

Ystävämme Myymyy Lihavapää Myrsky täytti vuoden! Myrskyn vahtimisvietti on tullut hyvin vahvaksi minun laumaani ja siis toisin sanoen myös Myrskyn laumaa kohtaan. Myrskylle me olemme sen ainoa lauma, kun kotona ei ole oikein vahdittavaa, ja kun käymme kuitenkin satunnaisesti vain leikkimässä äitini luona, vahtii Myy silloin aivan urakalla. Vihjaisin äidille, että tässä kohtaa Myrsky tarvitsisi koirakaverin, jota vahtia. Toivottavasti Myrsky saa ihan oman lauman pian.

Pennut 9,5kk

Sitä ollaan kasvettu jo kovin isoiksi pojiksi. Hihnakävely sujuu koko ajan paremmin. Tosin luulen, että siihen on vaikuttanut osaltaan myös yhtäkkiä lämmenneet ilmat. Eivät siis jaksa tempoa ja intoilla, kun on niin kuuma. Kesäharrastuksemme tottis on alkanut, tavoitteena olisi edistää meidän yhteispeliä, ja koirapuiston maaperää on tullut kuluteltua aika aktiivisesti.

Kuvasta kiitos Lauralle. 

IKKUNA.

Kyyläkoirat in action! Ikkuna on tällä hetkellä erittäin in. Siitä voi vahdata kaikennäköistä ohi menevää, varsinkin toisia koiria ja ambulansseja. Tässä eräänä päivänä bustasin Nagan jopa vahtaamasta ulos toteemimaisen ryhdin kera keittiön pöydällä istuen. Tästä kyyläysmuodosta tosin sai satikutia. Makkarin ikkuna on siis parempi öögailuspotti.

Kaikkeist eniten parasta on, jos mami sattuu oikein avaamaan pikkuikkunan. 4D -elämys; sen voi jopa haistaa!

Elämää stressaavan koiran kanssa

Kuulin termin "huono hermorakenne" ensimmäisen kerran nuorena tyttösenä. En ymmärtänyt aluksi termistä mitään. Minusta se kuulosti hifistelijöiden tarpeelta käyttää jotain hienoa sanaa koirasta, jota he eivät saa toimimaan.  Olen ajan myötä pikkuhiljaa ymmärtänyt asian paremmin ja paremmin.

Sen jälkeen, kun pennut tulivat taloon, on käsite selvinnyt minulle perin juurin. Toki olen aina ollut sitä mieltä, että Nemo on arka, mutta en ole tajunnut, kuinka hermoileva se on, kun minulla ei ole ollut arjessa vertailukohtaa. Nyt kun laumassamme asuu kaksi täyspäistä, hyvällä hermorakenteella varustettua koiraa, jotka eivät pilaa päiväänsä ihan pienestä, olen oikeastaan ollut aika kauhistunut ja hämilläni siitä, kuinka huonossa kunnossa Nemo onkaan.

Sain Nemon ollessani 14 -vuotias. Nemo on hevostallin kahden hollannikkaan vahinkopentu, pahnanpohjimmainen kahdestatoista. Emä oli nuori, vasta vuotikas, eikä jaksanut huolehtia pennuista. Muutaman ensimmäisen vuoden tein Nemon kanssa tosi paljon virheitä, kun en oikein tiennyt mitä tein, eikä tietävää ohjaajaa ollut. Jossain kohtaa koukkuunnuin koirakirjoihin ja luin niitä aivan loputtomasti. Luin kaikkea koiraromaaneista koulutusoppaisiin ja psykologiaopuksista fysioterapiaan. Tietoni koirista lähti karttumaan ja pääsin jyvälle siitä, millaisen koiran kanssa olin tekemisissä.

Olen tehnyt Nemon kanssa paljon töitä. Nemo oli kehityskaarensa huipulla juuri ennen pentujen saapumista. Pentujen tulo on kuitenkin aiheuttanut taas takapakkia, kun en ole pystynyt keskittymään vain siihen.

Nemo on niin arka, että sen jälkeen, kun Koda on muutamaan kertaan napannut Nemosta kiinni ruokaansa puolustaessaan tai samaan aikaan samalle lelulle sattuessaan, Nemon on ollut todella vaikea leikkiä tai syödä Kodan edessä. Jos Koda käy katsomassa Nemon ruokaa, ennenkuin Nemo itse ehtii syömään, ruokaan ei voi enää koskea.

Neljä päivää sitten ruokia tehdessäni käskin Kodan vähän kovempaan ääneen pois keittiöstä, kun se vaati selkäni takana hirveään ääneen hetipaikalla kuppia eteensä. Kun huusin kaikki koirat syömään, Nemo ryömi keittiöön, eikä voinut enää koskea ruokaansa. Nemo oli syömättä kolme ja puoli päivää. Varsinkin syöminen on Nemolle hankalaa. Ruokatilanteen täytyy olla hyvin stressitön ja hyväntuulinen, eikä sitä saa edes edeltää minkään sortin bolemiikkia (edes jonkun toisen keittiöstä pois käskemistä, vaikka Nemo on toisessa huoneessa), jotta se suostuu syömään. Pentujen tulon jälkeen olen kuullut muutamalta ihmiseltä Nemon laihtuneen. Se on ihan totta. Kun joudun komentamaan pentuja olemaan siivosti ennen ruokailua, Nemo ei voi enää syödä.

Nemo ei ole arka uusille ihmisille tai koirille. Sen viestintä toisten koirien kanssa on kuitenkin niin hankalaa, ettei se ole mikään koirapuistokoira. Yleensä sen yli-innostunut liehittely hämmentää toisia koiria ja se tapaa saada helposti nuoret urokset kimppuunsa. Yleensä otan sen puistoilemaan tai leikkitreffeille mukaan, ja ensialkuun menee ihan kivasti, mutta joudun yleensä jonkin ajan päästä viemään sen autoon rauhoittumaan sen innostuessa liikaa.

Nemo on minulle älyttömän rakas ja olen kasvanut sen kanssa. En vaihtaisi kokemuksiani sen kanssa mistään hinnasta. Se on ensimmäinen oma koirani, ja se todella tietää olevansa minun. Se tuntee kaiken, mitä minä tunnen. Se kuulee ajatukseni. Kaikesta tästä huolimatta en enää haluaisi toista Nemoa.

Toisaalta sanotaan, että pehmeät koirat on helpompi kouluttaa, mutta en ole koskaan enää valmis näkemään yhdenkään koiran eteen tällaista määrää vaivaa ja huolta. En näe sekarotuisissa sinänsä mitään pahaa, mutta Nemon jälkeen olen alkanut liputtaa rekisteröityjen rotukoirien puolesta siksi, että suku on pitkälle tiedossa ja sen kautta tutkittavissa. En varmasti enää koskaan ota koiraa, jonka alkuperästä minulla ei ole riittävästi tietoa.

Koskaan minulle ei ole tullut sellainen olo Nemon kanssa, etten jaksa enää tehdä sen eteen töitä. Niin tärkeä se on. On kuitenkin kamalaa nähdä, miten heikko elämänlaatu sillä voi olla, kun on niitä kaikkein huonoimpia hetkiä. Nemo ansaitsisi enemmän. On niin epäreilua, että sillä on niin pirun pienet resurssit maailman kohtaamiseen.

Viikon päästä onneksi alkaa tottis. Sitä tosiaankin kaivataan täällä. Kesäisin panostamme yhteistyön sujuvuuteen. Ehkä tämä taas auttaa Nemoa selviämään arjesta paremmin ja saamme hiukan painoakin taas nousemaan.

Tapaus Nokkasiili

Olin tässä joku aikaa sitten ystäväni ja hänen hiskipiskiensä kanssa leikkitreffeillä. Olimme aitauksessa, joka varsinaisesti on tarkoitettu urheiluun, mutta sitä käytetään yleisesti enemmänkin koira-aitauksena. Pari koirista alkoi intensiivisesti tonkia lunta ja ystäväni totesi minulle lumen alla kulkevan hiiriä. Olen kuullut tästä kyllä aiemminkin. Omat koirani eivät ole koskaan silti kiinnittäneet mitään erityistä huomiota lumen alla tepasteleviin pikkukavereihin.

Menin kuitenkin itsekin huvikseni katsomaan ja tonkimaan lunta. No, eikös sieltä hangesta pilkahtanut pikkarainen peukalonpään kokoinen pää. Sain kauhean kammokohtauksen, sillä ystäväni koirat olivat kuulemma ennenkin tappaneet lumen alta löytyviä hiirulaisia. Todelliset kauhun hetket tulivat vastaan, kun tämä kuolemankaipuunen tyyppi hyppäsi lumesta hangelle ja lähti kipittämään koirien nenien edestä. Minä ja ystäväni paiskimme koiria loitommas curlingtyyliin, kiljuimme kuin palosireenit ja kaiken lomassa komautimme päämmekin yhteen päästäiseksi osoittautuneen tyypin matkaa varjellessa. Kyllähän se sitten pujahti takaisin hankeen, kun oli aikansa leikkinyt hengellään. Nauroimme hirveän adrenaliinipiikin jälkeen aivan hysteerisinä. Sai vipeltäjä pitää henkensä tällä kertaa.

Monilla tietämilläni huskeilla on todella suuri riistavietti. Toki omat pentuni kiinnittivät kiljuntahulabaloohon huomiota siinä missä muutkin, mutta en usko, että ne edes huomasivat koko päästäistä. Jäin kuitenkin jälkikäteen miettimään, etten oikeastaan tiedä, kuinka riistaviettisiä pennut ovat. Nemoa ei pikkueläimet eivätkä suuremmatkaan kiinnosta. Eräänkin kerran hervannassa Nemon hännän päältä käveli sorsa ja Neppari vaan vilkaisi, että kuka siellä tökkii. Olisi kuitenkin varmaan ihan hyödyllistä tietää, kuinka sekaisin pikkupiskien päät menisivät, jos jollain kerralla sattuisimme törmäämään vaikka rusakkoon.

Pojilla on nyt liinat ja uusia valjaita odottelemme vielä. :) 7kk kolahti täyteen ja vetoharjoittelu voi pikkuhiljaa alkaa. Superkiinnostavaa!

Koda ja uusi lävistys.

Koda alkaa mitä ilmeisimmin lähennellä teini-ikää. Ainakin kinkkamisen määrä on koko ajan kasvussa. Kaikesta pitää rutista ja valittaa. Pari päivää sitten kotiin tullessani satuin huomaamaan myös uuden anarkian ilmenemismuodon:

Koda on hankkinut huulilävistyksen. Mitä ilmeisimmin lävistyksen tekijä on ollut toinen luopio omasta laumastani, nimittäin Nemo. Uskoakseni se on tehnyt tämän kyseenalaisen kolon ihan vain siitä syystä, että on lopultakin kyllästynyt kuuntelemaan Kodan ruinausta saada reikä naamaansa.

Ajelin lävistyksen ympäriltä karvat ja nyt annamme sen rupeutua ja umpeutua. Haavasalvaakin sattuu tuolla laatikossa olemaan. Rupi tuli nopeasti, kun otin vain karvat edesta muhittamasta.

Voi mamin egoilijaa. Kaikkialle sitä tarttee nokkansa tunkea.

Elämäni tärkeimmät

Lähiaikoina olen ollut valtavan kiireinen ja väsynyt. Olen vienyt koiria sen verran, että ne pysyvät järjissään, mutta en kyllä juurikaan sen enempää. Tänään minulla on vapaapäivä, jonka päätin pyhittää kokonaan koirille, sillä ne ovat ansainneet jakamattoman huomioni koko viikon työssä juoksemisen jälkeen. Uskomattoman upea ilma sai meidät liikkeelle heti auringon ilmestyttyä taivaalle aamusella.

Nämä on niitä päiviä, kun muistan, miksi rakastan niitä asioita, joita rakastan. Koirani ja kaunis puuterinen hanki. Ne vaan repii mun suupielet ylös vaikka olis kuinka hankalaa.