Koo & Naa 2.v

Koda 3.8.2014 2.v

Naga 15.8.2014 2.v

Kinan pennut 2vko vanhoina

Tässä muutama kuva Kinkun lapsukaisista pariviikkoisina. Nyt pennelit ovat jo nelisen viikkoa vanhoja. En vain ehtinyt laittaa näitä kuvia ennen Turkin reissuani, niin saatte nämä nähtäväksi vähän tällä lailla myöhässä. Onneksi ne ovat yhä yhtä sööttejä. :)

Pojat ovat mielissään, kun pääsevät muiden ystäväni lauman tyttöjen kanssa leikkimään, kun minä menen kyseiseen paikkaan nuuskimaan ihmis- ja koiravauvoja. Kaikilla on kivaa siis. Tänään jälleen luvassa visiitti ja kameran akku on ollut jo aamusta asti lataamassa. Tiedossa siis kuvia taas, kun jaksan ne käsitellä.

Kina ja äitiyden lahja

Ystäväni kaunis ja hyvän vetopään omaava tyttönen kasvatti viikko sitten Suomen haskikantaa viidellä yksilöllä! Onnittelut upeasta pentueesta ja hyvät meriitit omaavista vanhemmista. Käydessäni katsomassa lapsosia, nämä olivat vain päivän-kahden ikäisiä, enkä tohtinut räiskytellä salamavalolla niiden naamaan. Kuvat ovat siis vähän utuisia.

Pentue on yhdistelmästä SM-REK6-12 Maglelin Barak x Nanny av Viddashusky ("Kina"). Kina on loistava emä; huolehtiva, hellä, ahkera ja kärsivällinen. Synnytys sujui hyvin. Pennut ovat kunnon kokoisia ja kasvavat kovaa vauhtia, kaikki olivat viikossa tuplanneet painonsa. Komeita pötkylöitä.

Pentueeseen syntyi 3 narttua ja kaksi urosta, joista urokset ovat vielä vapaana. :) Narttuja ovat valkoinen mustasilmäinen ja riistanväriset tummat pennut. Mustakorvainen valkoinen ja isänsä Barakin näköinen harmaa pentu ovat uroksia.

Pentuja

Kävin parisen viikkoa sitten Sastamalassa nuuskimassa huskypentuetta. Ajattelin jakaa kanssanne pari kuvaa, koska pentukuvat ilahduttavat aina yhtä paljon. :) Pentue on yhdistelmästä Cayenne x Jetsani's Arin Ralli. Kuvissa pennut ovat muistaakseni viisiviikkoisia.

Kesken kaiken kasvattaja väläytti, että joko mennään katsomaan sitten niitä toisia pentuja. Pääsin tapaamaan myös parin viikon ikäisiä kissanpentuja! Aika hauska yllätys. En ole ikinä nähnyt niin nuoria kissanpentuja. Olivat niiiiiiiiin pieniä! Ja olisitte vain kuulleet sen äänen, mitä nuo piti! Voi että!

Sekarotuinen vai rotukoira

Lueskelin eräästä facebookryhmästä keskustelua, jossa henkilö pohti, miksi sekarotuisten pennutus tuntuu olevan kova tabu koirapiireissä. Siitä intoutuneena ajattelin kirjoittaa pari tarinaa, jotka minun kohdallani ovat vaikuttaneet paljon tuleviin valintoihini ja mielipiteihini. Tästä tulee pitkä stoori, toivottavasti jaksatte lukea. :)

Perheeseeni on aina kuulunut koiria. Edellisestä lauseesta voinee päätellä, että meillä "koirat ovat olleet perheenjäseniä", niinkuin sanonta kertoo. Ensimmäinen koira perheessäni, jonka kasvattamiseen ja hoitoon olen osallistunut ja johon olen tunnotasolla ollut aidosti kiintynyt, oli Mörkö, labradorin ja rottweilerin mix, eli sekarotuinen. Kaikki Mörköä edeltävät koirat perheessäni ovat myöskin olleet sekarotuisia kippurahäntäisiä pystykorvia. Ensimmäinen oma koirani, Nemo, on sekarotuinen. Nemon lisäksi omistan myös kolme rotukoiraa, siperianhuskya.

NEMO

Sain ensimmäisen oman koirani ollessani 13-vuotias. Aikaa on kulunut. Itse täytän vuoden lopulla 23 vuotta. Nemo on 9 -vuotias. Nemo on minulle se koira, jolta olen oppinut kaiken. Se on minulle hyvin rakas.

En tunne nemon sukua juurikaan. Tiedän, että Nemon isä on puhdas paperillinen hollanninpaimenkoira Aksu. En ole koskaan kuitenkaan tullut edes katsoneeksi Aksun sukulinjoja, enkä tiedä millaisia sukurasitteita Aksun suunnilta tulee. Aksu vahinkoastui perhetuttuni koiran Divan. Olen kuullut Divan sukupolvien takaisissa taustoissa pyörivän esim. rottweileria, mutta Divakin oli kuitenkin niin käytöksensä, kuin ulkonäkönsäkin puolesta hollannikas.

Nemo sairastui jokin aika sitten spondyloosiin, josta tässä blogissa löytyy muutakin tekstiä. Spondyloosi on selkärangan rappeumasairaus. Siinä kahden selkärangan nikaman väliin syntyy luupiikki, joka lopulta kasvaa sillaksi yhdistämään kahta nikamaa ja tällä tavoin rajoittaa koiran liikuntaa. Nemo sairastui todella äkkiä ja sai halvausoireita takapäähänsä, koska spondyloosipiikki alkoi painaa sen selkäydintä ja hermostoa. Jos en olisi lähtenyt tutkimaan asiaa, olisin todennäköisesti lopettanut sen hyvin äkkiä. Sairauden löydyttyä sain tietää, että Nemon emällä oli nivelrikkoa kolme vuotta ennen yllättävän aikaista kuolemaansa, eli nivelrappeumaa on suvussa.

►

Koska sekarotuisia harvemmin terveystutkitaan, tämänlaiset asiat jäävät helposti pimentoon. Jos en olisi lähtenyt kuvauttamaan Nemoa, olisin luullut sen saaneen halvausoireet vanhuuttaan. Lisäksi moni sekarotuisen omistaja ei juurikaan ole yhteydessä koiran sukulaisten omistajien kanssa. Vaikka kuinka moni koira voi oireilla samoja asioita, mutta koska sukua ei tunneta, asiasta ei tiedetä. Ei riitä, että tuntee pennun vanhemmat tai edes isovanhemmat. Sairaudet saattavat pompata useiden sukupolvien yli.

Olen kuullut usein, että sekarotuiset ovat terveempiä, kuin monet rotukoirat. Ymmärrän sen tietyssä mielessä: esim. siperianhusky on mopsiin verrattuna äärimmäisen terve rotu, sillä siperianhusky ei ole rotuna jalostettu muodottomaksi. Aika monenlta sekarotuiselta, jotka itse tiedän, puuttuu tällaiset ääripään jalostukset, kuten lytty kuono, lyhyet jalat, alaspäin vääntynyt selkä ja pilatut kulmaukset ja niin pois päin.

Kuitenkin ainoa syy, miksi sekarotuiset ovat "terveempiä" kuin rotukoirat, on se, että niitä ei tutkita. Spondyloosi on sairaus, jota en olisi koskaan löytänyt Nemosta, ellei se olisi yllättäen synnyttänyt selkärankaan hermopinnettä ja likitulkoon halvaannuttanut koko koiraa. Olemme eläneet autuaan tietämättöminä kaikesta.

LUKA JA DEMI

Ensimmäiseksi haluan pyytää anteeksi pikkusiskoltani, että ruodin tätä aihetta. Jos sinusta tuntuu, että aihe on sinulle ikävä, lue tämä pätkä myöhemmin. Olet rakas.

Pikkusiskoni 16.v osti muutama kuukausi sitten paperittoman siperianhuskyn. Hän oli löytänyt tori.fi kautta ilmoituksen, jossa oli pentuja. Siskopieni joutui juurikin niiden kauhutarinoiden urhiksi, joita internetissä näkee vartoittavana esimerkkinä.

Siskonen haki äitinsä kanssa paikasta pennun, joka ristittiin Lukaksi. Sisko soitti minulle töihin hakupäivänä, että pentu ei vaikuta voivan hyvin. Ajoin suoraan töistä iltamyöhään katsomaan pentua. Koitin olla posiitiivinen silloin, mutta en ole koskaan nähnyt yhtä kipeää eläintä. Valvoin koko yön hirveä tunne vatsanpohjassa. Soitin jo yöllä päivystävälle eläinlääkärille, joka kertoi heillä olevan todella kiire kirurgisen tapauksen vuoksi. Aamulla vein pennun lääkärille renkaat ulvoen. Luka sai epäilyn vierasesineestä vatsassa, joka varmistettiin röntgenkuvassa, ja vierasesineet tuli poistaa leikkauksella. Lääkäri varoitti anestesian rankkuudesta: Luka ei ehkä jaksaisi herätä nukutuksesta, kun oli niin heikko. Se ei pystynyt edes seisomaan. Joka kerta, kun siihen koski, se huusi. 

Luka heräsi anestesiasta, mutta toinen komplikaatio lopulta vei sen. Vierasesineet, joita oli minigrip-pussillinen 8-viikkoisessa pennussa, olivat tuhonnut sen suoliston. Sillä ei ollut toivoa. Niinpä Lukalle suotiin rauha ja kivuttomuus.

Sisko sai samasta paikasta tilalle toisen pennun, Demineidin, joka oli tullessaan reipas ja pirteä, mutta tämäkin pentu joutui läpikäymään saman leikkauksen samana iltana, kun vaihtoi kotia. Pari päivää sitten sisko laittoi minulle viestin ja kertoi epäilevänsä Demin kyynärissä olevan jotain vikaa ja kipuilua. 

Kasvattaja ei ollut kivisydän. Kasvattajan ei olisi tarvinnut maksaa Demin tai Lucan lääkärikuluista yhtään mitään, mutta hän osallistui kuluihin pystymällään summalla. Hänellä vain yksinkertaisesti ei ollut pienintäkään hajua siitä, mitä hän teki, ja ihan vahingossa aiheutti kaikki eläinsuojelurikoksen kriteerit täyttävän tilanteen. Pentue oli vahinko ja hän oli pitänyt pentuja pannuhuoneessa, jossa pienet pennut olivat hengenvaarassa romun keskellä. Hän oli todella pahoillaan kaikesta, mutta eihän se tilannetta pelastanut.

►

Kun ostat pennun kasvattajalta, jolla on kennelnimi, saat jotain vastineeksi pennusta. Jotta kennelnimen saa, täytyy kasvattajan olla suorittanut Suomen kennelliiton kasvattajan peruskurssi hyväksytysti. Lisäksi hänellä tulee olla voimassa oleva kasvattajasitoumus. Se tarkoittaa, että kasvattaja sitoutuu rekisteröimään pennut ja mm. ilmoittamaan kaikki koiriensa terveystulokset julkiseen rekisteriin. Pentuja myydessä yleensä käytetään kennelliiton myyntisopimusta, jossa on seuraava maininta:

4. Korvausvastuu. Jos koirassa ilmenee luovutuksen jälkeen sairaus tai muu
olennainen vika, joka on ollut koirassa piilevänä jo luovutushetkellä, ostajalla on
oikeus vaatia korvausta virheen perusteella, jos
– koira ei ole myyjän antamien tietojen mukainen tai
– myyjä on jättänyt kertomatta sellaisista tiedossaan olevista seikoista, joilla oli kaupan
 päättämisen kannalta olennainen merkitys tai
– koira on kauppahinta, koiran käyttötarkoitus ja muut seikat huomioon ottaen
 muuten olennaisesti huonompi kuin ostajalla oli aihetta olettaa.
Ostajan on ilmoitettava virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa, viimeistään kahden
kuukauden kuluttua siitä, kun virhe havaittiin.

Nemolla on teetetty pennut, kun olin muistaakseni kahdeksantoista. En silloin vielä ollut kovin vihkiytynyt koirajuttuihin. Jos olisin tehnyt koiralleni tarvittavat terveystarkistukset, olisin saanut selville, että pennuttamalla Nemon tuotan vain lisää koiria, joilla on vahvat perintötekijät nivelsairauksiin ja -rappeumaan. Lisäksi Nemo on aina ollut äärimmäisen hermoheikko ja stressaava koira, ja nämä ominaisuudet se kyllä periytti pentuihinsakin.

Toivon, että joskus tulevaisuudessa vuosien päästä voisin kutsua itseäni kasvattajaksi. Haluan tehdä sen kunnolla. Haluan, että olen tehnyt kaikkeni sen eteen, että tuottamani eläimet ovat terveitä, eivätkä kanna sairauksia edes kaikessa hiljaisuudessa huomaamattani. Olen myös hyvin kiintynyt siperianhuskyyn rotuna. Pidän koirista, jotka eivät ole pilalle jalostettuja ja omaavat luonnetta, jonka lisäksi siperianhuksyjen käyttötarkoitus - veto - on ehkä maailman hauskinta urheilua ikinä. Sen vuoksi aion käydä kasvattajakoulutuksen ja kasvattaa rotukoiria.

Sinällään minulle on ihan sama, onko koiralla paperit vai ei. Koiran elämä on ihan yhtä arvokas, oli se sekarotuinen tai puhdasrotuinen. Ikävä kyllä liian harvat sekarotuiset saavat riittävät lähtökohdat elämäänsä eli ovat terveitä sekä kropan, että pääkopan puolesta. Tiedätkö sinä, mitä sairauksia sekarotuisesi suvussa on ollut? Tunnetko sekarotuisesi suvun tuomat mahdolliset heikkoudet? Tiedätkö, mitä sen henkilön päässä liikkui, joka halusi teettää koiran, joka voi koko ajan esim. kantaa sisällään kipua tuottavaa rakenteellista virhettä? Vai voisiko olla että kasvattajana olikin joku, joka ei tiennyt yhtään, kuinka tärkeä tehtävä hänellä on käsissään?

Myös rotukoirien kasvattajissa on pentutehtailijoita ja vastuuttomia yksilöitä, jotka teettävät koiralla pentuja tietäen, että se kantaa perinnöllistä vikaa tai sairautta, on hermoheikko ja stressialtis tai muuta vastaavaa. Heille on kuitenkin annettu tietoa koiran tarpeista, ja he ovat tehneet valinnan olla idiootteja. Se, että pentu on rekisteröity, ei automaattisesti tarkoita, että se on hyvästä paikasta. Geenejä ei voi koskaan ennustaa täysin, ja vahinkoja voi sattua ja sairauksia syntyä. Kuitenkin huolella valittu vastuullinen ja kokenut kasvattaja on aika hyödyllinen apu selän takana siinä kohtaa, jos lemmikille jotain sattuu.

En halua enää koskaan valvoa öitäni itkien, että miten tämä on voinut jäädä huomaamatta. Siksi haluan rekisteröityjä koiria; voin itse selata niiden suvun ja tietää kaikki perinnölliset sairaudet, joita suvusta on löydetty. Eihän se sitä takaa, että koiralle ei koskaan mitään sairautta tai ongelmaa tule, mutta ainakin olen yrittänyt.

Rudi 8kk ja ensimmäinen veto

Rudi täytti 8kk 18.6. ja isäntä vuosia päivää aiemmin. Näiden juhlien kunniaksi korkkasimme Rudin ensimmäiset valjaat.

Minulla on ollut Rudista aika suuret odotukset. Ensimmäisen kokeilun jälkeen on sellainen olo, että yksikään haave tämän koiran suhteen ei ole ollut väärä. Rudi meni kuin vanha tekijä, liinat kireällä ja yllättävän hyvällä maltilla. Kun pysähdyttiin, Rudi odotti sotkematta liinoja. Kun annoin luvan, lähdettiin taas matkaan omilta paikoilta. Rudi on myös Nagan tavoin nopea; kun annoin hetkeksi luvan mennä lujempaa, parina ollut Koda ei meinannut pysyä mukana. 

Suuntia Rudi ei ole oppinut samalla lailla kuin lauman vanhemmat, koska olen itse ollut laiska opettamaan. Olen ajatellut, että Rudi oppii vauhdissa päästessään kokeilemaan toisten kanssa. Kolme isoa urosta tarkoittaa vaan sitä, ettei polkupyörä oikein riitä enää kuivan maan peliksi.

Ohessa aika kamala puhelimella kuvattu ensimmäinen lähtö. Pojat ovat usein aika innokkaita lähdössä, johon viittasinkin alun "ensimmäinen lähtö ja äiti kiroilee saman tien" -lausahduksella. :D Pihasta lähdön jälkeen tulee aika pian ylämäki, mutta pääsin senkin ihan polkematta ylös, kun oli niin innokas moottori. Minulla siis Koda ja Rudi ja isännällä edessä Naga, joka ei tässä videossa näy, kun isäntä kuvaa taakse päin.

Nemo ja yllättävä diagnoosi

Nemo on nyt käynyt jo kahdella eri lääkärillä. Ensimmäinen lääkärikäynti oli todella epämääräinen eikä rikastuttanut minun tietojani juuri mitenkään. Sen sain huomata, että Nemolla ei ollut käytännössä mitään refleksejä takajaloissa. Se ei ollut mikään yllätys.

Lisäksi Nemolla ei ole hetkeen ollut asentotuntoa, eli se ei korjaa jalan asentoa, kun se laitetaan virheasentoon. Käytännössä edellinen testataan niin, että koiran jalka laitetaan ikään kuin paino varpaille ja ojentuneeksi. Koira luonnostaan välttelee tällaista jalkojen asentoa. Nemolla sitten taas jalat menevät tällä tavalla ojentuneeksi nykyään ihan koko ajan, eikä se korjaa niitä mitenkään. Seuraavaksi upea paintilla ja hiirellä suttaamani havainnollistamiskuva jalan laittamisesta virheasentoon, kun se oli vähän vaikea selittää, enkä jaksa piuhoa kameraa ja muokata kuvien kokoa. Älkää toki välittäkö anatomiasta, kun en minäkään välittänyt. Näinnikkäästi siis:

Asentotunnon puuttuminen voi kertoa esimerkiksi degeneratiivisesta myelopatiasta (DM) eli etenevästä selkäydinrappeumasta tai välilevyprolapsista eli mäyräkoirahalvauksesta. Sekä ensimmäinen, että toinen lääkäri olivat sitä mieltä, että Nemon ongelma on selän hermostossa. Halusin kuitenkin röntgenkuvata Nepparin, jotta saisin hiukan enemmän tietoa siitä missä mennään ja mahdollisesti sitä kautta parempia vinkkejä kuntoutukseen. Siispä Nemokala jäi kuvattavaksi ja minä itse hilpaisin sillä aikaa äidin teevarastoja tyhjentämään.

Lähdin parin tunnin kuluttua noutamaan Nemoa kotiin. Lääkäri avasi röntgenkuvat koneelleen ja heti kuvan nähdessäni onnistuin vain rääkäisemään: "Aivan kauhee luupiikki?!" Spondyloosihan se siellä kurkisteli. Spondyloosi on selän rappeumasairaus, jossa kahden selkänikaman välille kehittyy luupiikkejä tai kokonaisia luusiltoja, jotka yhdistävät kaksi nikamaa kiinni toisiinsa. Spondyloosia esiintyy jonkun verran huskyilla ja sen takia se onkin minulle tuttu juttu. Olen nähnyt kuvia spondyloosiröntgeneistä, mutta en ikinä mitään sellaista. Siltoja oli vain yksi kappale, mutta se olikin sitten aivan valtava. *Tässä* spondyloosista kennelliiton sivuilla.

Lääkäri naurahti ja selitti, että silta ei ole vielä kiinnittynyt, mutta on etenemässä kiinni toiseen nikamaan ja luutumassa siihen. Lisäksi piikki oli niin suuri, että todennäköisesti se on tehnyt selkärankaan jonkinlaisen hermopinteen, josta johtuu Nemon takapäässä olevat halvausoireet.

Saimme lääkäriltä lisää lääkkeitä ja ohjeita. Lääkäri sanoi, ettei noin vanhaa koiraa lähtisi leikkaamaan hirveiden toipumisaikojen vuoksi, ja ettei usko tavallisen kirurgian auttavan tilanteeseen, sillä hermosto on vähän hassuna. Mikäli hermostoa haluaisi lähteä korjaamaan, jo pelkkä tilanteen vilkaisu eli magneettikuva Helsingissä neurologisella maksaisi 1000e, ja koira on kuitenkin jo aika vanha ja rappeutuminen edessä joka tapauksessa. Tällä hetkellä siis hoidan Nemppaa tarpeen tullen kipulääkkeellä. Lisäksi menee glukosamiinia ja MSM:ää, jotka hoitavat niveliä ja Neurobion fortea, joka on voimakas B-vitamiinivalmiste. Odotan, että luupiikki luutuu kiinni seuraavaan nikamaan, sillä se voisi poistaa piikistä tulevan kivun, vaikka sitten liikkuminen ei yhtä sulavaa enää olekaan.

Olen todella hämmentynyt. Kukaan ei missään kohtaa ole osannut epäillä mitään tällaista. Monilla spondyloosi piilee oireettomana ja huomataan vasta, kun koira kuvataan jostain ihan muusta syystä. 

Häkeltyneenä siis jatkamme taas uuteen päivään ja seurailemme tilannetta. Kettu kuittaa.