Kasvaa niin että korvissa kohisee !

Pennut ovat nyt 14 ja 12 vkoa vanhoja. Molempien väritys tummuu tummumistaan ja vaikuttaa oikein hauskalta. Yksinjäämistä ollaan harjoiteltu vaihtelevalla menestyksellä. Joskus olen tullut puhtaaseen kotiin uneliaasti haukottelevien enkelien luo, joskus taas olen joutunut moppaamaan puoli tuntia ennen kuin olen edes päässyt tutkimaan tuhojen määrää. Ruokahalu molemmilla pennuilla on tasaantunut: Koda ei enää hotki ja Naga ei enää nyrpistä nenäänsä ihan jokaiselle ruualle, mitä eteen lasken.

Kodasta on tullut varsin valtava. En oikein jaksa edes nostaa sitä enää, varsinkaan kun sen jättimäinen ego ei salli sen sortuvan sylikoiraksi eli rimpuilu ja kiljuminen on taattu. En kuitenkaan ehkä luonnehtisi Kodaa sanalla äänekäs, mutta äänenkäytöltään se on melkoisen monipuolinen. Listalta löytyy jos jonkinmoiset laulut ja kurklurtukset. Mitä enemmän Koda kasvaa, sitä suuremmaksi käy myös sen itsetietoisuus. Odottelen innolla sitä murrosikää, kun nyt jo jokaisen kiellon päälle täytyy inttää ja kokeilla sataan kertaan, mitä tapahtuu, jos vaikka ei totteliskaan.

Naga eli mamin oma hukkapala vauveli on lunastanut paikkansa lauman pusunarkomaanina. Mitä kauemmin Naga on laumassa ollut, sitä paremmin olen ymmärtänyt, kuinka pirun hitaasti se lämpeää. Alun luoksetulo-ongelmat on pääpiirteittäin päihitetty luottamusharjoituksilla ja meidän välisen siteen vahvistamisella. Naga on pojista se, joka uskoo, kun sanotaan (ainakin vielä). Vaikka Nagetti on pikkuinen pusukoikkeli, kannattaa miettiä pari kertaa, jos meinaa pölliä siltä herkun. Saattaapi nimittäin saada aika hyvällä tahdilla turpaansa, vaikka olis kuinka iso koira. Ihmisille Naga ei rähjää, vaikka herkun ottaisi pois, mutta varsinkin Kodan himokas töllöttäminen on sille joskus hiukan liikaa.