Wikipedian mukaan sana kohtuus tarkoittaa asioiden juridista tilaa, joka ei ole liian ankara eikä liian lievä. Arkikielessä kohtuus tarkoittaa kultaista keskitietä. Tämän kultaisen keskitien ojanpientareelle poikkeaminen tuntuu aiheuttavan joissakin ihmisissä suurtakin hämmennystä. Suomessa on hyvin vahva kohtuullisuuden perinne, ja vaikka täällä ollaankin ajatuksen tasolla aika suvaitsevaisia, joskus tuntuu, että käytäntö onkin sitten eri asia.
Minulla on kolme koiraa. Perinteisen suomalaisen käsityksen mukaan perheessä kuuluu olla koira. Kuitenkin vain yksi koira, korkeintaan kaksi. Kolme on jo liikaa. Kolme menee yli kohtuullisuuden. Tosi usein ihmiset kyselevät, mihin tarvitsen niin montaa koiraa. Selitän, että tarvitsen useamman koiran, koska vetotouhut toimivat paremmin niin. Lisäksi koira kuitenkin on laumaeläin. Haluan lauman. Koira voi mielestäni paremmin laumassa.
No, yleensä ihmiset ovat hiukan hämmästyneitä siitä, että minulla on oikeasti perustelu sille, miksi koiria on niin monta, mutta perustelu ei kuitenkaan kelpaa. Ihan vain, koska kolme koiraa kuulostaa perustelusta huolimatta paljolta. Toisin sanoen tässä kohtaa kysyjä on kolme sekuntia hiljaa, katsoo minua kuin idioottia ja kysyy painottaen: "Niin, mutta mihin sinä tarvitset niin montaa koiraa?"
Minulla on kolme koiraa. Kolme suuren suurta ja pelottavaa koiraa. No, minun itseni on hirveän vaikea nähdä asiaa näin. Myrsky on iso koira. Myrsky rikkoi 30kg rajan (suurimman koirani paino) reilun neljän kuukauden ikäisenä. Jos se lenkillä päättää lähteä intoa piukassa tervehtimään toista koiraa vasten minun tahtoani, joudun joskus tekemään ihan kunnolla töitä pysäyttääkseni sen. Tämäkään ei silti johdu siitä, että se on iso, vaan siitä, etten itse ole tottunut kulkemaan sen kanssa.
Tunnen koirani. Näen, kun niiden päähän naksahtaa jokin kelju ajatus ihan samalla tavalla kuin äiti näkee sen lapsestaan. Kouluttaminen ei ole minulle mikään ongelma, eikä myöskään ongelmien myöntäminen. Siksi hallitsen koirani. Oli niitä yksi tai kymmenen. Minä olen 150cm pitkä ja painan reilun puolet koiralaumani painosta. Minä kuitenkin pystyn ilman mitään ongelmia kuljettamaan kaikkia koiriani samanaikaisesti. Koirat tietävät, että minä määrään, ja jos se hetkellisesti sattuu niiden korvien välistä katoamaan, se palautetaan sinne. En ottaisi koiria, jos minulla olisi vaikeuksia pärjätä niiden kanssa.
Kaikkein eniten sydänalassa kuitenkin tuntuu se, kun ihmiset hämmästelevät, että mitä niistä koirista sitten saa. Voiko niistä saada niin paljon irti, että kaikki se karvojen siivoaminen ja lenkkeily sadesäässä ja hoitopaikkojen etsiminen kannattaa. Mitä sä niistä sitten muka saat? Tähän vastaaminen on kaikkein typerintä. Jos ihminen on kykenevä esittämään tuollaisen kysymyksen, hän ei koskaan tulisi ymmärtämään vastaustani, vaikka paasaisin kaksi päivää tauotta. No, mitä sitä nyt yleensä ystäviltä saa, vastaan. "No eikö sulla ole ihmisystäviä?" Tässä kohtaa mieleni tekee lyödä pääni tiiliseinään.
Minkä hiivatin takia mulla olisi koiria, jos se olisi yhtä tuskaa? Minkä ihmeen takia haluaisin niitä vielä lisääkin? Aion ottaa ihan juuri niin monta koiraa, kuin minusta itsestäni tuntuu, oli se yhteiskunnan normien mukaista eli ei. Itselle rakkaan, omalta tuntuvan ihmisen kanssa on ihanaa. Yksikään koira ei koskaan tule korvaamaan ihmissuhteita. Kuitenkaan yksikään ihminen ei koskaan tule korvaamaan tätä laumaa, eikä kuulukaan. Koira ja ihminen ei ole sama asia. Suhde koiran kanssa on asia, mitä on ihan turha selittää. Sen kai ymmärtää vain, jos sen on kokenut itse.
Totuus kuitenkin on, että kukaan ihminen ei voisi antaa minulle sitä, mitä nämä koirat antavat. Tässä minä olen onnellisimmillani. Toivottavasti kaikki ne epäilevätkin ihmiset ovat onnellisia kaikessa kohtuudessaan. Minulle se ei kuitenkaan riittänyt.
Sama juttu kun yrittää selittää ihmisille, miksi mulla on oma hevonen ja miten voin muka väittää, että se hevonen on mun elämässäni viimeinen asia mistä koskaan luovun. Eläimen ottaminen ei ole pelkästään hupaisa päätös, että "hei nyt mulla on rahaa, ostampa kissan/koiran/hevosen/possun/lehmän/laaman", vaan se on myös lupaus pitää tästä eläimestä huolta ja ottaa se osaksi omaa elämäänsä. Eläimettömille ihmisille on ihan turha ruveta selittämään sitä kiintymystä ja luottamusta, joka syntyy eläimen kanssa touhutessa, sitä ei voi ymmärtää ellei sitä ole itse koskaan kokenut. On silti hienoa, kun täysin vieras ihminen sanoo mun ja Stimirin nähdessään, että "näkee kyllä että tuo hevonen on ihan täysin sun". Kai se vastavuoroinen kiintymys näkyy myös ulospäin :)
VastaaPoistaEläin ei koskaan juonittele, petä tai toimi täysin itsekkäistä perusteluista. Kuinka monesta ihmisestä voisi sanoa samaa? Eläin vastaa saamaansa kohteluun samalla mitalla, niiden kanssa kommunikaatio ja toiminta on huomattavasti suorempaa ja yksinkertaisempaa kuin ihmisten. Tästä syytä tiedän ite, että mun elämäni ei voi koskaan olla ehjää ja onnellista, mikäli siihen ei sisälly myös erinäisiä elukoita. Niiden avulla saan voimaa jatkaa arkea myös ihmisten parissa.
Allekirjoitan tämän ihan täysin! Aivan törkeän hyvä teksti! :-)
VastaaPoista