Kokemukset täitartunnasta

Mainitsin tuossa jonkun aikaa sitten, että meillä kävi täitä vieraana joulukuun alussa. Kun itse näistä tyypeistä etsin tietoa paniikissa, en kuitenkaan meinannut löytää mistään mitään kovinkaan kattavaa tietoa esim. lääkkeistä. Sen takia ajattelin tässä kirjoitella siitä aiheesta, jos vaikka kokemukseni sattuisi joskus jotakuta auttamaan.

Olin pannut merkille koirien rapsuttelevan. Täit eivät tulleet mieleeni, sillä meillä ei sellaisia ole koskaan ollut. En jotenkin osannut epäillä niitä. Ajattelin koirien rapsutuksen johtuvan likaisuudesta, joten pesin ne shampoolla. Parin päivän päästä Kodaa rapsutellessani näin sen alusvillassa sellaisen pikkuisen möntin. Se näytti saman tapaiselta kuin punkki, samalla tavalla ihossa kiinni, mutta pienemmältä. Otin siitä kiinni ja irroitin ihosta pienellä kiertävällä liikkeellä, ja katsoessani löydöstä, se iloisesti vilkutteli minulle.

Apteekissa käydessäni sain selville, että koirille on vain yksi reseptivapaa lääke. Olen kuullut koiria pestävän myös ihmisten täishampoilla, mutta en noiden ylivilkkaiden nuorten kanssa halunnut ryhtyä siihen, niissä kun on yleensä vaikutusajat. Käyttämäni lääkkeen nimi on Exspot (kuva vasemmalla yliopiston apteekin sivuilta). Laatikoita oli kaksi ja meille annostukseksi sopi suurempi kuuden pipetin paketti, joka maksoi reilun 40e. Exspotin moni tuntee varmaan punkinestolääkkeenä. Sitä käytetään kesäisin siis estämään punkin puremia ja muita itikkainvaasioita. Lääkkeen vaikuttavan aine permetiini tepsii myös täihin. Laitoin siis ohjeiden mukaan paikallisvaleluliuokset pojille niskanahkaan ja hännän tyveen ja odottelin tuloksia saapuvaksi. Niitä vain ei saapunut.

Löysin siis vieläkin eläviä ja purevia täitä siitä huolimatta, että Exspotilla on neljän viikon vaikutusaika ja sen pitäisi olla jopa ennaltaehkäisevä. Paketissa ei myöskään lukenut, kuinka äkkiä täiden pitäisi kuolla ja milloin toisia koiria voisi taas tavata. Noh, kävin apteekista hakemassa toisen paketin ja lisäksi ostin myös Clinic- merkkisen metallisen täikamman. Kampasin pojat aamuin ja illoin. Vaikka koiratäit kuolevat todella äkkiä pudottuaan koirasta ja siksi siivousta ei pidetä tarpeellisena, pesin pedit ja pyyhkeet ja pakastin matot ja koristetyynyt. Täit vähentyivät radikaalisti varmaan kampaamisen ansiosta, mutta löysin silti yhä eläviä yksilöitä.

Lääkäriasemalle soitellessani hoitajatyttö hymähti puhelimessa kertoessani hukuttaneeni koirat Exspottiin. "No, sepä nyt ei kaikkein tehokkain lääke ole", sanoi hän ja käski tulla lääkäriin ilman koiria hakemaan reseptilääkettä. Sain pojille Strongholdkuurin, joka on myös paikallisvaleluliuos ja häätää täiden lisäksi muutkin ulko- ja sisäloiset, joten saivat madotuksenkin samoin tein. Stronghold määrätään painon mukaan. Naga painaa 23kg, Nemo 25kg ja Koda 32kg ja siitä huolimatta koirien lääkitys yhteensä maksoi saman verran kuin yksi Exspotpaketti, eli reilun 40e. Täit lähtivät vihdoinkin.

Suosittelen siis kaikille täitartunnan saaneille, että painelkaa suoraan eläinlääkäristä hakemaan se lääke. Se toimii ja yllättäen on paljonkin halvempi vaihtoehto reseptivapaalle lääkkeelle. Samalla hoituu kaikki muukin loishäätö. Suosittelen siis Strongholdia!

Tervetuloa Rudi !

Rudi on ollut meillä nyt viikon verran. Täytyy sanoa, että en oikeasti suunnitellut ottavani koiraa tähän rakoon. En ollut ihan hirveän valmistautunut tähän. Alunperin lähestyin kasvattajaa, sillä kiinnitin huomioni Rudin pentueessa olevaan nättiin punaiseen tyttöön. Tytön he olivat päättäneet pitää itse. Punainen poika oli kuitenkin vapaana ja kohta löysinkin itseni järjestelemästä asuntoa pennun tuloa varten.

Sortumiseeni vaikutti aika paljon menestyneet vanhemmat. Rudin molemmat vanhemmat ovat juosseet kilpailuissa aktiivisesti ja hyvin tuloksin. Lisäksi olemme tässä tehneet paljon alustustyötä kotiluolan vaihtoa varten. Tämä luola alkaa käydä ahtaaksi laumalle. Tarkoitukseni oli miettiä lisäkoiria vasta, kun luola on jo vaihtunut. Tällaisia tilaisuuksia vain kun ei ihan alvariinsa tule, siispä päätin tarttua siihen ja mennä niillä mitä on. Rudi joutuu siis kokemaan vielä muutonkin, mutta eiköhän sekin järjesty. Poika tuntuu olevan ihan ok muutosten kanssa. Naakkaparvet ja ohi kulkevat rekka-autot sen sijaan ovat jo vähän vakavampi juttu..

Täältä pääset katsomaan Rudin pentueen sivuja Hellerkantrin kennelin sivuilta. Rudin virallinen nimi on siis Hellerkantri Eltron ja kennel on virolainen.

Kohtuus kaikessa - Miksi ?

Wikipedian mukaan sana kohtuus tarkoittaa asioiden juridista tilaa, joka ei ole liian ankara eikä liian lievä. Arkikielessä kohtuus tarkoittaa kultaista keskitietä. Tämän kultaisen keskitien ojanpientareelle poikkeaminen tuntuu aiheuttavan joissakin ihmisissä suurtakin hämmennystä. Suomessa on hyvin vahva kohtuullisuuden perinne, ja vaikka täällä ollaankin ajatuksen tasolla aika suvaitsevaisia, joskus tuntuu, että käytäntö onkin sitten eri asia.

Minulla on kolme koiraa. Perinteisen suomalaisen käsityksen mukaan perheessä kuuluu olla koira. Kuitenkin vain yksi koira, korkeintaan kaksi. Kolme on jo liikaa. Kolme menee yli kohtuullisuuden. Tosi usein ihmiset kyselevät, mihin tarvitsen niin montaa koiraa. Selitän, että tarvitsen useamman koiran, koska vetotouhut toimivat paremmin niin. Lisäksi koira kuitenkin on laumaeläin. Haluan lauman. Koira voi mielestäni paremmin laumassa.

No, yleensä ihmiset ovat hiukan hämmästyneitä siitä, että minulla on oikeasti perustelu sille, miksi koiria on niin monta, mutta perustelu ei kuitenkaan kelpaa. Ihan vain, koska kolme koiraa kuulostaa perustelusta huolimatta paljolta. Toisin sanoen tässä kohtaa kysyjä on kolme sekuntia hiljaa, katsoo minua kuin idioottia ja kysyy painottaen: "Niin, mutta mihin sinä tarvitset niin montaa koiraa?"

Minulla on kolme koiraa. Kolme suuren suurta ja pelottavaa koiraa. No, minun itseni on hirveän vaikea nähdä asiaa näin. Myrsky on iso koira. Myrsky rikkoi 30kg rajan (suurimman koirani paino) reilun neljän kuukauden ikäisenä. Jos se lenkillä päättää lähteä intoa piukassa tervehtimään toista koiraa vasten minun tahtoani, joudun joskus tekemään ihan kunnolla töitä pysäyttääkseni sen. Tämäkään ei silti johdu siitä, että se on iso, vaan siitä, etten itse ole tottunut kulkemaan sen kanssa.

Tunnen koirani. Näen, kun niiden päähän naksahtaa jokin kelju ajatus ihan samalla tavalla kuin äiti näkee sen lapsestaan. Kouluttaminen ei ole minulle mikään ongelma, eikä myöskään ongelmien myöntäminen. Siksi hallitsen koirani. Oli niitä yksi tai kymmenen. Minä olen 150cm pitkä ja painan reilun puolet koiralaumani painosta. Minä kuitenkin pystyn ilman mitään ongelmia kuljettamaan kaikkia koiriani samanaikaisesti. Koirat tietävät, että minä määrään, ja jos se hetkellisesti sattuu niiden korvien välistä katoamaan, se palautetaan sinne. En ottaisi koiria, jos minulla olisi vaikeuksia pärjätä niiden kanssa.

Kaikkein eniten sydänalassa kuitenkin tuntuu se, kun ihmiset hämmästelevät, että mitä niistä koirista sitten saa. Voiko niistä saada niin paljon irti, että kaikki se karvojen siivoaminen ja lenkkeily sadesäässä ja hoitopaikkojen etsiminen kannattaa. Mitä sä niistä sitten muka saat? Tähän vastaaminen on kaikkein typerintä. Jos ihminen on kykenevä esittämään tuollaisen kysymyksen, hän ei koskaan tulisi ymmärtämään vastaustani, vaikka paasaisin kaksi päivää tauotta. No, mitä sitä nyt yleensä ystäviltä saa, vastaan. "No eikö sulla ole ihmisystäviä?" Tässä kohtaa mieleni tekee lyödä pääni tiiliseinään.

Minkä hiivatin takia mulla olisi koiria, jos se olisi yhtä tuskaa? Minkä ihmeen takia haluaisin niitä vielä lisääkin? Aion ottaa ihan juuri niin monta koiraa, kuin minusta itsestäni tuntuu, oli se yhteiskunnan normien mukaista eli ei. Itselle rakkaan, omalta tuntuvan ihmisen kanssa on ihanaa. Yksikään koira ei koskaan tule korvaamaan ihmissuhteita. Kuitenkaan yksikään ihminen ei koskaan tule korvaamaan tätä laumaa, eikä kuulukaan. Koira ja ihminen ei ole sama asia. Suhde koiran kanssa on asia, mitä on ihan turha selittää. Sen kai ymmärtää vain, jos sen on kokenut itse.

Totuus kuitenkin on, että kukaan ihminen ei voisi antaa minulle sitä, mitä nämä koirat antavat. Tässä minä olen onnellisimmillani. Toivottavasti kaikki ne epäilevätkin ihmiset ovat onnellisia kaikessa kohtuudessaan. Minulle se ei kuitenkaan riittänyt.

Hyvää joulunaikaa lukijoilleni !

Meillä tuoksuu joululta

Ja kuvan mukaan vähän karvaiseltakin. Sniff sniff.

Meillä on joulutohinat jo täysillä päällä. Eilen oltiin Isännän äidin ja tänään minun isäni luona jouluttelemassa. Pipareita on leivottu jo kuukausi takaisin ensimmäisen kerran. Ostin ihan kuorrutteet ja kaikki. Tämä toki oli hyvä idea. Oli aika hyvä määrä koirankarvoja kerennyt laskeutua siihen kuorrutteen pintaan ennen sen kuivumista.

Pennulaiset saivat vuotikasrokotteet marras-joulukuun vaihteessa. Tämä oli ihan helppo homma, eikä hidastanut tolloja yhtään. Sen sijaan itsenäisyyspäiväviikon lapinmatkamme sai yllättävän käänteen, kun pennusilta löytyi täitä ensimmäisenä iltana poissa kotoa. Täilääke sai molemmat toipilaat aivan veteliksi.

Olivat kyllä inhottavia öttiäisiä. Yäk.

Kaikkea on siis sattunut. Ehkä nyt kuitenkin voin päivitellä hiukan tasaisemminkin, kun kamera on jälleen iskussa. Tai oikeammin sen laturi. 

Aave

Tervetuloa ystäväpiiriimme Aave, eli Uksnafox Fagus Sylvatica. Aave on 7 vkoa ja kirpun kokoinen! Ja luonnekas! Ärr ottakaa siitä UGGien lampaankarvat!

Äiti oli aivan myyty. Luonnollisesti.

Siispä pennun tuoksuisena ja juuri aivan täydellisen nappiin menneeltä pikkuiselta vetolenkiltä palanneena totean, että ei yhtään hassummalta päivältä vaikuta. :) Nyt kun vielä joku soittaisi ja ilmoittaisi mun perineen kartanon ja 5000ha maata niin... 

Uutisia uutisia!

IIH!

Äitini soitti minulle tänään. Olen jo aiemmin maininnutkin, että laumanjatkeeni ja huskyjeni bestis Myrsky tarvitsisi omaa laumaa ja vahdittavaa. Tällä hetkellä Myrsky vahtii lähinnä naapurin koiria, mutta sitäkin vahtimista rajoittaa tietysti puska-aidat.

Äiti teki minulle tuossa joku aika sitten tunnustuksen, josta olin todella ihmeissäni. En nimittäin odottanut sitä ollenkaan. Äiti sanoi pikkutytöstä asti haaveilleensa kettuterrieristä. Kuulemma joskus pikkulapsena äiti oli nähnyt tilanteen, jossa naapurin vapaana kulkeva karkeakarvainen kettis oli tarttunut ohitse kulkevan hienostofrouvan kalliseen turkkiin ja näin ikään heistä oli muodostunut sellainen kirkuva-muriseva oman akselinsa ympäri pyörivä karvevaali, kun koira ei halunnutkaan irroittaa. Silloin äiti oli rakastunut kettuterriereihin.

Meillä on aina ollut keskikokoisia ja isoja koiria, ei koskaan pieniä. Oikeastaan en ollut tullut ajatelleeksi, että kukaan perheestäni haaveilisi pikkukoirasta. Vähän aikaa sitten äidillä oli viikon hoidossa naapurinsa jackrusselinterrieri, ja arvasin, että kuume humahtaa päälle. Äiti on puhunut haluavansa kettiksen erään tuttunsa nartusta, joka kuitenkin teki yllärit ja iski juoksunsa päälle ennen kuin isäehdokasta oli edes valittu. Mummu kuitenkin vinkkasi äidille nähneensä lehdessä kettiksen pennuista ilmoituksen. Ja kas niin lähdemme huomenna pentuja katsomaan.

Kuva on lainattu tyylikkäästi wikipediasta. Itseasiassa minulle paljastui vasta tänään, että äippä hinkuu nimenomaan kuvanmukaista karkeakarvaista koiraa, jotenkin olin kuvitellut meidän puhuvan sileäkarvaisesta mallista. 

Tästäpä sitten lähtee terriereihin tutustuminen käyntiin. Kuinka pieni panta pitää ostaa terrierin pennulle? Sehän on ihan tuhottoman pieni! Kyllä Myrsky hämmästyy...

Toim. Huom! Olin kuulemma kertonut tuon kettistarinan sen verran väärin, että äitihän ei sittenkään nähnyt tätä karkeakarvaista kettistä minkkiturkissa kiinni - se oli mummuni pikkutyttönä sota-aikana, ja se sattui vielä olemaan hänen kettiksensä. Pelkkä mielikuva silti riittää jo rakastumaan tällaiseen anarkistikoiraan!