Nyt on ollut pidempi tauko, kun en ole kirjoitellut. Olen ollut tosi kiireinen, sillä isäntä on pentujen myötä päättänyt, että karvojentäytteinen elämämme ei ole sitä, mitä hän haluaa. Nyt olemme aktiivisesti etsineet uutta kotiluolaa ja luulen, että toivon pilkahdus olisi nyt näkyvissä. Siitä myöhemmin lisää. Olen harvinaisen ok kaiken tämän keskellä, mutta ystävien luona bunkkaaminen on kyllä aiheuttanut sen, etten ole pystynyt keskittymään blogiin. Kamerakin huitelee toisella puolella kaupunkia. Toivottavasti hektisyys helpottaa nyt ja suunnitelmamme onnistuvat mutkitta. Pitäkää sormia ristissä puolestamme! :)
Koimme tuossa joulun alla kivan yllätyksen, kun keksin Kodalta suolinkaisia. Ripeän pidennetyn matokuurin ansiosta olemme taas ihan okei. Voin silti sanoa, että mamin sulosoinnut oli melkoiset, kun tällaisen kiemurtelevan kaverin löysin. Kodalla kyllä on tapana syödä lunta ja pentukavereitakin treffaillaan sen verran hätäseen, että ovat voineet melkein mistä vain tulla. En ole muilla pojista mitään löytänyt, vaikka kuuritin tietysti saman tien kaikki. Muistakaa madotella parhaat ystävänne talven jälkeen!
Pojat kasvavat kasvamistaan. Meillä lähennellään viittä kuukautta. Koda hipoo kahtakymmentä kiloa ja Nagakin pyörii jo siinä seitsemäntoista paikkeilla. Koda alkaa jo näyttää ihan isolta koiralta. Nagan häntä ei ole vielä auennut ja sen takia näyttää vielä pentumaisemmalta. Virtaa on kuin pienessä kylässä ja elämämme maistuu upealta. Olen valtavan ylpeä.
Postauksen piristykseksi vielä yksi jo hiukan vanhentunut kuva. Yritän saada pojista päivitettyä kuvaa oikein pian.
