Nemon poismenon jälkeen kaikki on ollut minulle vaikeaa. Arki tuntuu luonnottomalta. Jotenkin aina odotan arkirutiineissa Nemon vuoroa. Nemon vuoroa saada ruoka, Nemon vuoroa tulla kiinnitetyksi hihnaan, Nemon vuoroa hypätä autoon ja niin edespäin. Koko ajan tulen huomanneeksi puutostilan arkeni ympyröissä.
Olen muutenkin kokenut muutoksia. Kotiluolan blogin aikana parisuhdetilanteeni on heittänyt häränpyllyä jo toisen kerran.
Koirat ovat silti kaikin puolin iloisia. Ne ovat koiramaiseen tapaansa tottuneet nopeasti siihen, että laumasta puuttuu jotain. Onneksi meitä on paljon. Kerta toisensa jälkeen mietin, kuinka hukassa olisin, jos minulla olisi vain yksi koira, jonka joutuisin lopettamaan. Helpompaahan se näin on, kun on vielä suurin osa laumaa jäljellä. Arkirutiinit säilyvät kuitenkin olemassaolevina, vaikka muuttuvatkin vähän rakenteeltaan.
Tällaisina aikoina laumani tuki on minulle ensiarvoisen tärkeää. En varmasti jaksaisi ilman sitä. Illalla kääriydymme kaikki lattialle patjoista levitettyyn siskonpetiin ja muodostamme ihanan voimauttavan vuoren, jota mikään ei kaada. Se tuntuu hyvältä.
Shanti kasvaa hienosti ja on jo laumaantunut poikien kanssa. Naga tuntuu olevan Shantin lempiseuraa. Niillä on selvästi joku riistanväristen jengi. Shanti nukkuu Nagan kyljessä kiinni tämän tästä ja seurailee sitä juoksutarhassa.
Kuvassa taka-alalla on Shantin pentubestis, Pähkinä. Pähkinä on Shantia vähän vanhempi poikapentu, jonka kanssa Saana tykkää pemuttaa menemään.
