Sen jälkeen, kun pennut tulivat taloon, on käsite selvinnyt minulle perin juurin. Toki olen aina ollut sitä mieltä, että Nemo on arka, mutta en ole tajunnut, kuinka hermoileva se on, kun minulla ei ole ollut arjessa vertailukohtaa. Nyt kun laumassamme asuu kaksi täyspäistä, hyvällä hermorakenteella varustettua koiraa, jotka eivät pilaa päiväänsä ihan pienestä, olen oikeastaan ollut aika kauhistunut ja hämilläni siitä, kuinka huonossa kunnossa Nemo onkaan.
Sain Nemon ollessani 14 -vuotias. Nemo on hevostallin kahden hollannikkaan vahinkopentu, pahnanpohjimmainen kahdestatoista. Emä oli nuori, vasta vuotikas, eikä jaksanut huolehtia pennuista. Muutaman ensimmäisen vuoden tein Nemon kanssa tosi paljon virheitä, kun en oikein tiennyt mitä tein, eikä tietävää ohjaajaa ollut. Jossain kohtaa koukkuunnuin koirakirjoihin ja luin niitä aivan loputtomasti. Luin kaikkea koiraromaaneista koulutusoppaisiin ja psykologiaopuksista fysioterapiaan. Tietoni koirista lähti karttumaan ja pääsin jyvälle siitä, millaisen koiran kanssa olin tekemisissä.
Olen tehnyt Nemon kanssa paljon töitä. Nemo oli kehityskaarensa huipulla juuri ennen pentujen saapumista. Pentujen tulo on kuitenkin aiheuttanut taas takapakkia, kun en ole pystynyt keskittymään vain siihen.
Nemo on niin arka, että sen jälkeen, kun Koda on muutamaan kertaan napannut Nemosta kiinni ruokaansa puolustaessaan tai samaan aikaan samalle lelulle sattuessaan, Nemon on ollut todella vaikea leikkiä tai syödä Kodan edessä. Jos Koda käy katsomassa Nemon ruokaa, ennenkuin Nemo itse ehtii syömään, ruokaan ei voi enää koskea.
Neljä päivää sitten ruokia tehdessäni käskin Kodan vähän kovempaan ääneen pois keittiöstä, kun se vaati selkäni takana hirveään ääneen hetipaikalla kuppia eteensä. Kun huusin kaikki koirat syömään, Nemo ryömi keittiöön, eikä voinut enää koskea ruokaansa. Nemo oli syömättä kolme ja puoli päivää. Varsinkin syöminen on Nemolle hankalaa. Ruokatilanteen täytyy olla hyvin stressitön ja hyväntuulinen, eikä sitä saa edes edeltää minkään sortin bolemiikkia (edes jonkun toisen keittiöstä pois käskemistä, vaikka Nemo on toisessa huoneessa), jotta se suostuu syömään. Pentujen tulon jälkeen olen kuullut muutamalta ihmiseltä Nemon laihtuneen. Se on ihan totta. Kun joudun komentamaan pentuja olemaan siivosti ennen ruokailua, Nemo ei voi enää syödä.
Nemo ei ole arka uusille ihmisille tai koirille. Sen viestintä toisten koirien kanssa on kuitenkin niin hankalaa, ettei se ole mikään koirapuistokoira. Yleensä sen yli-innostunut liehittely hämmentää toisia koiria ja se tapaa saada helposti nuoret urokset kimppuunsa. Yleensä otan sen puistoilemaan tai leikkitreffeille mukaan, ja ensialkuun menee ihan kivasti, mutta joudun yleensä jonkin ajan päästä viemään sen autoon rauhoittumaan sen innostuessa liikaa.
Nemo on minulle älyttömän rakas ja olen kasvanut sen kanssa. En vaihtaisi kokemuksiani sen kanssa mistään hinnasta. Se on ensimmäinen oma koirani, ja se todella tietää olevansa minun. Se tuntee kaiken, mitä minä tunnen. Se kuulee ajatukseni. Kaikesta tästä huolimatta en enää haluaisi toista Nemoa.
Toisaalta sanotaan, että pehmeät koirat on helpompi kouluttaa, mutta en ole koskaan enää valmis näkemään yhdenkään koiran eteen tällaista määrää vaivaa ja huolta. En näe sekarotuisissa sinänsä mitään pahaa, mutta Nemon jälkeen olen alkanut liputtaa rekisteröityjen rotukoirien puolesta siksi, että suku on pitkälle tiedossa ja sen kautta tutkittavissa. En varmasti enää koskaan ota koiraa, jonka alkuperästä minulla ei ole riittävästi tietoa.
Koskaan minulle ei ole tullut sellainen olo Nemon kanssa, etten jaksa enää tehdä sen eteen töitä. Niin tärkeä se on. On kuitenkin kamalaa nähdä, miten heikko elämänlaatu sillä voi olla, kun on niitä kaikkein huonoimpia hetkiä. Nemo ansaitsisi enemmän. On niin epäreilua, että sillä on niin pirun pienet resurssit maailman kohtaamiseen.
Viikon päästä onneksi alkaa tottis. Sitä tosiaankin kaivataan täällä. Kesäisin panostamme yhteistyön sujuvuuteen. Ehkä tämä taas auttaa Nemoa selviämään arjesta paremmin ja saamme hiukan painoakin taas nousemaan.
