Myrsky

Noin viikko sitten juttelin äitini kanssa siitä, kuinka paljon hän ja isäpuoleni kaipaavat koiraa elämäänsä. Mörkön kuoleman jälkeen äiti oli pitkään sitä mieltä, että toista koiraa ei tule. Mörkö oli äidin lellikki ja äidin sydän särkyi, kun Mörkö kuoli. Kun muutin pois kotoa, otin tietenkin Nemon mukaani, ja äidin talo jäi ilman tassunääniä. Puheista päätellen äitikin oli kyllästynyt koirattomuuteensa.

Ja eihän sellaista kaipuuta kukaan viitti kattella. Yksi asia tässä maailmassa, mitä äitini ei voi vastustaa (voiko kukaan?), on koiranpennun tuoksu. Etsin siis netin kautta äidille ja isäpuolelleni sopivan pennun. Pari päivää äiti mietiskeli, jonka jälkeen pyysi kasvattajan puhelinnumeroa.

Kaveripiiriimme on nyt liittynyt kaukkarimix Myrsky:

Myrskyn isä on kaukaasianpaimenkoira ja emä belgianpaimenkoira/sakemanni. Äidin soitellessa kasvattajalle kasvattaja sanoi, että viimeistä urospentua tultaisiin hakemaan samana päivänä. Olimme hirveän pettyneitä. Parin päivän päästä kasvattajat soittelivat perään, että pentua ei kuitenkaan tultu hakemaan, eikä peruuntumisesta oltu edes ilmoitettu mitään. Menettivät elämänsä tilaisuuden, sanon minä. Siispä lähdimme samana päivänä hakemaan Myrskyn kotiin. Isäpuoleni pitää vahvaluonteisista, suurista ja vartioivista koirista. Myrsky on hänen syntymäpäivälahjansa.

Kaukaasianpaimenkoira on haasteellinen koirarotu. Se on laumanvartijarotu. Myrskystä tulee isona melkoinen vahtikoira, joka varmasti suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen vieraaseen. Nyt siis alkaa julmettu sosialistaminen ja tutustuttaminen muihin koiriin, ihmisiin ja tilanteisiin.

Kaverista tulee kyllä aika järkäle! Nemon säkäkorkeus on 62cm. Jos pentu on luovutusikäisenä jo tuon kokoinen jässikkä, se menee varmaan ihan muutamassa kuukaudessa Nemon ohi.

Kisu !

Nemo tykkää kissoista. Teinivuosinani asustin Nemon kanssa vähän aikaa tätini luona neljän kissan kanssa samassa taloudessa. Kissat olivat perinteisiä maatiaiskissoja. Ne eivät pitäneet koirasta hirveästi, mutta eivät ihmeemmin hyökkäilleet sen kimppuunkaan.

Kävimme pari päivää sitten kissallisen ystäväni luona kylässä. Hänen kispensä on koko elämänsä aikana nähnyt koiran vain pari kertaa. Nemo on tottunut kissoihin ja on aika hyvä tulkitsemaan kissojen mielialoja ja elekieltä, eikä yleensä mene lähelle pelokasta tai ärsyyntynyttä kissaa, joten päätimme kokeilla esitellä elukoita toisilleen.

Kissa seuraili tilannetta pääasiassa valtaistuimeltaan mielestään riittävän matkan päästä koirasta.

Kisu uskaltautui yllättävän nopeasti seurailemaan Nemoa lähempääkin. Lähikontaktitilanteet olivat kyllä puoliksi lavastettuja. Kissa ei tullut itse alas kissapuusta, vaan se nostettiin. Se ei kuitenkaan lähtenyt juoksemaan pakoon vaan jäi kyttäilemään koiraa pienen matkan päähän.

Tässä todistusaineistoa kehityksestä:

Uudet pennut ja muita pentuja

Kirjoittelin pari päivää sitten pettymyksestä; emä olikin ultrassa tyhjä. Olen kuitenkin tässä parin päivän aikana ajatellut, että kaikella on syynsä. Näitä pentuja ei sitten varmaan ollut tarkoitettu tulevaksi.

Minulla on kuitenkin jo uutta suunnitelmaa tulilla. Pienen lykkäyksen se aiheuttaa, mutta ei kuitenkaan mitään hirveän dramaattista. Olen tässä parina päivänä siis alkanut valmistautua henkisesti. Kalenteriin on merkitty uusi päivämäärä ja mieli on taas toivoa täynnä. Puhelin on täynnä vanhempien kuvia ja yllätän itseni tämän tästä katselemasta niitä haaveillen. Kyllä meille tulee pentuja taloon vielä tänä syksynä.

Kuumetta tietysti nostattaa se, että lähipiirissäni on hirveä määrä koirauutisia. Pari läheistä ystävääni toitottavat pentukuulumisia; toinen haki vauvelinsa muutama päivä sitten kotio ja toinen odottaa malttamattomana luovutusikää. Olen hirveän iloinen heidän puolestaan. Myös monet etäisemmät kaverit ja hyvänpäiväntutut ovat ottaneet karvaista perheenlisäystä. Kai se on tuo kesä..

Odotellessani minuunkin on iskenyt jokin ihmeellinen nesting -ilmiö. Etsin taukoamatta täydellistä petiä, laitan kotia ja jopa leivon. Olen ehkä tullut hulluksi. :)

Metsäilyä

Tänä kesänä on ollut ihan hirveän huonoja ilmoja. Siispä heti, kun sade ei uhkaile ja aurinko hiukankin pilkahtaa pilvien rakosista, lähdemme ulkoilemaan. Tietenkin sateellakin ulkoilemme, mutta silloin ei tule lähteneeksi mihinkään pitkäksi aikaa. Otamme siis kaiken irti paremmista keleistä ja käymme erilaisissa mahdollisimman paljon sekä mieltä että kroppaa väsyttävissä paikoissa.

Viimeksi teimme parin tunnin retken isoon metsään. Koira oli silminnähden tyytyväinen reissuun. Piilottelin koiralle nameja metsään ja huomasin siinä samalla, että metsässä oli jo kypsiä mustikoitakin. Tulis jo syksy ja pennut!

Tarkoitus oli myös samalla reissulla käydä tervehtimässä ystäväni kaukasianpaimenkoiramixiä Tyyneä, mutta tämä Tyyne olikin lähtenyt ystäväni vanhempien kanssa mökkeilemään. Harmi! Kävimme siis vain pikaisesti tervehtimässä ystävääni. Nemo oli kaikesta huolimatta hyvin tyytyväinen siihenkin, että sai nuuskia talon läpikotaisin.

Ps. Blogger tuhoaa kuvien laadun. :( Kuvat menevät ihan rakeisiksi. Koittakaa kestää!

Koiraranta

Mikään ei piristä kuin onnellinen piski. Jokainen, jolla on ollut hyvä suhde koiran kanssa, tietää sen. Koiran elämänilo ja vilpittömyys tuhoaa kaikki kiukutteluyritykset.

Pettymyksien pettymys

Eilen äitikoira ultrattiin. Massu oli tyhjä. Siis ei pentuja. En voi sanoin kuvailla tätä pettymystä. Odotin pentuja juuri tästä yhdistelmästä niin kovasti, että nyt kun pentuja ei tulekaan, olo on kuin olisi menettänyt koirani. Olen haaveillut niistä niin kauan..

Samalta kasvattajalta pitäisi kuitenkin lähiaikoina tulla toinen pentue, jonka pennut kuulostavat lupaavilta. En ole vielä ihan täysin varma siitä, mitä aion asian kanssa tehdä, mutta luulen, että jään odottamaan tätä seuraavaa pentuetta. Sitten vielä pitäisi tulla niitä uroksia.

Hemmetti, olisin kyllä suonut niiden tulevan aiemminkin. Noh, turha kai maahan kaatunutta maitoa on itkeskellä.

Nemo ja koirahylly

Meillä on keittiössä koirahylly. Se on pitkässä kaapissa keittiön nurkassa, ja koira kuulee oven avauksen uskomattomalla tarkkuudella. Hyllyllä on koiran tavaroita, kuten kynsisakset, hampaidenharjausvälineet, furminator -harja, nameja, pari lelua ym. tarpeellista roipetta. Oven availusta siis seuraa yleensä jotain hirvittävän hienoa tai herkullista. (Mainittakoon, että Nemo rakastaa kysienleikkuuta, koska kaikki huomioni on silloin vain siinä).

Tänään hyllyltä putkahti seuraavia kiinnostavia asioita:

Tämä aarre on naudan henkitorvi. Se yksi vakio-ostoksistani, kun käyn mustissa ja mirrissä. Ostan sieltä usein myös kuivattua naudankeuhkoa. Annan Nemolle säännöllisesti kaikenlaisia pureskeltavia juttuja, erityisherkuista ihan perus naudannahkapuruluihin. Nemo on pennusta asti ollut vähän huono pureksimaan luita, joten ne täytyy aina tarjoilla innosta soikeana ja kehua ne maasta taivaaseen, jotta ne kelpaavat syötäväksi. Muuten nirsoilijakoira vain kanniskelee niitä ympäriinsä.

Tänään kaapista kuitenkin löytyi jotain, joka oli aivan yllätyskiinnostavaa. Ostin joku aika sitten mustia koirankakkapusseja, koska en pidä läpinäkyvistä. Olen kuitenkin käytellyt vanhoja alta pois, joten tämä uusi paketti on hetken lojunut koirahyllyllä. Koimme molemmat -sekä minä, että piski- hämmentävän ja huvittavan yllätyksen, kun pussia avatessani ilmaan pelmahti kukkasten tuoksu. Paketissa ei missään sanottu, että pussit olisivat hajustettuja. Jopa koira piti hajustettuja pusseja ihmeellisinä ja kävikin sitten nuuskimassa ne erityisellä tarkkuudella.

Pentujen kehitys

VKO 7-8: Pentujen kuonot ovat jo muodostuneet. Karvaa alkaa kasvaa ihon pintaan. Emälle voi jo laittaa pentulaatikon valmiiksi, jotta siihen ehtii hiukan totutella.

Ei enää kauaa odotettavaa! Pennut syntyvät yleensä tiineysviikolla 9-10. Tiineys kestää 9 viikkoa (63 vrk) +/- 5 vrk. Toivon kovasti, että pentuja tulee runsaasti, ja että kaikki pennut ovat terveitä ja aktiivisia pieniä rekikoiran alkuja.

Niin, totta tosiaan, huomasinkin unohtaneeni kertoa blogissa tämän asian. Olen monta vuotta ihaillut arktisia ja alkukantaisia, suhteellisen vähän jalostettuja rotuja. Pidän siitä, että koirasta näkyy sen alkuperä ja se, mitä varten se on tehty. Olen lisäksi ollut pitkään kiinnostunut valjakkourheilusta. Meille tulee siis siperialaisia. Siperianhuskyista lisää tietoa blogin oikealla olevan palkin linkeistä!

Mummelit

Tänään kirjoitan ihmisryhmästä, jonka edustajat aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. He voivat pelastaa päiväsi, tai saada sinut kihisemään kiukusta. Kyse on siis koiraasi kommentoivista mummeleista. Kommentoivat mummelit voi jakaa kahteen ryhmään: hyväntahtoiset mummelit ovat tyytyväisiä, he ihastelevat ja kehuvat maasta taivaaseen. Katkerat mummelit taas ovat tyytymättömiä kaikkeen. Kuulet jupinan ja paheksunnan jo korttelin päästä.

Tänään aamulenkillä ollessani minut pysäytti iloinen ja hyväntahtoinen mummeli. Hän pysäytti minut kysymällä, onko Nemo jonkin sortin valio, kun on niin kaunis ja sopusuhtainen rakenne. Olin tietenkin hirveän ilahtunut. Tämä suloinen kommentti johtikin lyhyeen keskusteluun koiranäyttelyiden luonteesta ja siitä, kuinka äärimmäisyyksiin jalostamisen voi viedä. Toivotettuani mummelille hyvää päivänjatkoa, lähdin rekisteröimättömän ja paperittoman valioni kanssa paikalta hymyillen kuin hangon keksi. No, onhan Neppari kyllä nätti piski.

Useammin olen kyllä törmännyt näihin elämäänsä kyllästyneisiin ja katkeroituneisiin mummeleihin, jotka löytävät varmasti kaikesta jotain huonoa. Nämä ovat niitä mummeleita, jotka jäävät seisomaan viereen, kun koira on asioillaan, ja alkavat naputtaa, että kaikki on sitten kerättävä, vaikka koira ei ole edes valmis ja odottelet itsekin kakkapussi kädessä.

Kaikkein pahinta on kuitenkin koiran irti pitäminen. Auta armias, jos lasket sen hirveän räkyttäjämoppisi tai valtavan verikoirasi auki edes niille varatuilla paikoilla. Kerran törmäsin sellaiseenkin tapaukseen, joka alkoi huutelemaan koirapuistoon aidan toiselta puolelta omistajille, kun koirat menivät aidan luo tervetimään. Kyllä siellä pari koiraa tietysti ilmoitteli omistajille havainneensa jonkun ihmisen, eli siis haukkuivat, ja tämä varmaan sitten otti mummelia päähän.

Suhtaudun katkeriin mummeleihin yleensä huumorilla ja ehkä hiukan säälilläkin. Kyllähän kommentit aluksi voivat vähän nostaa verenpainetta, mutta loppujen lopuksi nämä mummut ovat yleensä vain äärimmäisen tylsistyneitä ja yksinäisiä.

Hyväntahtoisia mummeleita saisi kyllä olla ehdottomasti enemmänkin. He osaavat yleensä valita sanansa juuri oikein, ja koko loppupäivä meneekin sitten hymystä puutuneita poskia hieroskellessa. Kuten nyt tänään. Vai että oikein valio, heh.

Eläinlääkärissä

Kerroin aiemmin blogissa siitä, että Nemo joutui pienelle mahalääkekuurille. Attapectin ei auttanut. Kaikki vatsaoireet palasivat heti, kun lopetin lääkkeen antamisen. Pari päivää sitten meillä oli siis lääkäriaika. Paino oli vähän pudonnut, mikä ei kyllä yllättänyt yhtään. Isäntä nimittäin huomauttikin tässä muutama aamu sitten, että koiran panta tuntuu löysältä, joten ounastelinkin pojan hiukan kaventuneen. Luut eivät kuitekaan erotu, joten en ole ollut erityisen huolissani laihtumisesta. Lämpö oli ihan normaali ja lääkärikin totesi, että Nemo on kuitenkin ihan reippaan ja energisen oloinen.

Lääkäri määräsi Nemolle Tylosinia, joka on siis antibiootti. Kuulostaa ehkä vähän oudolta antaa antibioottia vatsaongelmiin, mutta kuulemma tämä kyseinen on äärimmäisen tehokas juuri vatsavaivoihin, sillä se pitää suoliston bakteerian hyvässä tasapainossa ja näin edesauttaa parantumista. Nemo sai viikon kuurin, mutta jouduin kuitenkin ostamaan 50 tabletin purkin, koska pienempiä ei ole olemassa. 50tabl. purkki maksoi silti vain hiukan yli 20e, joten eipä tuo nyt maailmaa kaada.

Toivottavasti lääke nyt sitten on tehokas ja hoitaa hommansa. Nyt kaikille vain sormet ja varpaat ristiin!