Keväilyä, kuvia ja kuulumisia.

Kevät on saapunut koiruleiden rintoihin, jalkoihin, kaulalle, pyllyn päälle ja niin edelleen. Meillä on siis karvanajo käynnissä! Koda ja Naga ovat kummatkin aivan läiskikkäitä. Shanti ja Rudolf eivät vielä ole ehtineet aivan samaan vaiheeseen, mutta lujaa tulevat perässä. 

Tarhassa näkyy myös toinen kevään merkki, eli KEVÄTRIEHUNTA:

Tytöt riehuvat keskenään joka tapauksessa, mutta nyt kaikki tuntuvat riehuvan ja painivan koko ajan kaikkien kanssa aivan reikä päässä. Jopa Koda intoutuu välillä painimaan. Suurimman osan aikaa Koda tyytyy kuitenkin patsastelemaan ja kommentoimaan liian rajuja leikkejä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Woul. 

Johtajuus on alkanut sopia Kodalle. Iän tuoma varmuus ja rauhallisuus on tuonut toimintaan järkevyyttä. Kodalta on tosi paljon jäänyt pois sellaista nuoruudenintoista kohnottamista, joten ylimääräiset muilutukset ovat aika harvinaisia. Lauma tuntuu kunnioittavan sitä. 

Polar ei asu vielä isojen kanssa samassa tarhassa, mutta vien sen isojen luo lähes päivittäin touhottamaan. Se on ottanut muun porukan ihan omakseen. Shanti pöllyttää Polaria välillä minun mielestäni liikaakin, mutta Polaria ei tunnu liikuttavan Saanan riepotukset. Shanti uskoo kyllä poikkeuksellisen hyvin ja nopeasti, kun sitä komentaa lopettamaan leikin, mutta kun käsken Shantin pois, Polar juoksee itse Shantin perään kaivamaan lisää verta nenästään.

Joten mikäpä sitä sitten liiemmin estelemään. Riehumisen lisäksi meillä on siis riehuttu ja ai niin, tietenkin riehuttu.

Kevään kunniaksi otin laumasta oikein sievän istumiskuvan. Neiti ADHD puuttui lähes joka kuvasta, tai sitten siitä näkyi pelkkä pylly tai korva. Tämä kuva oli ainoa, missä kaikki koirat näyttävät edes jotenkuten järkeviltä. Rudi jäi kyllä kyttäämään ohi kulkevaa kissaa. Tämä kuva oli kuitenkin kivempi kuin se toinen, jossa oli kyllä kaikki koirat, mutta Shantin loukkaantumisen rajattomuus komentamisen johdosta oli aivan käsittämättömän käsinkosketeltavaa. Siispä tämän vähemmän nirppanokkaisen kuvan myötä toivottelemme hyvää alkavaa kesää.

Pikku Maana Manti.

Saanaa on nyt kolmisen kertaa kokeiltu valjaisiin, ja ihan hienosti näyttää menevän. Ensikaudella Saana pääsee siis jo treeniin. Olen ylpeä näkemästäni! Ensimmäisiä juoksuja odotellaan vielä, siskon ekat juoksut oli kuukauden-pari sitten. Vuoden ikä alkaa pikkuhiljaa hiipiä lähemmäs. Pari kuukautta vielä.

Kisakausi ohi - tervetuloa kevät.

Kotiluolan koirien ensimmäinen kisakausi on virallisesti vihelletty päättyneeksi. Kisakausi oli kovin lyhyt ylipäätään: ensimmäiseen kauteemme mahtui tasan tarkkaan ne yhdet kisat, koska koimme pientä epäonnisuutta koirien sairastelun muodossa. No, sairastelut olivat ja menivät. Tuntui kyllä vähän tyhmältä, että oltiin kisalisenssi maksettu tasan yksiä kisoja varten, mutta joskus asiat vain menevät niinkuin menevät.

Kisakauden ainoat kisat olivat siis Suomen siperianhuskyseuran järjestämät SM-kisat Rautavaaralla, joissa J siis oli reen puikoissa ja minä sitten vain handlaamassa. Sijoituimme kuudenneksi siperianhuskyjen kuuden koiran luokassa. Kisat olivat kaksipäiväiset ja molempinä päivinä koirat liikahtivat sen 12km. Pikkuisen parannettavaa jäi kyllä ensikaudelle: ohitusten takia tuli koomailtua. Vaihdoimme toiselle päivälle yhden koiran johdosta, ja se sujuikin jo paljon paremmin.

Sijoituksena kuudes ei ollut yhtään huono, meitä edellä menneet valjakot olivat nopeudeltaan jo sellaisia, että tämän kauden treenimäärällä olisi ollut vaikeaa pärjätä heidän ajoilleen. Kuitenkin se pieni ohittelukoomailu aiheutti sen, että putosimme REK1 tuloksen sijasta juuri ja juuri REK2:n alueelle. Ensikaudella siis haemme sen REK1:n, se kun olisi jo tällä kaudella ollut ihan saavutettavissa. Minun koiristani valjakossamme juoksi Naga ja Rudi, J:n koirista mukana oli Meirami, Cayenne, Salvia ja Boss.

Naga teki töitä täysillä - ei yhtään vähempää kuin odotinkaan. Naga panostaa aina sata lasissa, eivätkä ensimmäistä kertaa kisoissa juoksemisen paineet tuoneet minkään näköistä muutosta. Itse luotan Nagaan kuin peruskallioon. Se vaan kertakaikkiaan toimii valjaissa.

Erityisen ylpeä olin Rudista, joka on kuitenkin on vasta puolitoistavuotias. Rudi on iso poika ja niin isoa ruhoa tuntuu olevan vaikea liikuttaa kauhean nopeaa tahtia kovin montaa kilometriä. Rakenteensa puolesta Roopelainen on selvästi parhaimmillaan pidemmällä matkalla kuin sprintillä, vaikka se sielläkin on ihan hyvä. Rudin raja oli kisoja ennen treeneissä ollut siinä kymmenen kilometrin pintaan, jonka jälkeen se alkoi selvästi hidastaa. Kisoissa Rudi kuitenkin veti loppuun asti hidastelematta ja hoiti homman kotiin.

Nyt sitten sopii kevään uida liiveihin. Kesäkaudella tiedossa erikoisnäyttelyt ja muuta kivaa harrastamista.