Kohtuus kaikessa - Miksi ?

Wikipedian mukaan sana kohtuus tarkoittaa asioiden juridista tilaa, joka ei ole liian ankara eikä liian lievä. Arkikielessä kohtuus tarkoittaa kultaista keskitietä. Tämän kultaisen keskitien ojanpientareelle poikkeaminen tuntuu aiheuttavan joissakin ihmisissä suurtakin hämmennystä. Suomessa on hyvin vahva kohtuullisuuden perinne, ja vaikka täällä ollaankin ajatuksen tasolla aika suvaitsevaisia, joskus tuntuu, että käytäntö onkin sitten eri asia.

Minulla on kolme koiraa. Perinteisen suomalaisen käsityksen mukaan perheessä kuuluu olla koira. Kuitenkin vain yksi koira, korkeintaan kaksi. Kolme on jo liikaa. Kolme menee yli kohtuullisuuden. Tosi usein ihmiset kyselevät, mihin tarvitsen niin montaa koiraa. Selitän, että tarvitsen useamman koiran, koska vetotouhut toimivat paremmin niin. Lisäksi koira kuitenkin on laumaeläin. Haluan lauman. Koira voi mielestäni paremmin laumassa.

No, yleensä ihmiset ovat hiukan hämmästyneitä siitä, että minulla on oikeasti perustelu sille, miksi koiria on niin monta, mutta perustelu ei kuitenkaan kelpaa. Ihan vain, koska kolme koiraa kuulostaa perustelusta huolimatta paljolta. Toisin sanoen tässä kohtaa kysyjä on kolme sekuntia hiljaa, katsoo minua kuin idioottia ja kysyy painottaen: "Niin, mutta mihin sinä tarvitset niin montaa koiraa?"

Minulla on kolme koiraa. Kolme suuren suurta ja pelottavaa koiraa. No, minun itseni on hirveän vaikea nähdä asiaa näin. Myrsky on iso koira. Myrsky rikkoi 30kg rajan (suurimman koirani paino) reilun neljän kuukauden ikäisenä. Jos se lenkillä päättää lähteä intoa piukassa tervehtimään toista koiraa vasten minun tahtoani, joudun joskus tekemään ihan kunnolla töitä pysäyttääkseni sen. Tämäkään ei silti johdu siitä, että se on iso, vaan siitä, etten itse ole tottunut kulkemaan sen kanssa.

Tunnen koirani. Näen, kun niiden päähän naksahtaa jokin kelju ajatus ihan samalla tavalla kuin äiti näkee sen lapsestaan. Kouluttaminen ei ole minulle mikään ongelma, eikä myöskään ongelmien myöntäminen. Siksi hallitsen koirani. Oli niitä yksi tai kymmenen. Minä olen 150cm pitkä ja painan reilun puolet koiralaumani painosta. Minä kuitenkin pystyn ilman mitään ongelmia kuljettamaan kaikkia koiriani samanaikaisesti. Koirat tietävät, että minä määrään, ja jos se hetkellisesti sattuu niiden korvien välistä katoamaan, se palautetaan sinne. En ottaisi koiria, jos minulla olisi vaikeuksia pärjätä niiden kanssa.

Kaikkein eniten sydänalassa kuitenkin tuntuu se, kun ihmiset hämmästelevät, että mitä niistä koirista sitten saa. Voiko niistä saada niin paljon irti, että kaikki se karvojen siivoaminen ja lenkkeily sadesäässä ja hoitopaikkojen etsiminen kannattaa. Mitä sä niistä sitten muka saat? Tähän vastaaminen on kaikkein typerintä. Jos ihminen on kykenevä esittämään tuollaisen kysymyksen, hän ei koskaan tulisi ymmärtämään vastaustani, vaikka paasaisin kaksi päivää tauotta. No, mitä sitä nyt yleensä ystäviltä saa, vastaan. "No eikö sulla ole ihmisystäviä?" Tässä kohtaa mieleni tekee lyödä pääni tiiliseinään.

Minkä hiivatin takia mulla olisi koiria, jos se olisi yhtä tuskaa? Minkä ihmeen takia haluaisin niitä vielä lisääkin? Aion ottaa ihan juuri niin monta koiraa, kuin minusta itsestäni tuntuu, oli se yhteiskunnan normien mukaista eli ei. Itselle rakkaan, omalta tuntuvan ihmisen kanssa on ihanaa. Yksikään koira ei koskaan tule korvaamaan ihmissuhteita. Kuitenkaan yksikään ihminen ei koskaan tule korvaamaan tätä laumaa, eikä kuulukaan. Koira ja ihminen ei ole sama asia. Suhde koiran kanssa on asia, mitä on ihan turha selittää. Sen kai ymmärtää vain, jos sen on kokenut itse.

Totuus kuitenkin on, että kukaan ihminen ei voisi antaa minulle sitä, mitä nämä koirat antavat. Tässä minä olen onnellisimmillani. Toivottavasti kaikki ne epäilevätkin ihmiset ovat onnellisia kaikessa kohtuudessaan. Minulle se ei kuitenkaan riittänyt.

Hyvää joulunaikaa lukijoilleni !

Meillä tuoksuu joululta

Ja kuvan mukaan vähän karvaiseltakin. Sniff sniff.

Meillä on joulutohinat jo täysillä päällä. Eilen oltiin Isännän äidin ja tänään minun isäni luona jouluttelemassa. Pipareita on leivottu jo kuukausi takaisin ensimmäisen kerran. Ostin ihan kuorrutteet ja kaikki. Tämä toki oli hyvä idea. Oli aika hyvä määrä koirankarvoja kerennyt laskeutua siihen kuorrutteen pintaan ennen sen kuivumista.

Pennulaiset saivat vuotikasrokotteet marras-joulukuun vaihteessa. Tämä oli ihan helppo homma, eikä hidastanut tolloja yhtään. Sen sijaan itsenäisyyspäiväviikon lapinmatkamme sai yllättävän käänteen, kun pennusilta löytyi täitä ensimmäisenä iltana poissa kotoa. Täilääke sai molemmat toipilaat aivan veteliksi.

Olivat kyllä inhottavia öttiäisiä. Yäk.

Kaikkea on siis sattunut. Ehkä nyt kuitenkin voin päivitellä hiukan tasaisemminkin, kun kamera on jälleen iskussa. Tai oikeammin sen laturi. 

Aave

Tervetuloa ystäväpiiriimme Aave, eli Uksnafox Fagus Sylvatica. Aave on 7 vkoa ja kirpun kokoinen! Ja luonnekas! Ärr ottakaa siitä UGGien lampaankarvat!

Äiti oli aivan myyty. Luonnollisesti.

Siispä pennun tuoksuisena ja juuri aivan täydellisen nappiin menneeltä pikkuiselta vetolenkiltä palanneena totean, että ei yhtään hassummalta päivältä vaikuta. :) Nyt kun vielä joku soittaisi ja ilmoittaisi mun perineen kartanon ja 5000ha maata niin... 

Uutisia uutisia!

IIH!

Äitini soitti minulle tänään. Olen jo aiemmin maininnutkin, että laumanjatkeeni ja huskyjeni bestis Myrsky tarvitsisi omaa laumaa ja vahdittavaa. Tällä hetkellä Myrsky vahtii lähinnä naapurin koiria, mutta sitäkin vahtimista rajoittaa tietysti puska-aidat.

Äiti teki minulle tuossa joku aika sitten tunnustuksen, josta olin todella ihmeissäni. En nimittäin odottanut sitä ollenkaan. Äiti sanoi pikkutytöstä asti haaveilleensa kettuterrieristä. Kuulemma joskus pikkulapsena äiti oli nähnyt tilanteen, jossa naapurin vapaana kulkeva karkeakarvainen kettis oli tarttunut ohitse kulkevan hienostofrouvan kalliseen turkkiin ja näin ikään heistä oli muodostunut sellainen kirkuva-muriseva oman akselinsa ympäri pyörivä karvevaali, kun koira ei halunnutkaan irroittaa. Silloin äiti oli rakastunut kettuterriereihin.

Meillä on aina ollut keskikokoisia ja isoja koiria, ei koskaan pieniä. Oikeastaan en ollut tullut ajatelleeksi, että kukaan perheestäni haaveilisi pikkukoirasta. Vähän aikaa sitten äidillä oli viikon hoidossa naapurinsa jackrusselinterrieri, ja arvasin, että kuume humahtaa päälle. Äiti on puhunut haluavansa kettiksen erään tuttunsa nartusta, joka kuitenkin teki yllärit ja iski juoksunsa päälle ennen kuin isäehdokasta oli edes valittu. Mummu kuitenkin vinkkasi äidille nähneensä lehdessä kettiksen pennuista ilmoituksen. Ja kas niin lähdemme huomenna pentuja katsomaan.

Kuva on lainattu tyylikkäästi wikipediasta. Itseasiassa minulle paljastui vasta tänään, että äippä hinkuu nimenomaan kuvanmukaista karkeakarvaista koiraa, jotenkin olin kuvitellut meidän puhuvan sileäkarvaisesta mallista. 

Tästäpä sitten lähtee terriereihin tutustuminen käyntiin. Kuinka pieni panta pitää ostaa terrierin pennulle? Sehän on ihan tuhottoman pieni! Kyllä Myrsky hämmästyy...

Toim. Huom! Olin kuulemma kertonut tuon kettistarinan sen verran väärin, että äitihän ei sittenkään nähnyt tätä karkeakarvaista kettistä minkkiturkissa kiinni - se oli mummuni pikkutyttönä sota-aikana, ja se sattui vielä olemaan hänen kettiksensä. Pelkkä mielikuva silti riittää jo rakastumaan tällaiseen anarkistikoiraan!

Vegenaa

Sain ensimmäisen kerran tietää Nagan oudosta ruokamieltymyksistä, kun se heittäytyi kerjäämään minulta salaatinlehteä. Ikinä en ole siltä toiste sellaista ruinaamisshowta saanut. Hämmentyneenä päätin kokeilla, mitä se salaatista sitten oikeasti tuumaa. Pupunruoka meni parempiin suihin alta aikayksikön.

Tästä huvittuneena olen aina silloin tällöin tarjonnut Nagalle kaikenlaisia kasvikunnasta peräisin olevia syötäviä. Omenaa se kanniskelee ja makustelee, muttei varsin aktiivisesti syö. Sekä kurkku että kaikennäköiset salaatit ovat ihan ykkösiä. Banaani on myös herkkua. Muutamia marjojakin se on maistellut. Tyrni ei kelvannut ja viinimarjoista osan se jätti kipon pohjalle, kun laitoin eilen ruokaan muutaman. Vadelmat, mansikat ja mustikat sen sijaan uppoavat kuin kuuma veitsi voihin.

Tänään annoin ruokaa laittaessani Nagalle ananaksen jämän ja ylen tyytyväisenä se hiippaili aarteen kanssa omaan nurkkaansa. 

Koda swag

Erkkarit 2013

Suomalainen Siperianhusky -seura järjesti sippejen erikoisnäyttelyn 7.-8.9.2013 Jämsässä upealla Rantapirtillä. Erkkarit olivat ensimmäiset näyttelymme ja se kyllä tuntui näkyvän kaikessa. En tuntunut osaavan mitään ilmoittautumisesta alkaen. Olin alun perin saanut pennut jollain ilveellä ilmoitettua avoimeen luokkaan, mutta luokan vaitaminen oikeaan eli junnuihin kävi helposti poikien ollessa vuotikkaina liian nuoria avoimeen. Näyttelykirje ei jostain syystä suostunut tulemaan perille sähköpostiini, joten senkin kanssa piti taistella. Noh, vaikeuksien kautta voittoon vain. Kiitos eritoten erkkarien tiedusteluvastaavalle Sari Vehmasmäelle, joka auttoi ja neuvoi minua kaikissa toilailuissani.

Neppari jäi äidille yökylään ja pennut pääsivät road tripille. Yövyimme pe-la yön ystävän luona, jotta matka olisi hiukan lyhempi Rantapirtille. Matka näyttelypaikalle alkoi puoli seitsemältä melko huonosti nukutun yön jäljiltä; pennut nukkuivat tavallista levottomammin vieraassa paikassa ja itse heräsin neljältä aamuyöstä, kun jännitti. Puoli kahdeksan aikoihin olimme paikan päällä. Kahdeksalta oli ilmoittautuminen ja yhdeksältä alkoi ensimmäiset kehät. Me pääsimme kehään vasta ruokatauon jälkeen joskus ehkä yhden aikaan.

Pojat käyttäytyivät tosi kauniisti. Varsinkin Koda yllätti. Olin odottanut sen pitävän kukkoilua muille uroksille, mutta lopun pitäen se murisi koko erkkarin aikana parille yksilölle, jotka nekin ensin alkoivat läyhäämään Koolle.

Koda sai seuraavanlaisen arvostelun:

"1 year old. Would not want him to be any bigger. Good bone. Good body & muscle condition. Moving very loose, like a baby still. Very well handled & a pleasant dog."

Koon tulos oli H eli hyvä. Olin kyllä tyytyväinen, että Koda kymmenen senttiä ylikorkeana ei saanut hylsyä, mutta tietysti korkeus tiputti pisteitä. Koda käyttäytyi kehässä tosi hienosti ja kuunteli upeasti ohjeitani. Nagan kasvattaja kommentoi vauvamaisuuden poistuvan myöhään, koska isona poikana Kodalla kestää kypsyä.

Olin ihan älyttömän ilahtunut myös maininnasta käsittelystäni. Ekakertalaisena olin jotenkin hirveän stressaantunut siitä, teenkö mitään oikein. Olen supertyytyväinen siihen, että ilmeisesti osasin kuitenkin hommani ihan hyvin.

Naga oli myös junnukehässä, joten ystäväni näytti sen, kun en vielä osaa monistua.
Nagasta sanottiin seuraavaa:

"Nice overall sight. Good head, expression, lenght of body & depht of chest. On the move has plenty of drive & moved well. Good muscle condition but unfortunately no coat."

Nagan arvosana oli EH eli erittäin hyvä. Sain sellaisen käsityksen, että erinomainen jäi lähinnä tipautetun karvan vuoksi. Toivottavasti siis seuraavassa näyttelyssä on turri tallella, jotta saadaan se ERI sieltä napattua.

Olen poikien tuloksiin tyytyväinen. Molemmat pojat olivat tosi hienosti siihen nähden, että ekaa kertaa näkivät sellaisen määrän toisia koiria ja olivat näyttelyssä. Olen myös oikeasti aika tyytyväinen itseeni, sillä olen yhä hengissä ja niin ovat kaikki karvalapsetkin. Tästä on hyvä lähteä kartuttamaan kokemusta.

Naga 1.v

Kun istun sinun vierellesi, en kysy

enkä vastaa, sillä tiedät jo,

että pisaraakaan ei puutu.

Olen kotona, riisun saappaani,

olen pilven painoinen.

- Tommy Tabermann

Tapaus Tyson & Holyfield

Yläpuolisen kuvan charmantti herrashenkilö on ystäväni 11 kk vanha bokseripoika. Koda ja bokserikaveri Jokke ovat tavanneet välillä ottaa hiukan painia, kun ovat niin saman ikäisiä. Välit ovat lutviutuneet pitkään tosi hienosti, sillä selvästi molemmat tietävät missä mennään. Hierarkia on muodostunut sellaiseksi, että bokseripoika alistuu Kodalle. Ikävä kyllä lähes koko koirapuisto alistuu Kodalle. Olen tässä hiukan aistinut sen kolahtavan Kodalle nuppiin.

Koda ja Jokke ovat olleet pitkän aikaa tässä jo tosi hyvissä väleissä, kunnes erään suunnilleen viikko sitten tehdyn seesteisen iltalenkin päätteeksi kaakaoita juodessamme koirat alkoivat tapella sisällä keittiössäni. Kumpikaan meistä ei ehtinyt tajuta, kuka jutun aloitti tai mistä se sai alkunsa. Ahdas keittiöni aiheutti sen, että paini oli kauhean totista ja menin heti väliin. Ikävä kyllä ystäväni ei tajunnut, kuinka vakavana pojat tappelivat ja tilanne oli kuitenkin sen verran nopea, että ehti sattua vähän ikäviä juttuja. Minä ehdin taklata Joken, joka oli lähempänä minua, mutta ystäväni ei ehtinyt saamaan Kodaa hallintaan. Kahakan lopputuloksena oli keittiöni lattialla pikkuinen bokserin korvansiivu.

Tyypillisenä bokserina Jokke ei ollut tapauksesta millänsäkään. Päivystykseen ei tarvinnut lähteä, kun kaveri tuntui olevan niin tyyni. Haava rupeutui nätisti ja nopeasti, eikä ole osoittanut tulehduksen merkkejä. Korva on aika asiallisen näköinen, eikä palan puuttumista edes oikein huomaa, ellei siitä tiedä. Siinä lattialla se näytti paljon suuremmalta kaikessa dramatiikassaan. Kauhunhetkistä huolimatta Jokke oli jo seuraavana aamuna ihan tasan yhtä tohelo, kuin tapausta ennenkin.

Koda ja Jokke tulevat toimeen oikein hyvin taas pienen välienselvittelyn jälkeen, mutta kerrasta viisastuneena ei Mami taida yrittää änkeä näitä kahta enää samaan asuntoon. Jatkotoimenpiteenä meillä on tässä ollut nyt jääkausi. Alan parin päivän päästä purkaa jääkautta luottamusharjoituksilla ja ylipäätään tehokkaalla aktivoinnilla ja tekemisellä. Alan tarjoilla ruokia ulkosalla ja koirapuistoilua vähennämme selvästi, sillä uskon sen vaikuttavan edistävästi Kodan teini-iän uhoamiseen.

Kaikki nämä toimenpiteet teen lähinnä siksi, että vierastan ajatusta Kodan leikkaamisesta. Leikkaaminen on vaihtoehto, jos äijäily ei asetu hanskaan. Uskon kuitenkin saavani Kodan aika hyvään kuntoon tarkalla ja tinkimättömällä peruskurilla ja sillä, etten suo sille koirapuistossa tilanteita, joissa se aina voittaa pörhistelymittelöt ja pönkittää niillä jo ihan ilman pönkittämistäkin valtavaa egoaan.

Muille koirilleni kuuluu oikein hyvää. Jääkausi on niille hiukan lievennettynä, eli otan Nagaa ja Nemoa erikseen välillä ulos ja hellin niitä siis silloin, kun Koda ei ole näkemässä. Ne eivät ihan samanlaista tehokuuria tarvitse, kuin Koo.

Tällaista kaaosta siis tällä kertaa. Mutta eipä se mitään. Haastetta minä näiltä koirilta odotinkin, joten nyt vain härkää sarvista.

Koda 1. v

Kulkivatko sielumme samojen usvien läpi,
saman ikävän kantamina
ja nyt tällä tähdellä, tällä polulla kohdatessamme
sielumme samaa sukua
löysivät levon toisissaan.


- Maaria Leinonen

Myrsky ja ikävä spotti

Ikäväkseni joudun kertomaan teille, että isäpuoleni koira ja laumani jatke Myrsky on jonkin aikaa jo joutunut tappelemaan aika ikävän hankalaa hot-spottia vastaan. Myrsky rupesi joku aika sitten rapsuttamaan itseään hirveästi. "Raaputtamaan hirveästi" tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että Myrsky raaputti itseään taudin ollessa pahimmillaan ehkä viiden sekunnin tauoilla. Jokin kiusasi sitä koko ajan. Isäpuoli soitti minulle asian tiimoilta. Edotin ulkoloisia, mutta niitä ei löytynyt. Kun menin paikanpäälle katsomaan, löysimme Myrskyn selästä lonkkien kohdilta inhottavia märkiviä spotteja.

Myy pääsi lääkärireissulle. Lääkärissä hoitajat ajelivat kaverilta nukutuksessa koko selän paljaaksi ja spottia löytyi aika paljon. Saimme antibioottikuurin ja jonkinlaisen hoitavan ja desinfioivan suihkeen. Suihke ei Myrskyn kanssa toiminut. Suihketta laittaessa Myrsky tuntui yhtäkkiä taas muistavan spottien olemassaolon ja raaputus alkoi samoin tein. Myrsky joutui kulkemaan antenni päässään kuukauden verran, kun ei osannut olla raapimatta rupeutuvia haavoja. Nyt tötsää on jo voitu ottaa pois ja ilmeisesti ollaan voiton puolella.

Todennäköisesti tämä vaiva alkoi tavasta kastella Myrsky kesän kuumimpina päivinä. Pohjavilla on varmaankin jäänyt märäksi ja aiheuttanut tulehdusta ja kutinaa.

Kirjoitelkaa ihmeessä omia kokemuksia hot-spotista! Minulle asia on vielä aika vieras. Omilla koirillani (vaikka eihän Myrsky omani olekaan, mutta..) ei koskaan ole ollut tätä vaivaa. Mielelläni ottaisin jotain luomuisia tai vaikka vähemmänkin luomuisia vinkkejä vaivaan.

Juhannus

Juhannukseni oli varsin koirientäyteinen. Pohdin tuossa sellaistakin vaihtoehtoa, että olisin hilpaissut festareille ja jättänyt koirat äidille. Koirat ovat kuitenkin aina hyvää seuraa, hoidossa pennut ovat tosi rankkoja ja hirveän kalliitakin tuommoiset festarit ovat. Siispä jäin suosiolla poikien kanssa juhannustelemaan.

Lähdin ystävieni kanssa isäni luo grillailemaan, kun isä lähti mökille. Isäni asuu rivitalossa, mutta hänellä on oma piha. Pojat viettivät Juhannusta auringonpaisteessa makoillen. Tein pennuille liekat jäljestysliinoista, koska vapaana ja uteliaina kakaroina ne tykkäävät välillä luikkia tutkimusmatkoille. Nemo tietysti pysyy vapaana. Seurana pojilla oli ystäväni 4kk vanha lapinkoiranpentu Malla.

Malla tulee oikein hyvin toimeen kaikkien koirieni kanssa. Aina, kun viettelemme tyttöjen iltaa, hommaan kuuluu myös minun koirani ja tämä Mallatyttö. Aluksi käytäntö lähti siitä, että omat poikani olivat niin nuoria, ettei niitä viitsinyt jättää illaksi yksin kotiin. Pian jengiin tuli myös Maltsi, joka myös kulki mukana. Nyt on jotenkin oletus, että koirat ovat aina siellä, missä tapahtuu. Se on minusta aika ihanaa.

Aikaa on tullut vietettyä myös koirapuistossa, kun juhannus on ollut niin ihanan lämminkin. Koirapuiston vakiporukka on aika mukavaa väkeä. Pojat tulevat pääsääntöisesti muitta mutkitta toimeen kaikkien kanssa. Koda välillä saa toiset urokset hermostumaan pullistelullaan. Olen koko ajan odotellut, koska Koda alkaa valloittamaan maapalloa, ja nythän se on alkanut. Koda on siitä näppärä, että jättää tilanteen kyllä, jos käsken sen pois. Koda toimii aika hyvin kauko-ohjattuna.

Juhannuksen kunniaksi syötiin possunkorvia, rapsuteltiin ja oltiin paljon ulkona. Pojat käyttäytyivät niin älyttömän hyvin, että tässä nyt myrskyä tyynen jälkeen odotellessa! Olen henkisesti valmistautunut...

Myrskykaveri 1.v !

Ystävämme Myymyy Lihavapää Myrsky täytti vuoden! Myrskyn vahtimisvietti on tullut hyvin vahvaksi minun laumaani ja siis toisin sanoen myös Myrskyn laumaa kohtaan. Myrskylle me olemme sen ainoa lauma, kun kotona ei ole oikein vahdittavaa, ja kun käymme kuitenkin satunnaisesti vain leikkimässä äitini luona, vahtii Myy silloin aivan urakalla. Vihjaisin äidille, että tässä kohtaa Myrsky tarvitsisi koirakaverin, jota vahtia. Toivottavasti Myrsky saa ihan oman lauman pian.

Pennut 9,5kk

Sitä ollaan kasvettu jo kovin isoiksi pojiksi. Hihnakävely sujuu koko ajan paremmin. Tosin luulen, että siihen on vaikuttanut osaltaan myös yhtäkkiä lämmenneet ilmat. Eivät siis jaksa tempoa ja intoilla, kun on niin kuuma. Kesäharrastuksemme tottis on alkanut, tavoitteena olisi edistää meidän yhteispeliä, ja koirapuiston maaperää on tullut kuluteltua aika aktiivisesti.

Kuvasta kiitos Lauralle. 

IKKUNA.

Kyyläkoirat in action! Ikkuna on tällä hetkellä erittäin in. Siitä voi vahdata kaikennäköistä ohi menevää, varsinkin toisia koiria ja ambulansseja. Tässä eräänä päivänä bustasin Nagan jopa vahtaamasta ulos toteemimaisen ryhdin kera keittiön pöydällä istuen. Tästä kyyläysmuodosta tosin sai satikutia. Makkarin ikkuna on siis parempi öögailuspotti.

Kaikkeist eniten parasta on, jos mami sattuu oikein avaamaan pikkuikkunan. 4D -elämys; sen voi jopa haistaa!

Elämää stressaavan koiran kanssa

Kuulin termin "huono hermorakenne" ensimmäisen kerran nuorena tyttösenä. En ymmärtänyt aluksi termistä mitään. Minusta se kuulosti hifistelijöiden tarpeelta käyttää jotain hienoa sanaa koirasta, jota he eivät saa toimimaan.  Olen ajan myötä pikkuhiljaa ymmärtänyt asian paremmin ja paremmin.

Sen jälkeen, kun pennut tulivat taloon, on käsite selvinnyt minulle perin juurin. Toki olen aina ollut sitä mieltä, että Nemo on arka, mutta en ole tajunnut, kuinka hermoileva se on, kun minulla ei ole ollut arjessa vertailukohtaa. Nyt kun laumassamme asuu kaksi täyspäistä, hyvällä hermorakenteella varustettua koiraa, jotka eivät pilaa päiväänsä ihan pienestä, olen oikeastaan ollut aika kauhistunut ja hämilläni siitä, kuinka huonossa kunnossa Nemo onkaan.

Sain Nemon ollessani 14 -vuotias. Nemo on hevostallin kahden hollannikkaan vahinkopentu, pahnanpohjimmainen kahdestatoista. Emä oli nuori, vasta vuotikas, eikä jaksanut huolehtia pennuista. Muutaman ensimmäisen vuoden tein Nemon kanssa tosi paljon virheitä, kun en oikein tiennyt mitä tein, eikä tietävää ohjaajaa ollut. Jossain kohtaa koukkuunnuin koirakirjoihin ja luin niitä aivan loputtomasti. Luin kaikkea koiraromaaneista koulutusoppaisiin ja psykologiaopuksista fysioterapiaan. Tietoni koirista lähti karttumaan ja pääsin jyvälle siitä, millaisen koiran kanssa olin tekemisissä.

Olen tehnyt Nemon kanssa paljon töitä. Nemo oli kehityskaarensa huipulla juuri ennen pentujen saapumista. Pentujen tulo on kuitenkin aiheuttanut taas takapakkia, kun en ole pystynyt keskittymään vain siihen.

Nemo on niin arka, että sen jälkeen, kun Koda on muutamaan kertaan napannut Nemosta kiinni ruokaansa puolustaessaan tai samaan aikaan samalle lelulle sattuessaan, Nemon on ollut todella vaikea leikkiä tai syödä Kodan edessä. Jos Koda käy katsomassa Nemon ruokaa, ennenkuin Nemo itse ehtii syömään, ruokaan ei voi enää koskea.

Neljä päivää sitten ruokia tehdessäni käskin Kodan vähän kovempaan ääneen pois keittiöstä, kun se vaati selkäni takana hirveään ääneen hetipaikalla kuppia eteensä. Kun huusin kaikki koirat syömään, Nemo ryömi keittiöön, eikä voinut enää koskea ruokaansa. Nemo oli syömättä kolme ja puoli päivää. Varsinkin syöminen on Nemolle hankalaa. Ruokatilanteen täytyy olla hyvin stressitön ja hyväntuulinen, eikä sitä saa edes edeltää minkään sortin bolemiikkia (edes jonkun toisen keittiöstä pois käskemistä, vaikka Nemo on toisessa huoneessa), jotta se suostuu syömään. Pentujen tulon jälkeen olen kuullut muutamalta ihmiseltä Nemon laihtuneen. Se on ihan totta. Kun joudun komentamaan pentuja olemaan siivosti ennen ruokailua, Nemo ei voi enää syödä.

Nemo ei ole arka uusille ihmisille tai koirille. Sen viestintä toisten koirien kanssa on kuitenkin niin hankalaa, ettei se ole mikään koirapuistokoira. Yleensä sen yli-innostunut liehittely hämmentää toisia koiria ja se tapaa saada helposti nuoret urokset kimppuunsa. Yleensä otan sen puistoilemaan tai leikkitreffeille mukaan, ja ensialkuun menee ihan kivasti, mutta joudun yleensä jonkin ajan päästä viemään sen autoon rauhoittumaan sen innostuessa liikaa.

Nemo on minulle älyttömän rakas ja olen kasvanut sen kanssa. En vaihtaisi kokemuksiani sen kanssa mistään hinnasta. Se on ensimmäinen oma koirani, ja se todella tietää olevansa minun. Se tuntee kaiken, mitä minä tunnen. Se kuulee ajatukseni. Kaikesta tästä huolimatta en enää haluaisi toista Nemoa.

Toisaalta sanotaan, että pehmeät koirat on helpompi kouluttaa, mutta en ole koskaan enää valmis näkemään yhdenkään koiran eteen tällaista määrää vaivaa ja huolta. En näe sekarotuisissa sinänsä mitään pahaa, mutta Nemon jälkeen olen alkanut liputtaa rekisteröityjen rotukoirien puolesta siksi, että suku on pitkälle tiedossa ja sen kautta tutkittavissa. En varmasti enää koskaan ota koiraa, jonka alkuperästä minulla ei ole riittävästi tietoa.

Koskaan minulle ei ole tullut sellainen olo Nemon kanssa, etten jaksa enää tehdä sen eteen töitä. Niin tärkeä se on. On kuitenkin kamalaa nähdä, miten heikko elämänlaatu sillä voi olla, kun on niitä kaikkein huonoimpia hetkiä. Nemo ansaitsisi enemmän. On niin epäreilua, että sillä on niin pirun pienet resurssit maailman kohtaamiseen.

Viikon päästä onneksi alkaa tottis. Sitä tosiaankin kaivataan täällä. Kesäisin panostamme yhteistyön sujuvuuteen. Ehkä tämä taas auttaa Nemoa selviämään arjesta paremmin ja saamme hiukan painoakin taas nousemaan.

Tapaus Nokkasiili

Olin tässä joku aikaa sitten ystäväni ja hänen hiskipiskiensä kanssa leikkitreffeillä. Olimme aitauksessa, joka varsinaisesti on tarkoitettu urheiluun, mutta sitä käytetään yleisesti enemmänkin koira-aitauksena. Pari koirista alkoi intensiivisesti tonkia lunta ja ystäväni totesi minulle lumen alla kulkevan hiiriä. Olen kuullut tästä kyllä aiemminkin. Omat koirani eivät ole koskaan silti kiinnittäneet mitään erityistä huomiota lumen alla tepasteleviin pikkukavereihin.

Menin kuitenkin itsekin huvikseni katsomaan ja tonkimaan lunta. No, eikös sieltä hangesta pilkahtanut pikkarainen peukalonpään kokoinen pää. Sain kauhean kammokohtauksen, sillä ystäväni koirat olivat kuulemma ennenkin tappaneet lumen alta löytyviä hiirulaisia. Todelliset kauhun hetket tulivat vastaan, kun tämä kuolemankaipuunen tyyppi hyppäsi lumesta hangelle ja lähti kipittämään koirien nenien edestä. Minä ja ystäväni paiskimme koiria loitommas curlingtyyliin, kiljuimme kuin palosireenit ja kaiken lomassa komautimme päämmekin yhteen päästäiseksi osoittautuneen tyypin matkaa varjellessa. Kyllähän se sitten pujahti takaisin hankeen, kun oli aikansa leikkinyt hengellään. Nauroimme hirveän adrenaliinipiikin jälkeen aivan hysteerisinä. Sai vipeltäjä pitää henkensä tällä kertaa.

Monilla tietämilläni huskeilla on todella suuri riistavietti. Toki omat pentuni kiinnittivät kiljuntahulabaloohon huomiota siinä missä muutkin, mutta en usko, että ne edes huomasivat koko päästäistä. Jäin kuitenkin jälkikäteen miettimään, etten oikeastaan tiedä, kuinka riistaviettisiä pennut ovat. Nemoa ei pikkueläimet eivätkä suuremmatkaan kiinnosta. Eräänkin kerran hervannassa Nemon hännän päältä käveli sorsa ja Neppari vaan vilkaisi, että kuka siellä tökkii. Olisi kuitenkin varmaan ihan hyödyllistä tietää, kuinka sekaisin pikkupiskien päät menisivät, jos jollain kerralla sattuisimme törmäämään vaikka rusakkoon.

Pojilla on nyt liinat ja uusia valjaita odottelemme vielä. :) 7kk kolahti täyteen ja vetoharjoittelu voi pikkuhiljaa alkaa. Superkiinnostavaa!

Koda ja uusi lävistys.

Koda alkaa mitä ilmeisimmin lähennellä teini-ikää. Ainakin kinkkamisen määrä on koko ajan kasvussa. Kaikesta pitää rutista ja valittaa. Pari päivää sitten kotiin tullessani satuin huomaamaan myös uuden anarkian ilmenemismuodon:

Koda on hankkinut huulilävistyksen. Mitä ilmeisimmin lävistyksen tekijä on ollut toinen luopio omasta laumastani, nimittäin Nemo. Uskoakseni se on tehnyt tämän kyseenalaisen kolon ihan vain siitä syystä, että on lopultakin kyllästynyt kuuntelemaan Kodan ruinausta saada reikä naamaansa.

Ajelin lävistyksen ympäriltä karvat ja nyt annamme sen rupeutua ja umpeutua. Haavasalvaakin sattuu tuolla laatikossa olemaan. Rupi tuli nopeasti, kun otin vain karvat edesta muhittamasta.

Voi mamin egoilijaa. Kaikkialle sitä tarttee nokkansa tunkea.

Elämäni tärkeimmät

Lähiaikoina olen ollut valtavan kiireinen ja väsynyt. Olen vienyt koiria sen verran, että ne pysyvät järjissään, mutta en kyllä juurikaan sen enempää. Tänään minulla on vapaapäivä, jonka päätin pyhittää kokonaan koirille, sillä ne ovat ansainneet jakamattoman huomioni koko viikon työssä juoksemisen jälkeen. Uskomattoman upea ilma sai meidät liikkeelle heti auringon ilmestyttyä taivaalle aamusella.

Nämä on niitä päiviä, kun muistan, miksi rakastan niitä asioita, joita rakastan. Koirani ja kaunis puuterinen hanki. Ne vaan repii mun suupielet ylös vaikka olis kuinka hankalaa.

Uusi kotiluola

Olemme nyt olleet pari viikkoa uudessa kotiluolassa ja voisin sanoa, että pojat ovat asettumassa aloilleen. Muuton myötä pennut keksivät alkaa viihdyttämään itseään vetämällä pöydiltä tavaroita alas ja silppuamalla kaiken, minkä alas saavat. Teen nyt kovasti töitä tämän tavan lopettamiseksi.

Pojat ovat joutuneet olemaan paljon yksin, sillä minulla on koulussa rankka rupeama. Pääsääntöisesti se on kuitenkin sujunut oikein hyvin. Kun muutto oli ihan tuore juttu, pennut tuhosivat kirjoja ja joitain muita esineitä stressipäissään, mutta suurin osa tällaisesta toiminnasta on rauhoittunut. Nenäliinapaketteja ne eivät voi vastustaa ja jos olen johonkin nenäliinapaketin jättänyt, niin se kyllä löytyy lattialta hienonnettuna. Sängyn kulmaa on joku hiukan maistanut ja sen sellaista. Pääsääntöisesti tuhoilut ovat kyllä pysyneet aika pienissä sopivalla aktivoinnilla. Myös sisäsiisteys on ottanut valtavat harppaukset eteenpäin ja paikat pysyy siistinä, kun vain käyn ruokatauolla pissattamassa.