Matkailu ilman koiraa

Tänään se päivä sitten taas koittaa. Joudun lähtemään yli neljän tunnin ajomatkan päähän ilman koiraa. Kyseessä on viikonlopun eli kaksi yötä kestävä reissu. Siitä huolimatta tiedän, että kaksi yötä on Nemolle todella haastavaa, kun yhdenkin yön se viettää kuuleman mukaan hoidossa lähinnä tuijottaen ikkunasta, koska tulen takaisin. Minä sitten taas kärvistelen koko ajan kolottavasta omatunnosta. Kumpa voisinkin selittää, että tulen heti parin päivän päästä takaisin.

Koira pääsee siis äitini luokse hoitoon, kun minä ja isäntä matkaamme isäni synnyinseudulle sukulaisen hautajaisiin. Kuulin äidin suunnitelleen Nemolle paljon ohjelmaa. Luvassa on ainakin reippaita pyörälenkkejä, sillä viikonlopuksi on luvattu viileää ilmaa. Äiti kysyi myös, kuinka paljon koiralle voi syöttää raakaa lihaa, joten Neppari saa ilmeisesti kokeilla barffausta viikonlopun ajan. Meillä isäntä inhoaa hiekkaa sängyssä, joten koira ei saa tulla sänkyyn, mutta äidin luona se saa maata sängyssä kainalossa niin paljon kuin sielu sietää. Tiedossa on siis lokoisat oltavat.

Siitä huolimatta minusta tuntuu luonnottomalta olla ilman koiraa. Isäntä on pitkään halunnut ulkomaille johonkin etelän lämpöön, mutta minua ajatus karmii. Toki nauttisin pienestä maisemanmuutoksesta ja kulttuurishokista, mutta että ilman koiraa?! Minulla on tuohon koiraan vain niin älyttömän lyhyt napanuora..

Loppuun vielä tyylikäs kuva kunnon kesähelteitä odottelevasta Nemosta. Se selkeästi tahtoo koirarannalle kierimään hiekassa.