sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kuulumisia

Olen tässä koittanut hiukan ottaa itseäni taas niskasta kiinni joulun herkuttelun jälkeen. Tänään kuitenkin ajattelin juhlia. Juhliminen tapahtui aamutakki päällä ja juhlan eväänä oli pakastekorvapuustit ja vaahtokarkkikaakao.


Lumi on nimittäin tullut taas piipahtamaan. En usko sen pysyvän ihan hirveän kauaa, mutta sentään sitä on! Kaikki täällä Kotiluolassa ovat aivan fiiliksissä, paitsi tietenkin Kotiluolan pikkukosla Ka. Kylki edellä tiiviisti turvavaljaissa ja -vöissä ollaan menty harrastamaan ja touhuamaan.

Lisäksi juhlan aiheena on yhä varmistuva tilanne paremman luolan löytymisestä. Tänään menemme katsomaan luolaehdokasta. Luulen, että otan laumani vaativimman, eli pennun ja laumani johtajan eli Kodan mukaan arvioimaan tiluksia. Tästä lisää myöhemmin, kun olemme asian suhteen taas viisaampia.


Penteleestä puheen ollen, Rudi kasvaa ja kehittyy hienosti. Nokka ja jalat venyvät hyvää vauhtia. Olemme harjoitelleet laumana oloa paljon sellaisissa paikoissa, joissa koirat voivat olla irti, ja nyt Rudi on alkanut ottamaan minuun etäisyyttä ja riehumaan poikien kanssa. Jos pojat lähtevät hirveän rajuun juoksuleikkiin, Rudi jää odottamaan vuoroaan, mutta sitten taas poikien ollessa kohdalla se liittyy riehuntaan. Hyvin ovat siis ottaneet toisensa, isot ja pieni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti