Pohdintaa pennuista

Nemo on nyt 7.v. Siitä on oikeasti aika pitkä aika, kun kotonani on viimeksi asustanut pentu. Nykyään Nemo on hyvin rauhallinen ja tottelevainen, mutta pentuna ja murrosiän kohdalla se kyllä raastoi hermojani alvariinsa. Se söi pentuna lukemattoman määrän kenkiä, lapasia ja sukkia. Lisäksi se pureksi pilalle mm. yhden nahkasohvan ja kirputti eteisestä tapetit.

Olen varmaankin viimeksi ollut kunnolla pentujen kanssa tekemisissä muutama vuosi sitten, kun Nemon ja sen morsmaikun Seitan pennut syntyivät. Nemo ei pitänyt pennuista ollenkaan. Se meni niitä karkuun. Ystäväni sai kuitenkin silloin otettua pari kuvaa todistusaineistoksi niiden yhteiselosta.

Odotan pentuja ihan hirveästi. Joudun kyllä varmaankin muutaman erehdyksen kautta taas opettelemaan sellaisen elämäntavan, ettei mitään minulle tarkeää tai pennuille vaarallista jää liian matalalle pienten naskalihampaiden hamuiltavaksi. Kaikki tavaroiden korkeammalle nostelu ja tuhotutkin jutut ovat kuitenkin pentujen hinta. Se on kuitenkin pientä verrattuna siihen, kuinka paljon positiivisia kokemuksia koira tuo. Koirat antavat takaisin monenkertaisena sen panoksen, jonka niihin laittaa.